sunnuntaina, helmikuuta 23, 2014

Maijani mun

Maija, mielessäni pitkään pyörinyt neulemalli, on niin ihana kuin sen toivoin olevankin.




Joululomalla reissuun pakkaillessamme mietin mitä neuloisin. Jostakin takaraivon sopukasta mieleeni nousi pitkään harkinnassa ollut malli. Löysin kivat langat ja ostin ohjeen. 

Automatkoilla ja mökkeillessä paita eteni nopeasti. Vasta hihojen palmikkokierroissa vauhti alkoi hidastua. Neuloin paitaa nurjalta puolelta, jotta sain neuloa lähes koko ajan oikeaa. Ensimmäisen hihan palmikkokierron kohdalla, eräänä tammikuun alkupäivien yönä neuloin silmät sikkuralla puoli unessa, kun en olisi millään malttanut siltä päivältä neulomista lopettaa. Mietin miten päin palmikkokierrot tulevat nurjalta puolelta ja jatkoin neulomista jonkin matkaa. Onneksi uni tuli pian. Unissakin hihat pyörivät mielessäni ja aamulla muistin nähneeni  unta, että olin kuitenkin aloittanut palmikkokierrot väärän hihan mukaisesti. Näinhän se olikin. Onneksi purettavaa ei ollut paljoa.

Paita valmistui ja mikä ihaninta, päättelytöitä ei ollut paljoa. Muutama nappi (jotka osoittautuivat jälleen kerran haasteellisimmiksi suorittaa) ja muutama langanpää. Ja paita on valmis käyttöön.


Ja kyllä minä tykkään.





Malli: Maija, Mari Muinonen
Lanka: Drops, Nepal
Kulutus: 583 g
Puikot: 5,5 ja 6,0 Knit Picksit, 80 cm kaapelilla


Malli oli helppo, nopea neuloa ja kuitenkin siinä oli sitä jotakin mikä pitää mielenkiintoa yllä. Juuri tällaisista malleista tykkään. Vielä kun paita on kauniskin. Mitä sitä muuta neuleelta voi enää toivoa.




Dropsin Nepal-langasta olen asusteita neulonut aikaisemmin ja pidän neuletuntumasta. Neulepinta on mukavan rouheaa ja palmikot näkyvät kivasti. Lanka ei ole ollenkaan kutittavaa, vaikka lanka hivenen semmoiselta näyttääkin. 

Toivoin paidan valmistuvan keväthangille. Paita valmistui kyllä hyvissä ajoin, mutta nähtäväksi jää tarviiko keväthangilla liiemmin hiihdellä. Paita on päässyt kuitenkin jo kovaan käyttöön.

sunnuntaina, helmikuuta 16, 2014

Pulled pork ja oheistoimintaa

Koko talven olen onnistunut välttelemään flunssaa, mutta nyt se vei mennessään. Urheilut olen joutunut perumaan yhden toisensa perään. Alkuärsytyksestä päästyäni käänsin tämän hyödyksi toisella saralla. Koti on puhdistunut, sohvaa olen kuluttanut enemmän kuin pitkään aikaan käsitöitä värkkäillessä, leivinuuni on lämmennyt ja sitä myöten ruokaa olisi lähes kokonaiselle komppanialle.

Pulled pork on ollut suunnitelmissa jo pidempään, mutta on aina vain jäänyt tekemättä. Ruoka on tuntunut jotenkin kamalan työläältä. Lisäksi minulla on hivenen hankala suhde possun lihaan. Perjantaina lämmitettiin leivinuuni ja leivoin isoja perussämpylöitä hampurilaisia varten. Vehnäjauhojen lisäksi laitoin ainoastaan vehnäleseitä, jotta leipä ei veisi makua muilta aineksilta.

