keskiviikkona, lokakuuta 07, 2015

Sivujen viemää

Istun junassa ja vietän pitkään odotettua vapaapäivääni. Toki vapaapäivän voisi viettää muutenkin kuin junassa istumalla, mutta hyvän kirjan kanssa matka taittuu lentäen.

Helsinkiin vei lempibändimme juhlakiertue ja kyllä se käymisen arvoinen olikin. Lipun hinnalla sai musiikkia kolmen tunnin edestä. Eikä ihan mitä tahansa rämpytystä, kyllä Opeth vain osaa hommansa. Mikaelin äänen syvää pehmeyttä voi vain ihmetellä, eivätkä muutkaan saa moitteen sanaa.




Mutta niihin kirjoihin. Juuri lopettelin Jojo Moyesin teoksen Kerro minulle jotain hyvää. Jouduin loppuosan nieleskelemään kurkkukivunkin uhalla, että en alkanut kyynelehtimään kovin vuolaasti. Tämän kirjan jälkeen saatan olla asteen ajattelevaisempi jälleen. Kirjahan on ihan rakkausromaani, mutta sillä hyvällä tavalla. Välillä saa nauraa ja välillä ihan itkettää. Tarina pyörii neliraajahalvautuneen nuoren miehen ja hänen avustajansa ympärillä. En kerro enempää, suosittelen lukemaan.




Ennen tätä junamatkaa on tullut luettua muutakin. Juoksutaitoja yritin keväällä viritellä kohdilleen ja hyvin se liikkeelle lähtikin. Kesällä sairastelut vaivasivat ja juoksut olivat viikkokaupalla tauolla, mutta oppiahan voi monella tavalla. Lentoa juoksuun kävi läpi juostuharrastusta melko teoreettisesti. Paljon hyödyllistä tietoa, mutta itse olen harrastusten parissa kepeämmän tyylin kannattaja.




Hiljattain viimeistelin lempikirjailijani viimeisimmän suomennetun teoksen. Cecilia Samartinin Los Peregrinos ei pettänyt ennakko-odotuksiani ja jo kirjaa lainatessa sydän oli raskas tiedosta, että kyseessä on jälleen viimeinen teos. Toivottavasti tulee uusia. Tämän myötä olen vakavasti harkinnut siirtyväni alkuperäisteoksiin, kirjat saisi käsiinsä paljon aikaisemmin. Sitten ne voisi lukea suomennoksen jälkeen uudelleen ja miettiä oliko se onnistunut. Kuin voitto, kaksinkertainen lukunautinto. Los Peregrinos oli trilogian viimeinen osa, edeltäjistään hyvin poikkeava juonellisesti. Mutta kyllä se vei jälleen mennessään ja tätäkin voin lämpimästi suositella.




Jo viime kesänä ostin itselle kesälukemista, säästin niitä kuitenkin tähän kesään. Olen lueskellut kirjan silloin, toisen tällöin muiden kirjojen ja touhujen lomassa. Välillä meinasi jo tylsistyttää, mutta sitten lopulta ei hullumpaa kevyempää kirjallisuutta. Tarinassa on juoni, tosin mielestäni henkilöhahmot ja asetelma on jotenkin kulahtanut, joka on lopulta ihan viihdyttävä. Ensimmäisestä osasta on tehty jo elokuvakin, joka sitten olikin ihan oma lukunsa. Mielestäni erittäin huonosti onnistunut yritys ja tökerösti leikkailtu kirjaa sieltä täältä. Kirjakaupassa näkyi olevan kirja Herra Greyn näkökulmasta, kyllähän sekin täytyy jossakin kohtaa kuitenkin lukea.




Pussillinen kirjoja odottaa laukussa aloitustaan ja Helsingin kirjastokortti polttelee uutuuttaan lompakossa. Eiköhän pysäyttäviä lukukokemuksia ole tiedossa jatkossakin.

tiistaina, syyskuuta 15, 2015

Elämän eliksiiriä

Kahta en vaihda, ystäviä ja neulontaa. Juoksustakaan en miellään luopuisi, enkä hyvästä ruuasta. Hyvät kirjatkin suovat nautinnollisia hetkiä. Musiikista puhumattakaan.

