Herkullista huomenta

Meidän perheessä ei ole enää yhtään alle 3 vuotiasta. Eilen poika täytti vuosia ja äidin tehtävähän oli toteuttaa jälleen lapsen kaikenlaisia toiveita. Pojan toiveisiin kuului autoaamiainen, vastahan viikko sitten vietettiin prinsessa-aamiaisjuhlaa tyttären kanssa. Leivistä väsäilin auton mallisia yritelmiä. Kuvia näistä menopeleistä en viitsinyt napsia, eivät niin näyttäviä sattuneet olemaan. Pojalle kelpasivat onneksi kuitenkin hyvin. Iltapalaksi toiveena oli pannukakkua.

Jotakin minun täytyi valmistaa kuitenkin myös oman maun mukaan. Viimeaikainen ehdoton välipala-, jälkiruoka-, aamupala- ja iltapalasuosikkini on ollut viime syksynä Yhteishyvästä löytämäni Puolukkapannacotta. Panna cotta on yleensäkin yksi harvoista jälkiruuista, joista pidän. Tämä puolukkainen versio on huomattavasti kevyempi ja raikkaampi. Sitä voi syödä milloin vain.

Pientä muutosta tein tällä kertaa ohjeeseen. Laitoin yhden liivatelehden enemmän ja vastaavasti tuplasin maustamattoman jogurtin määrän. Viime vuotiset puolukkamehut käytän loppuun tämän herkun kanssa. Mehun käyttäminen marjojen sijaan nopeuttaa valmistusvaihetta huomattavasti.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan.

It can´t rain all the time...

... kuten yhdessä paljon pitämistäni elokuvista sanotaan. Olemme kyllä saaneet nauttia hyvistäkin säistä. Tänä kesänä vain lähes poikkeuksetta tarttuessani maalisutiin, taivas on piristänyt pienellä tai vähän suuremmalla sateella. Näin myös tänään. Forecan sadekartan ylläpitäjät on varmasti lahjottu. Tai ehkä saan rangaistukseni nyt. Pienenä minulle sanottiin, että hämähäkkejä ei saa tappaa. Tuolloin oli uhkana kuulemma sade. Olen varmasti monesti kertonut kuinka paljon rakastan sadetta, arvata saattaa minun listineen joka ikisen hämähäkin joka näköpiirini osui. Harvoin sain sadetta kuitenkaan lahjaksi, ehkä ne tulevat viiveellä.

Tänään vuorossa oli melkoisen kulahtaneessa kunnossa oleva terassi. Pesin optimistisesti toki koko terassin ja mietin mistä aloittaisin.

Työ eteni vauhdikkaasti.

No, homma olisi jäänyt kesken joka tapauksessa. En ostanut Tikkurilan Valttia yhtä purkkia enempää, koska lähdin maalikauppaan hetken mielijohteesta. Jäi terassin tarkemmat mitat ottamatta ja minulla oli sellainen mies rintaliivikaupassa -olo. No se terassi on tämän verran tähän suuntaan (mitoin matkaa varmaan jaloillani) ja sitten siinä on semmoiset levennykset (voin vain kuvitella kuinka hienosti tämän muotoilin käsilläni ilmaan). Ja kuten varmaan ne tarkat kuppikootkin olisivat jääneet rintaliivikaupassa autuaan epäselväksi, jäi tarkemmat neliötkin määrittämättä. Tätä Valttiahan saa kuitenkin lisää mikä päivä tahansa, joten ei mitään hätää. Tulihan se sadekin.

Mutta terassista tulee nätti. En tiedä mistä syystä maalaaminen on niin rentouttavaa puuhaa. Ainakin siinä näkee käden jäljen oitis ja jos lopputulos vielä miellyttää silmää, työ on todella palkitsevaa. 

Nyt voin ylpeänä (vaikkakin lasten pitkän odotuksen vuoksi hieman häpeissäni) esitellä valmista leikkimökkiä.

Mökkihän on ulkoa tietenkin talomme värinen, mutta sisäpuolelle maalasin ikkuna- ja ovenpuitteet päinvastaisella värityksellä. Pelkkä valkoinen olisi ollut mielestäni hieman kalvakka. Jäin vielä miettimään olisiko listoja pitänyt maalata harmaaksi. Antaa lasten nyt kuitenkin leikkiä hetki uudessa majassaan.

En kyllä mökin ostohetkellä ajatellut, että kyllä tämä tämmöinen porrasmalli aiheuttaa useita sydämentykytyksiä. Poika tulee portaita melko huojuvalla tyylillä. Pyynnöistä huolimatta ja uhman valtaamana ei suostu pitämään mistään kiinni ja minä yritän olla sekaantumatta sydän kurkussa. Tänään pysyi onneksi pystyssä ja toivottavasti oppii nopeasti. 