Lauantaiaamuna uunissa oli juuri sopiva lämpö possulle. Liha oli uunissa kaiken kaikkiaan kuutisen tuntia ja kyllä se olikin mureaa. Suorastaan suli suuhun. Ohjeita oli tarjolla monenlaisia, mutta päädyimme valmistamaan ruuan Sikke Sumarin ohjeistuksella. Yritän tässä saada mieleen miten makua kuvailisin. Enkä keksi sanaa, se oli todella hyvää. Mehevää ja maukasta. Hyvää sellaisenaan ja ihanaa leivän välissä. Harvoin sanon possunruuista, että haluan sitä toistekin. Tätä haluan.








Tänään jälleen lämpeni leivinuuni. Yritin oikein käydä hieman urheilemassakin, mutta juoksukunnosta ei ollut vielä tietoakaan. Jälleen hyvä syy viettää päivä keittiössä. Apukokkeja alkaa ainakin olla riittämiin ja yllättävän paljon ovat jo avuksikin.






Tänä vuonna tuntuu, että laskiainen ei vain tule vaikka kuinka odotan. Näinpä päätin, että nyt on laskiaispullan aika ainakin. Litran pullataikina, isoja pullia, kermavaahtoa ja hilloa. Nam.




Maku 1/2014 lehdestä testasin myös Kinuski-puolukkapiirasta. Ollakseni rehellinen myönnän, että kaikkien ruokienkin jälkeen en pystynyt tätä enää maistamaan kuin lusikallisen. Pohja oli maukas, kaurahiutaleet sopii mielestäni hyvin piirakkapohjaan. Kinuskista huolimatta piiraan maku ei ollut ylimakea.




Iltaisin olen sitten aloittanut lähinnä uusia töitä. Monta vuotta marinoituneet ontelokuteet ovat vihdoin alkaneet muuttua matoksi. Tämä on mukavaa väkertämistä, edistyy ainoastaan vain muutaman kierroksen kerrallaan. Isolla puikolla virkkailua ei voi tehdä kovin paljoa kerrallaan.




Ja tällaista aloitin vielä eilen illalla. Nämä on minusta ihastuttavia. Odotan innolla lopputulosta.




Olen ollut hyvin kärsivällinen kaikkien kokkailujen ja leikkien kanssa. Mutta kyllä nyt todellisuudessa illansuussa alkaa tuntumaan tältä. Kukaan ei usko mitään, jääkiekkoa ei kuule ja yritän samalla päivittää blogia ;)

torstaina, helmikuuta 13, 2014

Tytär toivoo, äiti toteuttaa

Tytär toivoi itselleen kaulaliinaa. Sen tuli kuulemma olla toooosi pitkä ja värinä ehdottomasti ainakin vaaleanpunaista. Niinpä kauppareissulla annoin tytön valita langat ja tikuttelin hänelle huivin. Nyt hän ihmettelee, että miten hänelle niin pitkä huivi neulottiinkaan. Varsin tyytyväiseltä vaikuttaa kuitenkin.




Malli: Kaulaliina patenttineuleena
Lanka: Novita, Hile
Kulutus: 142 g
Puikot: 8,0 mm


Pitkästä aikaa neuloin näin paksua lankaa. Novita Hile -langasta syntyy aika kaunis neulepinta patenttineuleella ja lanka kimaltelee sievästi. Ensimmäistä kertaa tätä tikuttelin ja voisin neuloskella vastakin. Neule valmistuu paksusta langasta todella nopeasti. Miinuspuolena ainoastaan, että kädet eivät tahdo kestää paksuja puikkoja. Välipalaneuleena tämä meni kuitenkin mukavasti.




Edelleen työpäivän jälkeen valoa on liian vähän valokuvaamiseen, vaikka päivä piteneekin hurjaa vauhtia. Nyt lanka on oikeastikin vaaleanpunaista harmaan rinnalla.