Onnea on, kun suuri osa onnellisuutta tuottavista tekijöistä mahdutetaan onnistuneesti samaan viikonloppuun.




Eihän se olisi matka eikä mikään ellei siihen saisi vähän mahdutettua lankoja. Toivolan vanha piha Jyväskylässä on aina yhtä ihastuttavan idyllinen. Takuuvarmasti sieltä löytyy aina lankaa. Tällä kertaa mukaani tarttui myös ensimmäinen pari hiilikuitukärkiä ja ensituntuma puikkoihin on erittäin miellyttävä. Tällä kertaa myös vanhan pihan kahvila oli avoinna ja voin suositella käyntiä tuolla lämpimästi.




Finlandia marathon tarjosi haasteita toistamiseen. Muuttuneet reittijärjestelyt saavat minulta ainakin kiitosta, Ensimmäistä kertaa juoksin kahden lenkin (tai kierroksen ehkä oikeammin) kisan ja tämä tuntui huomattavasti odottamaani miellyttävämmältä. Ilma oli kaunis, vaikkakin minulle aivan liian kuuma, ja ihmiset olivat hyvällä tuulella. Aikaanikin onnistuin kuin ihmeen kaupalla parantamaan. Pikkuisen kerrallaan, kuten Jelena Isinbajeva konsanaan, jotta voi nauttia aina vain ainakin itsensä päihittämisestä. Joka tapauksessa jälkeenpäin tunne on aina mahtava, vaikka matka olisikin tuskainen. Olen naureskellut vain jälkikäteen kuinka paljon sitä ehtii pyöriä ihmeellisiä ajatuksia päässä puolikkaankin aikana. Muutaman raskaan kilometrin aikana olin aika varma, että joudun keskeyttämään kisani. Ensiapupiste lähestyi lupaavasti, mutta en keksinyt mitään valitettavaa eikä missään tuntunut pienintäkään kipua, joten jouduin jatkamaan matkaa ja kipittämään kiltisti maaliin.

Jalkojen venyttelyn ja loikoilun lomassa sain luettua loppuun Eve Hietamiehen Teräsmiehen morsiamen. Kirja kertoo avioliiton kiemuroiden keskellä olevan pariskunnan arjesta ja arjen haasteista. Pinttyneistä tavoista ja keskustelemattomuudesta. Kirja oli helppo lukea, kirjoitustyyli vaikutti välillä jopa töksähtelevältä lyhyine virkkeineen. Kaipasin kuitenkin jotakin kepeää luettavaa ja sitä tämä kirja tarjosi. Raskaasta aiheesta jäi kuitenkin kohtuullisen kepeä tunnelma. Olen tyytyväinen, että luin kirjan, mutta pidän enemmän Eve Hietamiehen uudemmasta tuotannosta.

Tämä oli niitä viikonloppuja, joista täydestä sydämestä voi todeta olevansa väsynyt mutta onnellinen. Vielä jaksaa kuitenkin vähän neuloa.

keskiviikkona, syyskuuta 09, 2015

12 matkaa vuodessa; Viro

Pyrkimykseni tutustua 12 uuteen paikkaan vuoden aikana uhkaavasti ainakin pyrkii toteutumaan. Ystäväni kanssa taisimme jo tammikuun pimeinä iltoina varata paikkamme tälle kyseiselle Viron matkalle. Matka oli hyvin erilainen aikaisempiin matkoihimme verrattuna. Ohjelma oli valmiiksi luotu ja matkat taitettiin linja-autolla. Ajattelimme tämän antavan kiireisille perheenäideille kuitenkin omanlaista vapautta ja tyytyväisiä olimmekin. Matka onnistui täydellisesti.

Linja-autossa on tunnelmaa ja kädet saavat keskittyä ratin pyörittelyn sijaan neulepuikkoihin. Todellisuudessa suu taisi käydä enemmän kuin puikot, mutta ennen kuin kotiin pääsin sain yhden huivin valmiiksi. 




Tiina Kuun suunnittelema Kaarisilta on ollut neulontalistoillani jo jonkin aikaa. Eräänä iltana tarvitsin helpohkon tv-neuleen ja tartuin tähän ohjeeseen. Lyhennetyt kierrokset tarjosivat toisaalta mukavasti vaihtelua ainaoikeaan neulepintaan. Ja muuten sai vain neuloskella. Olen kyllä yllättänyt itsenikin huomattuani neulovani jälleen ainaoikeaa, ei mitenkään minun erityisesti suosimaa, neulepintaa.

