Kahta en vaihda, ystäviä ja neulontaa. Juoksustakaan en miellään luopuisi, enkä hyvästä ruuasta. Hyvät kirjatkin suovat nautinnollisia hetkiä. Musiikista puhumattakaan.
Onnea on, kun suuri osa onnellisuutta tuottavista tekijöistä mahdutetaan onnistuneesti samaan viikonloppuun.
Eihän se olisi matka eikä mikään ellei siihen saisi vähän mahdutettua lankoja. Toivolan vanha piha Jyväskylässä on aina yhtä ihastuttavan idyllinen. Takuuvarmasti sieltä löytyy aina lankaa. Tällä kertaa mukaani tarttui myös ensimmäinen pari hiilikuitukärkiä ja ensituntuma puikkoihin on erittäin miellyttävä. Tällä kertaa myös vanhan pihan kahvila oli avoinna ja voin suositella käyntiä tuolla lämpimästi.
Finlandia marathon tarjosi haasteita toistamiseen. Muuttuneet reittijärjestelyt saavat minulta ainakin kiitosta, Ensimmäistä kertaa juoksin kahden lenkin (tai kierroksen ehkä oikeammin) kisan ja tämä tuntui huomattavasti odottamaani miellyttävämmältä. Ilma oli kaunis, vaikkakin minulle aivan liian kuuma, ja ihmiset olivat hyvällä tuulella. Aikaanikin onnistuin kuin ihmeen kaupalla parantamaan. Pikkuisen kerrallaan, kuten Jelena Isinbajeva konsanaan, jotta voi nauttia aina vain ainakin itsensä päihittämisestä. Joka tapauksessa jälkeenpäin tunne on aina mahtava, vaikka matka olisikin tuskainen. Olen naureskellut vain jälkikäteen kuinka paljon sitä ehtii pyöriä ihmeellisiä ajatuksia päässä puolikkaankin aikana. Muutaman raskaan kilometrin aikana olin aika varma, että joudun keskeyttämään kisani. Ensiapupiste lähestyi lupaavasti, mutta en keksinyt mitään valitettavaa eikä missään tuntunut pienintäkään kipua, joten jouduin jatkamaan matkaa ja kipittämään kiltisti maaliin.
Jalkojen venyttelyn ja loikoilun lomassa sain luettua loppuun Eve Hietamiehen Teräsmiehen morsiamen. Kirja kertoo avioliiton kiemuroiden keskellä olevan pariskunnan arjesta ja arjen haasteista. Pinttyneistä tavoista ja keskustelemattomuudesta. Kirja oli helppo lukea, kirjoitustyyli vaikutti välillä jopa töksähtelevältä lyhyine virkkeineen. Kaipasin kuitenkin jotakin kepeää luettavaa ja sitä tämä kirja tarjosi. Raskaasta aiheesta jäi kuitenkin kohtuullisen kepeä tunnelma. Olen tyytyväinen, että luin kirjan, mutta pidän enemmän Eve Hietamiehen uudemmasta tuotannosta.
Tämä oli niitä viikonloppuja, joista täydestä sydämestä voi todeta olevansa väsynyt mutta onnellinen. Vielä jaksaa kuitenkin vähän neuloa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti