maanantaina, lokakuuta 04, 2010

Eeeiiii...

Pidän päästä ja huudan äänettömästi!

Nyt jo onneksi hymyilyttää, aluksi ei ollenkaan.

Juhlat on juhlittu (joista kerron hieman myöhemmin jotain vielä lisää) ja muut velvollisuudet hoidettu tällä erää. Muutaman arkipäivän olin suunnitellut kuluttavani mukavien ja rentojen hommien merkeissä. Eilen aloitin kiireetöntä neulontaa ihan itselle. Suunnittelin jo laittavani otsikon nimeksi Just for me. Mutta ei. Kiireetön neulonta muuttui hätähuudoksi. En varmasti pura tätä työtä ja ei, tämä ei tule nyt minulle.

En tehnyt mallitilkkua, myönnetään. Enkä ole laskenut tälle ihanalle langalle tiheyttä aikaisemmista neuleista. Myönnän senkin. Aloin vain neuloa ja ajatus oli niin ihana. Kauniit syyssormikkaat itselle mallista, jota olen Ravelryssä ihastellut pitkään. Ehkä pipokin samaan syssyyn.




Sovitus ja jo melkein ennen sitäkin tajusin, että sormikas on ihan liian suuri. Melkein mitä muuta tahansa olen valmis tekemään, mutta purkaa en haluaisi. Onneksi miehellä on isot kädet. Hän saa nyt kynsikkäät. Todella kauniit kynsikkäät! Olen kyllä luvannut neuloa hänelle sellaiset jo pari vuotta sitten, joten tulee sekin lupaus pidettyä vihdoinkin.

Kynsikkäiden jälkeen teen ehkä vähän laskelmia ja neulon itselleni vihdoin sitten ne sormikkaat. Sopivat sellaiset. Ja eihän tässä onneksi ole kiire minnekkään.

2 kommenttia:

Hety kirjoitti...

Helpottavaa kuulla, että sullekin joskus käy näin! Mitä Kari tykkää kauniista kynsikkäistä? Onneksi väri ainakin on passeli :)

Johku kirjoitti...

Kai kaikille joskus =)

Kynsikkäät eivät ole ihan vielä valmiit. Niistä tulee itseasiassa tosi hienot ja miehekkäätkin vielä. Valmistuvatkin kuin tilauksesta nyt kun kädet alkavat tarvita lämmikettä.

Vaikeuksista voittoon, vai miten se meni ;)