Malli: Kaarisilta by Tiina Kuu
Lanka: Liukuvärjätty Viron villa ja Rami-lanka
Kulutus: 124 g
Puikot: 5,5 mm Knit Picksit 60 mm kaapelilla



Lankana halusin käyttää ruskasävyistä Viron villaa. Hetken mallailun jälkeen raitalangaksi huiviin päätyi oranssinpunainen Rami-lanka. Molemmat hyvin entuudestaan tuttuja ja helppoja neuloa. Mielestäni ihanasti värisävyt sekoittuvat keskenään. Huivi on kuin liekeissä.




Muuten matka koostui pysähtymisestä Laulasmaan kylpylässä. Kylpylä oli viihtyisä ja rentoutus tuli tarpeeseen. Laulasmaan kylpylästä suunnattiin Haapsaluun, jossa oli Valkean Daamin festivaalit ja pitsipäivät. Haapsalussa vietetyn illan kohokohta oli musiikkiesitys Valge Daami Saladus Haapsalun linnan raunioissa. Tämä oli mahtava kokemus.




Koko reissun odotetuin osuus oli kuitenkin itse pitsipäivät Haapsalussa. Etukäteen en suunnitellut kuin ostavani Haapsalu Shawl -kirjan ja sen löysin. Lisäksi mukaan tarttui monenlaisia ideoita ja tietysti hieman lankaakin. Taidokkaita käsitöitä Haapsalussa oli esillä joka puolella.




Pitsiä siellä, pitsiä täällä.

Unelma

Heti tuli tarve saada pitsisateenvarjo.
Mistähän tähän löytäisi rungon?

Jotain tytölle suunnitteilla.

Matka päättyi Viron osalta Tallinnaan ja Karnaluksiin. Kävin kyseisessä käsityötukussa ensimmäistä kertaa ja saatan joutua suuntaamaan sinne joskus uudelleen. Kaupassa olisi ollut vaikka minkälaista ompelutarviketta ja lankaa muiden lomassa.


Matka oli todellakin käymisen arvoinen. Puikot eivät ole päässeet kylmenemään matkan jälkeenkään. Puikoilla on pyörähdellyt oikein koetilkkuja, mutta yksi huivikin.






Tähän taisi jäädä hetkeksi ulkomaan matkat, seuraavaksi keskitytään juoksuhommiin ihan kotimaassa.

torstaina, elokuuta 06, 2015

Pohjoisen perhosia

Tämän äidin suunnitelmissa on ollut neuloa tyttärelle uusi hihatin vanhan käytyä pieneksi jo ajat sitten. Olemme tainneet ostaa parit langatkin tätä varten, mutta niin työ vain on odottanut tekemistään.

Jos nyt hihattimen suunnitelmatkin niin tämän kesän suunnitelmat nyt ovat menneet hivenen mönkään muutenkin. Säät nyt ovat olleet mitä ovat ja jopa minä, en niin kesäihmisenä, olen jo kaivannut hivenen lämpimämpää säätä. Ja toisekseen tänä vuonna vaivanneet sairastelut eivät ole jättäneet minua rauhaan kesälläkään. Sen mitä olen pystynyt viime viikkojen aikana touhuamaan, olen tehnyt ainoastaan istualtaan tai maaten. Mutta jos jotain huonoa, niin aina on jotakin hyvääkin. Olen istuultaan neulonut ja järjestellyt erinäisiä kasoja. Luonnollisesti sisätiloissa. Ja yhdenkään kesän jäljiltä ei ole ollut kotona näin järjestelmällistä. Neuleita syksyn varallekin on suunniteltu pitkä liuta, osa aloitettukin. Ja sen mitä en ole jaksanut olla istuultaan, olen lukenut pötkötellen. Juoksuhommat ovat olleet jäissä ja se hivenen harmittaa. Nyt olen jo käynyt pienellä kävelyllä ja toiveikkaana katselen juoksutossuja. Pääsisinpä edes käyttämään näitä.