Vuosi on alkanut aika mukavasti. Lankaa olen kuluttanut tälle vuodelle jo sen mitä koko viime vuonna yhteensä. Edelleen intoa puhkuen jatkan puikoilla olevien töiden parissa.

keskiviikkona, helmikuuta 12, 2014

Vadelmavenepakolainen

Tämä vuosihan sujuu lähes laulaen tai vihellellen, miten asia nyt halutaankin ilmaista. Kirjalistalla helmi- ja maaliskuiden kirjat vaihtoivat paikkojaan. Lista ei ollut kuitenkaan tarkoitettukaan täsmällisesti noudatettavaksi, ainoastaan toteutettavaksi vuoden 2014 aikana.

Mutta viimeksi luettuun kirjaan.




Miika Nousiainen on kirjassaan onnistuneesti kuvannut yksinäisen miehen elämää, hänen haaveitaan ja niiden toteutumista. Jos minulla joskus on tilaisuus jutella Nousiaisen kanssa, kysyn mistä hän keksi tämän kirjan päähenkilön ruotsalaisuuden ihainnoinnin. Sinänsä siinä ei ole mitään erikoista, onhan aina puhuttu ruotsalaisten tai ainakin suomenruotsalaisten paremmuudesta, vaikka itse en ole koskaan vaivautunut ajattelemaan asiaa siltä kannalta. Ihmiset ihmisinä. Näkökulma kirjassa on vain semmoinen, että itse en olisi tätä keksinyt.

Useammin kuin kerran kirjaa lukiessani ratkesin tirskahtelujen kautta hersyviin naurunpurkauksiin. Kommelluksia miehen matkalla suomalaisesta ruotsalaiseksi. Mahtavia hetkiä, juuri niitä miksi nautin lukemisesta.

Tarinoilla yleensä, kuten varmaan tälläkin, on kuitenkin jotakin kerrottavaa. Ehkä oikeasti tulisi miettiä matkan varrella mitä haluaa, miksi haluaa, ehkä pitäisi myös pysähtyä miettimään mistä on valmis luopumaan jonkun tietyn unelman tai jopa päähänpinttymän vuoksi. 

Kysymys kuitenkin kuuluu, että ilman tätä kokemuksen tuomaa oppia, kuinka pitkälle asiat on mahdollista pohtia tai ymmärtää etukäteen. No, ehkä Nousiainen kirjottaa tästä seuraavassa kirjassaan. Tiedä häntä.

Jatkan lukemista. 

sunnuntaina, helmikuuta 09, 2014

Vihaiset linnut

Viikonloppu on hurahtanut vauhdikkaissa merkeissä. 

Ensimmäistä kertaa suuntasimme nenämme kohti Sotkamoa ja Vuokattia. Yksi syy tähän valintaan oli pohjoisen vastaaviin kohteisiin verrattuna huomattavasti lyhyempi etäisyys. Tästä olimmekin onnellisia etenkin tänään sunnuntaina, kun matkan teko ei vienyt koko päivää. Kuten olemme yleensä tottuneet.

Koko reissun kohokohta kylpylän lisäksi oli Angry Birds-puisto. Ja siellä olikin tekemistä jos monenlaista. Kiipeilytelineitä oli varmasti riittävästi. Erilaisia urheilupisteitä oli myös varmasti jokaisen makuun. Vielä meidän lapset olivat osaan liian pieniä, mutta muutaman vuoden päästä uutta tekemistä löytyy jälleen. Useampi tunti tälläkin kertaa vierähti, vaikka kaikkia pisteitä ei testattukaan. Eikä tekeminen olisi loppunut vielä.







Ja todistettavasti äiti oli mukana. Todellisuudessa tuo autoajelu taisi viedä niin äidin kuin lastenkin sydämen. Ajelua ei olisi kukaan malttanut lopettaa. Perheen pieninkin hurruutteli kuin vanha tekijä.





 Oikeastihan tämä puistoilu tarkoitti tätä:




Kuopus ilmoitti aina mennessään: " Noniin äiti, nyt mennään". Mutta äiti nautti varmasti yhtä paljon kuin lapsetkin.

