maanantaina, toukokuuta 26, 2008

Kesä saa tulla


Kesäisiä tai ainakin aurinkoisia päiviä on ollut jo jonkin verran. Ulkoilemisen helpottamiseksi minun piti tehdä neitokaiselle lierillinen kesähattu, sillä hän ei millään antaisi aurinkolasien olla silmillä. Hattu on sentään ainakin toistaiseksi pysynyt hyvin päässä. Vaihdoin puikot hetkeksi koukkuun ja hyvä niin, sillä mielestäni tästä hatusta tuli tosi soma.




Malli: Muokattu mieleiseksi Mandarin Petit -esittelyvihkosesta
Lanka: Mandarin Petit, SandnesGarn
Koukku: 3,0 mm


Hatun reunaan virkkasin koristekierroksen valkoisella langalla ja tein joka kolmannen kiinteänsilmukan pidennettynä. Hatun sivu sai puolestaan koristeeksi pieniä ketjusilmukoilla virkattuja kukkasia, jotka kiinnitin pienin pistoin.



torstaina, toukokuuta 22, 2008

Tuliaisia

Isäni toi tuliaiseksi työmatkaltaan itäisestä naapurimaastamme pikku neidillemme lämpimiä ja ihastuttavia tuliaisia ja en voinut olla laittamatta niistä kuvia tänne. Pienillä yksityiskohdilla neuleista saa kyllä todella suloisia :)



Pussista paljastui ihastuttava neulemekko, neulepuku ja neuletakki.




Kaikissa näissä oli mukavia pieniä yksityiskohtia mm. risti- ja pykäpistojen sekä ruusukkeiden muodossa. Neulepuku ja neuletakki ovat juuri sopivia syksyä ajatellen, mekko tuntuu olevan mieleen jo nyt. Vai liekö enemmän äidin mieleen.



Olen hiljalleen alkanut itsekin touhuta enemmän käsitöiden parissa, mutta niistä enemmän kun olen saanut ne viimeisteltyä.

keskiviikkona, toukokuuta 21, 2008

Paljastuksia

SNY08 on päättymäisillään. Sain tänään viimeisen pakettini snyltäni kotiin saakka kannettuna. Snykseni paljastui Susa Susan neuleet -blogista, jossa olen käynyt ihastelemassa huiveja aikaisemminkin kaikesta tietämättömänä.

Paketista löytyi tälläkin kertaa kaikenlaista:




Ensinnäkin Novita muksu, jota juuri viikonloppuna selailin kaupassa ja jätin kuitenkin hyllylle, sillä ystäväni lupasi lainata omaa lehteään minulle. Nyt selailenkin omaani onnellisena teen ja karamellien kera näin työpäivän jälkeen :) Lisäksi paketista löytyi kerä vaaleanpunaista Lanettia, kerä vihreää Nalle coloria sekä kaksi kerää vaalean vihreää Novitan Oliviaa. Meidän pikkuneiti sai myös kirjan, joka oli oikein hyvä, mikäli pitkästä hiljaisuudesta ja hetkittäisestä jokeltelusta kirjan äärellä jotain voi päätellä. Paketista lensi esiin myös virkattu perhonen sekä kirje. Kiitos Susa ihanasta paketista ja kauniista sanoista. Olet ollut todellinen piristys ja monen päivän pelastus työntäyteisen opiskelun lomassa.

tiistaina, toukokuuta 13, 2008

Lace Ribbon Scarf

Vihdoinkin...

Kevät on ollut pitkä ja työntäyteinen. Kaikesta huolimatta nyt on tavoitteet täytetty ja opiskelut on opiskeltu. Viimeisen pakollisen kurssin sain suoritettua viime viikolla ja niin uskomattomalta kuin se välillä tuntuukin valmistun virallisesti ensi kuussa.

Ja aiheeseen...


Lace Ribbon Scarf on valmis. Huivin mallikuvio oli helppo ja työ oli juuri sopivan aivoton neule opiskelujen ohelle. Huivi on lämmin ja ihanan pehmeä. Ihan en vain lumille kerennyt saada tätä valmiiksi, mutta viima on vaatinut kyllä lämmintä huivia vielä tähänkin aikaan vuodesta.



Malli: Lace Ribbon Scarf, Knitty
Lanka: SandnessGarn, Toppull
Puikot: 3,5 mm



Mikäli nyt aloittaisin huivin uudelleen, jättäisin yhden mallikerran neulomatta ja saisin näin huiviin lisäpituutta. Vaikka huivi on tässäkin pituudessa hyvin käyttökelpoinen. Kesää ajatellen voisin neuloa samanlaisen huivin kevyemmästä langasta, mikäli muilta projekteiltani ennätän.