Uudet kumpparit on kuin karamellit.

Meillä oli juhlat pohjoisessa. Juhlavaatteet toki olivat matkassa, mutta tyttärelle löytyi kiva mekko ruokaostosten yhteydessä. Mekko tarvitsi jotain kaveriksi harteille ja niinpä ostimme lankaa ja tämä äitee tikutteli vihdoin toiveissa olleen hihattimen. Tyttö valitsi väriksi mitäs muuta kuin pinkkiä ja toiveena oli, että hihattimessa oli perhonen. Niin kaivoin kassista mittanauhan ja puikot, mietin hetken ja annoin mennä.




Malli: Perhoshihatin, oma
Lanka: Sun, Red Heart
Kulutus: 142 g
Puikot: 4,5 mm Knit Picksit 80 cm kaapelilla


Red Heartin langat ovat olleet puikoillani todella harvoin. Sun sisältää 50 % puuvillaa ja 50 % akryyliä. Aika kivan tuntuinen pinta tästä syntyi ja vaate on helppokäyttöinen kesällä paljaalla iholla. Lanka on paksua, mutta silti neulos ei tunnu niin paksulta kuin lanka antaisi ymmärtää.




Niin saimme juhlat juhlittua. Ja on muuten paljon asioita, joita voi tehdä istuultaan itseä rasittamatta.


Ilta-aurinko

Juhlamalja ilta-auringon loisteessa.

Elämäni valot. Eivät hellittäneet kyselyä ennen kuin pääsivät veneeseen.


Vilautan vielä mitä nyt teemme iltojemme iloksi. Puikoille siirtyy syksyn värit. Lapsille aloitin ensimmäisen pidemmän kirjan, jonka aiomme lukea loppuun. Nostalgista. Muistan hyvin kun luin tämän kirjan itse ehkä neljännen luokan kesällä ensimmäiseltä luokalta saakka säilyneen ystäväni pihalla hänen vieressään makoillen. Enään me ei olla lueskeltu vierekkäin varpaita heilutellen, nykyään juostaan sen edestä.

keskiviikkona, heinäkuuta 29, 2015

12 matkaa vuodessa, Islanti ja vuorenhuippu

Haaveeni tälle vuodelle on tehdä 12 matkaa, uusiin tai vanhoihin paikkoihin, kunhan koen jotakin uutta. Huhtikuussa matkustimme miehen kanssa Islantiin ja uutta ei tarvinnut etsiä, sydämeni jäi sille tielle.

Eräänä pimeänä alkuvuoden iltana tämä Islannin matka alkoi toteutumaan, matkat varattiin ja pian jo suunniteltiin kohteita missä haluamme käydä. Nähtävää ja koettavaa olisi ollut vaikka kuinka paljon, mutta matkan tarkoituksena oli myös levätä. Merkkailimme karttaan paikkoja, joita haluaisimme nähdä, ja päätimme reissussa sitten lähteä aina kulkemaan silloin milloin huvitti sopivaan kohteeseen kelin ja mielen mukaan. Tämä todettiin erittäin toimivaksi ja rentouttavaksi tavaksi ainakin Islannissa, siellä kun sää saattaa muuttua nopeastikin. Yksi tämän vuoden kirjoista oli Mondo, Islanti. Aika kiva opus luettavaksi ja taustojen selvittelyksi.




Matkaanhan täytyy varautua oikein varustein. Itselleni neuloin aikaisemmin keväällä islantilaisneuleen ja miehelle halusin tehdä myös oman. Sairastuin pahimmoilleen ennen matkaa ja lääkkeiden vaikutuksen vahvistuessa minun neuletahti kiihtyi ja sain kuin sainkin paidan valmiiksi, paita ehti muutaman tunnin jopa levätä kostutettuna ennen matkalle lähtöä. Loput kuivateltiin rauhassa Islannissa.




Malli: Strýta, Vuorenhuippu kirjasta Islantilaisia neuleita
Lanka: Álofosslopi
Kulutus: 818 g
Puikot: 4,5 ja 6 mm Knit Picksit


Paita on neulottu aidoista islantilaisista langoista. Minä pidän lankojen rouheasta olemuksesta sekä neulottavuudesta. Todistettavasti muutama kerä kotiutui tältäkin matkalta. (Mies ihmetteli lähtiessä miksi olemme menossa kahdella matkalaukulla. Eihän hän voinut tietää, että hänen laukkunsa oli tulossa takaisin lähes täynnä lankoja.)