Paluumatkalla minua meinasi huvittaa, kun jälleen tuli mieleen valokuvata. Ilmeisesti nykyään parhaiten on aikaa kuvailuun juuri pelkääjän paikalla matkan päällä. Nytkin olin varautunut matkalle kaikella mahdollisella. Vaipat ja maissinaksut ovat lasten kasvaessa laukusta pois jäädessään jättäneet tilaa muutamalle omalle lisäaskareelle. Neuleitakin piti olla nyt mukana kaksin kappalein. Toinen on tyttären toiveesta ja hänen valitsemastaan langasta syntyvä kaulaliina, jota voi neuloa vaikka pimeässä. Toinen on Islantilaisia neuleita-kirjasta malli Vapaa. Kirjana kulkee nyt mukana Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen. Hupaisa opus.




Vielä näin sunnuntai-illan päätteeksi tein sen, mikä aina tahtoo jäädä tekemättä. Maija-paidasta on päätelty kaikki langanpäät ja napit ovat paikallaan. Kunhan satun valon kanssa yhtä aikaa kameran lähettyville, otan tästä parempia kuvia ja kerron enemmän.




Tästä on hyvä siirtyä taas arkeen. Reissussa on mukavaa, mutta kyllä kotona on mukavampaa. Tämän päiväni pelasti naapuriparkkiruudussa lähtöä tekevä perhe ja perheen isä. Lapset kiukuttelivat heillä autossa ja isällä oli hermot hieman kireällä. Minun oli pakko kiittää häntä, koko "keskustelu" kun kuulosti niin tutulta. Itse kun olin haukkaamassa happea ja leppuuttamassa hermoja vieden laukkuja vähemmäksi autoon. Jotenkin helpotti. Vertaistukea parhaimmillaan.

sunnuntaina, helmikuuta 02, 2014

Se oli tammikuu

Tammikuu, nautin lämpimästä. 
Tulen palaessa pesässä. 
Villasukat jaloissa näissä,
viltin mutkaan kiertyneissä.

Tammikuu, odotusta kesästä. 
Keskellä pakkasen eläessä. 
Kuuraiset on puut ja puput pienet, 
syöneet ovat pensaat lienet.

Tammikuu, polttaa voi vielä kynttilöitä.
Illat ovat onneksi vielä pimeitä.
Pakkanen kipristää vielä nenänpään, 
tekee mieli palata sisään lämpimään.



Alkoi runotuttamaan kesken kaiken.


Nyt on helppo vaihtaa kuukautta, kun laatimilleni listoille on mahdollista tehdä merkintöjä. Virkkauslistalla oli kirjanmerkki, se valmistui viime päivinä. Neulelistalla oli Maija-paita itselleni ja se ei paljoa olekaan enää kesken. Valmiiksi sain kuitenkin ensin helmikuun kohdalle kirjatun vauvalahjan.







Malli: Junasukat
Lanka: Drops, Fabel
Kulutus: 30 g
Puikot: 2,50 mm, KnitPro sukkapuikot


Malli on tuttu. Omille lapsille aikaisemmin neulotut sukat ovat olleet kovasti käytössä ja yhtään moitteen sanaa en ole mallista löytänyt. Sukat pysyvät hyvin jalassa ja kasvavat mukavasti jalan mukana. 

Kirjalistalla oli Cecilia Samartinin kirja La Peregrina. Se on luettu. Harvinaista kyllä, kirja ei jättänyt niin tyhjää oloa loputtuaan kuin pelkäsin. Jään innoissani odottamaan jatkoa (luin jostakin, että semmoista olisi odotettavissa). Kirja oli kuitenkin hyvä. Ensimmäisen osan luin aikanaan ihan hetkessä, tässäkin kirjassa oli imunsa. Kerrontaa elämän kiemuroista, ennalta arvaamattomasti, syvällisesti ja kuvailevasti erilaisin juonen kääntein. Tämä kirjailija alkaa olemaan lempikirjailijoideni kärkipäässä.





Edessä on helmikuu, odotuksia täynnä.