perjantaina, kesäkuuta 24, 2011

Juhannus

Joka vuosi, viimeistään juhannuksena, alan puhumaan joulusta. Näin kävi tänäkin vuonna. Kesäkuun alkupäivinä minua eivät innostaneet niin neulominen kuten ei tempauksetkaan joissa jokainen päivä aloitettaisiin uusia sukkia tai muitakaan käsitöitä. Nyt sitten juhannuksen villiinnyttämin jouluajatuksin kaivoin esiin hiljattain ostamani sukkakirjan. Koko suku taitaa tänä vuonna saada sukat joululahjaksi. 11 paria on nimetty ja ensimmäiset pääsevät jo puikoille. Matkassa on vain yksi ongelma, olen kyllästynyt aiemmin käyttämiini lankoihin. Uusissa langoissa on taas se ongelma, että langan kestävyydestä ei ole tietoa. Jos tiedät hyvän ja kestävän, ohuen sukkalangan olisin todella kiitollinen mikäli voisit jakaa neulenautinnon kanssani.

Mukavaa juhannusta kaikille lukijoille.

keskiviikkona, kesäkuuta 15, 2011

Arki

Todella onnistuneen loman jälkeen arki maistuu niin hyvältä. Mies lähti uuteen työpaikkaan ja lapset vielä nukkuu. Minä hieroskelen käsiäni yhteen kahvikupposen äärellä miettien mille tänään alkaisin. Elämä vie ja minä vikisen. Edessä paljon muutoksia, positiivisia sellaisia.