Islannissa suosittelen ehdottomasti vuokraamaan auton mikäli mielii enemmän liikkua. Me vuokrasimme omamme suoraan kentältä ja huruuttelimme hotellille. Majoituimme hotelli Odinsvessa Reykjavikin keskustassa, johon oli helppo kulkea autolla ja josta oli lyhyt etäisyys keskustaan. Saimme aluksi huoneen ravintolan yläkerrasta toisesta kerroksesta, mutta yläkerran huone oli vapaana ja saimme vaihdettua sinne. Maisema oli täydellinen ja huone viihtyisä. 


Näkymät hotellihuoneen ikkunoista.



Itse Reykjavik oli kodikas ja keskusta-alue tuli tutuksi helposti kävellen. Koko kaupunki oli täynnä mahtavia pieniä yksityiskohtia. Ja ihmiset olivat kaikkialla niin hyväntuulisia. Olisin voinut seisoa jossakin risteyksessä vaikka kuinka kauan tuulen tuiverrettavana ja nauttia vain tunnelmasta.


Jotain neulottua

Monet patsaat oli viimeistelty kaulaliinoilla.

Idyllinen järvi Reykjavikin keskustassa.

Viikinkimuistomerkki Reykjavikissa.


Näkymä Hallgrímskirkjan tornista keskustaan.

Yksi monista patsaista Reykjavikissa.


Ihmeellisintä matkan päällä autolla ajeleskellessa oli se, että maisema saattoi vaihtua kuin silmänräpäyksessä toisenlaiseksi. Tätä on hankala kuvailla ja kuvat eivät kerro kuin puoli totuutta. Kaunista kaikkinensa.

Kiersimme tietenkin yhden kuuluisimmista nähtävyyksistä, kultaisen kierroksen. Kierros on kohtuullisen lyhyt noin 300 km ja siellä jo pääsee näkemään Islannin luonnon ihmeellisyyksiä. Þingvellir on historiallisesti kuuluisa Islannin parlamentin kokoontumispaikka. Lisäksi paikka sijaitsee Euraasian ja Pohjois-Amerikan mannerlaattojen erkaantumiskohdassa.




Haukadalurissa näkee kuuman lähteen, jonka mukaan kaikki kuumat lähteet ovat saaneet nimensä, Geysirin. Se ei ole kovin aktiivinen, mutta Strokkur pitää turistit tyytyväisenä. Kyllä luonto on ihmeellinen.




Strokkur purkautumassa.


Kauniita kuumia lähteitä.


Gullfoss oli todella vaikuttava kahdesta putouksesta muodostuva vesiputous.






Yhtenä päivänä kiersimme saaren eteläreunan. Matkaa päivälle kertyi 800 km, mikä otti koko päivän, mutta oli sen arvoinenkin. Matkan varrella oli useampia paikkoja joita olisimme halunneet käydä, mutta halusimme myös pysähtyä rauhassa niissä paikoissa, joihin pysähdyimme. Jätimme jotakin siis myös ensi kertaan.

Matkalla oli vesiputouksia.

Seljalandsfoss. Putouksen taakse pääsisi kiertämään. Tällä kertaa kaikki oli jääriitteessä. Kuin satumaa.

Skógafoss
Mondossa mainittiin, että tämä paikka pysäyttää.
Se on totta.



Todistettavasti olin siellä.
Mitähän on sateenkaaren päässä?


Portti Islantiin.




Jäälaguuni.




Meren puolelle paenneet jääkokkareet mustalla hiekalla.

Ja maisemia matkan varrelta.




Ajoimme melkoisen myräkän edellä auringonpaisteessa. 


Meidän maantiekiitäjähän se sieltä kurkkaa. Pääteillä pääsee hyvin kulkemaan perusautolla ja kaupungin kapeilla kujilla pieni auto on plussaa. Sisämaahan tarvittaisiin järeämpi menopeli.




Tämä matka oli mahtava. Mihinkään muualle ei ole jäänyt niin suurta kaipuuta kuin Islantiin.