Mökki on sisustettu. Lasten omalla tyylillä. Molemmille on yksi tyyny. Ihanasti ne on sijoitettu nurkkaan ihan vieri viereen. Molemmat ovat tuoneet yhdet kirjat. Kun kirjoja ei lueta ne näemmä sijoitetaan seinälistan päälle. Mökissä on yksi liina ja siihen asetellaan molempien aurinkolasit ihan vierekkäin. Sääntönä kuulemani mukaan on, että sisään saa tulla vain neljä kerrallaan. Ja aina on kuulemma myös koputettava.

Tänä kesänä minun käsityöni ovat olleet tämän kaltaisia. Neuleet ovat kulkeneet mukana, mutta kirjat ja muut askareet ovat vieneet voiton. Edes niitä valmiita neuletöitä en ole saanut pääteltyä. Mummon minulle kutomat matot sain pestyä. Pidän todella paljon tämmöisistä perinteisistä matoista. Olisi ihana ehtiä kutomaan jälleen itsekin, mutta siitä on kyllä varmaan vielä pari vuotta tingittävä. 

Tänään on viimeinen lomapäivä. Aamulla työt kutsuvat, ensi viikolla jatkuu edelleen työn ohessa tekemäni opiskeluhommat ja urheilu pitää varmasti huolen lopusta vapaa-ajasta päivisin. Ehkä iltaisin istun sitten jälleen ja neulon. On ihanaa, että suuntana on jälleen syksy.

Mutta jos jotakuta kiinnostaa kannattiko kirja lukea loppuun. Kyllä kannatti. Pihalla makoillessani ja lukiessani yritin olla niiskuttamatta, ainakaan kovin äänekkäästi. Yritin lukea viimeiset sivut niin hitaasti kuin mahdollista ja venyttää taas tätä edessä häämöttävää loppua. Kirja oli hieno kuvaus ystävyydestä, toisaalta rakkaudesta, omista valinnoista ja yleensä elämästä. Tekisi ihan mieli lähteä käymään Kuubassa.

Kannoin jo uuden kirjapinon sängyn viereen. En vain osaa vielä päättää mitä näistä seuraavaksi lukisin. Nora ja Alicia jätti taas sen tyhjän olon loputtuaan, hetkeksi.

Lomapäiviä

Lomapäivät kotioloissa muotoutuvat enemmän ja vähemmän touhun täyteisiksi. Jopa tämmöiset mahdottoman kuumat kesäpäivät.

Minua aivan hävettää kuinka lasten leikkimökkiprojekti on venynyt mahdottoman pitkäksi, mutta viimeisiä maalauksia viedään. 

Huomenna vetäisen lattian toiseen kertaan maalilla ja josko sitten lapset pääsevät mökkiänsä sisustamaan. Syntymäpäivälahjaksihan mökki lapsille hankittiin ja syntymäpäivät ovat elokuussa, joten sinänsä se valmistuu aivan oikeaan aikaan. On se silti vienyt melkoisesti aikaa. 

Lasten mentyä päiväunille päätin ottaa kuitenkin myös hieman omaa aikaa. Olen tullut siihen tulokseen, että nuorimman lapsen lähestyessä kolmea ikävuotta äidin on myös mahdollista lukea. Näin omalla kohdallani on ainakin käynyt molempien lasten kanssa. Nyt ahmisin kirjoja kaiken aikaan, kuten ennen. Nyt vuorossa on Cecilia Samartinin Nora & Alicia. Kirja on ollut yöpöydälläni odottamassa lukemista pitkään. Ostin sen heti kauppoihin ilmestymisen hetkillä. Aikaa lukemiselle ei vain ole tuntunut löytyvän. Kirjailijan aikaisemman teoksen Señjor Peregrinon ahmin aikoinaan lähes kertaistumiselta ja odotukset uudemmalta teokselta ovat olleet suuret. Alku lähti tahmeasti liikkeelle, johtuen varmasti sivun parin etenemisestäkin aluksi, mutta nyt olen jälleen koukussa. Kolmasosa kirjasta on jäljellä, toivottavasti se täyttää odotukset.

Kaiken touhun keskellä luonto pukkaa satoaan. Mietin mitä näille tekisin. Menisivätkö pakkaseen tällaisenaan vai muuttaisinko hyytelöksi?

Tuntuu ihan, että lomahan loppuu sittenkin kesken. Onneksi vielä on muutama päivä jäljellä.

Päivänsäde

Kuusi vuotta sitten syntyi pieni päivänsäde. Nykyään tämä päivänsäde ei ole enää  niin pieni, eikä jostakin päällä olevasta uhmasta johtuen joka päivä edes niin päivänsädekään. Kuusi vuotias kuitenkin, aika on mennyt melkoista vauhtia.

Vielä en esittele tämän vuoden kakkuja, juhlat järjestetään vasta hieman myöhemmin. Hienon lahjan tyttö sai kuitenkin serkultaan. Virkattu pöllö-laukku on todella hellyttävä. Taitaapa korttikin olla lahjan antajan omaa käsialaa.

Mies osti tyttärelleen ensimmäiset ruusut. Aamulla vaadittiin prinsessa-aamiaista. Tyttö ottaa päivästä kaiken irti.

Kesäkoti

Viimeisinä työpäivinä ennen lomaa ajattelin, että kunhan vaan saan nukkua päästyäni lomalle. Nyt loman alettua minusta tuntuu, että en tarvi unta laisinkaan. Muutaman tunnin yöunilla energiaa riittää touhottaa aamusta iltaan. Mutta onhan se ihanaa kun saa valmista aikaiseksi. (Tässä kohdassa joudun rehellisesti myöntämään, että torkahdin päivitystä tehdessäni ja jatkan hieman virkeämpänä näin aamusta.)

Kasvihuone jäi kesken pari päivää takaperin sateiden vuoksi. Eivätkä lomasäät edelleenkään ole varmasti kaikkia miellyttäneet. Näihin rakenteluhommiin riittää kuitenkin kunhan on vain pääasiassa kuivaa. Aurinko paistoi välillä kovasti lämmittäenkin. Ajoittain oli kuitenkin niin kylmä ja kolea ilma, että olisin helposti veikannut syksyn tulleen, mutta sinnillä päätin tehdä loppuun. Vaikka kuinka paleli.

Tuulessa rima poikineen aiheuttivat hieman hankaluuksia kahdella kädellä touhutessa. Lapset lähti innolla rimojenpitoleikkiin, mutta se loppui kyllä melko lyhyeen. Onneksi muutamat poikkirimat helpottivat tätä tuulessa touhuamista.

Melkein alkutöikseen vaihtui kasvihuoneelta paikka. Ei muuten paina tämä hökötys juuri mitään, joten ehkä täytyy panostaa maahan kiinnitykseen.

Pikku hiljaa se rakennelma haki muotoaan.

Ja valmistui.

Ja pahimmassa paleltumisvaarassa olevat kasvit muuttivat  lopulta sisään.

Kyllä tässä hommassa aikaa tietenkin vierähti, mutta nautin kyllä joka hetkestä. Loppumetreillä aloin jo miettimään, mitä sitä seuraavaksi rakentelisi. Jos meillä käy tänä kesänä, minut löytää mitä todennäköisemmin täältä.

Lapset odotellessa katsoivet elokuvaa, ulkona kun oli kovin kylmä. Kuva tosin ei kerro läheskään totuutta kuluneesta päivästä, huudon määrä kun on tuntunut näin äidin korvaan loputtomalta. Mutta hetki oli niin kaunis, pikkuveljellä oli tullut paha mieli.

Lasten päiväunien aikaan otin päivälenkin kannalta ja lähdin mustikkametsään. Tällä seudulla en tunne parhaita mustikkametsiä, mutta suuntasin samaan metsään missä kävin vuosi takaperinkin. Kyllähän tuollakin joku oli jo ennättänyt käydä, mutta löysin ihan kohtuudella marjoja vielä itsellenikin. Olisin varmasti nauttinut pelkästään metsässä olostakim hiljaisuuden vuoksi, lapsiperheen arjessa kun meteli tuntuu nousevan kattoon harva se hetki. Oikeastaan aivan liian harvoin tulee lähdettyä metsään ihan vain kuljeksimaan.

Mutta päivälenkin kannalta kun tämän metsäretken ajattelin ottaa ja lisäksi mielenkiinnolla tutustun tähän uuteen hankintaani, seurailin toimintaani. Se on minulle ollut aina selvää, että teen joko täysillä tai en ollenkaan, mutta tämä sykemittari on sitten ärsyttävä kapistus ja kertoo tämän olemassa olevan tiedon olevan niin totta kuin sen uskoinkin olevan. 

Mutta ei ole marjareissu eikä mikään, ellei sykkeetkin hetkeksi sekoaisi. Nauttiessani rauhallisesta metsähetkestäni, edessäni oli käärme. Ihan kyykäärme. (Mies tätä tosin epäili heti, sillä en meinaa erottaa harakkaa enkä varista toisistaan. Minulla on siihen muistisääntö, joka ei toimi.) En ehtinyt kyllä paljoa miettiä, säntäsin vain pakoon ja niinhän se näytti tekevän toinenkin osapuoli. Onneksi marjat eivät kaatuneet. Heti pakoon pötkimisen jälkeen minua alkoi vain itseäni naurattamaan. Ongelmani kun on tämä keskisykealue (vai miksi sitä hienosti nimitetään). Sehän saavutetaan helposti, pari käärmettä päivässä ja "voilá" lenkillä tarvi edes käydä.