tiistaina, syyskuuta 12, 2017

Onneksi syksy on joka vuosi

Varmasti joka vuosi henkäilen samaa asiaa, mutta kyllä on tänä vuonnakin ihana kun on syksy. 

Sisäinen kelloni juoksee lukuvuosiryhmillä kalenterivuoden sijaan ja aina tässä vaiheessa vuotta suunnitellaan uutta ja unelmoidaan. Koulut ja harrastukset käynnistyvät. Ilmat viilenevät ja saa hyvällä omallatunnolla vetäytyä vällyjen väliin kirjan tai käsitöiden kanssa. Ja kaikki on niin kaunista, tuuli vihmoo ja vettä sataa. Ihanaa aikaa.

Olen tänä vuonna neulonut itselleni oikein motivaatiosukat, väikkärisukat. Joskopa näiden lämmittämänä saan paljon aikaiseksi. Ystävälleni neuloin aikaisemmin samanlaiset hänen valmistuttuaan ja malli jäi mielen päälle. Aika mukava malli neuloa. Hassua on, että tämä ei ole ollenkaan minulle ominaista tyyliä. Niin se mieli tekee välillä tepposet.




Malli: Sinikan sydänsukat
Lanka: Novita, 7-veljestä
Kulutus: 203 g
Puikot: 3,5 mm Knit Pro, kaapelilla





Lankana käytin sukissa vanhaa tuttua seiskaveikkaa. Näiltä sukilta lämmön lisäksi toiveena oli kestävyys. Sukkien ei tarvitse mahtua kenkiin, nämä on tarkoitettu ihan kotikäyttöön. Yhden kuvion jätin sukan varresta neulomatta ja jalkaterää sovelsin myös. Jalkani koko on 36, näin saa tehdä lähes joka mallin kanssa. Mukavasti istahti kuviot kuitenkin tässäkin mallissa.

Tässä pohdiskelin, että mitä sitä tuli kesän aikana tehtyä. Ei paljon käsitöitä, eikä paljon muutakaan ajattelin. Varastot ja vaatehuone tuli siivottua ainakin. Onneksi puhelimessa on kamera ja sillä tulee vielä otettua silloin tällöin kuviakin. Muistelin, että muutaman kirjan luin ja kuvia selatessani yllätyin. Yhdeksän kirjaa on luettuna ja päivittämättä, joukossa on muutama todellinen helmikin. Kerronpa näistä enemmän pikimmiten.





1 kommentti:

roshni-mishra kirjoitti...

To write a beautiful post it is very important to write a beautiful content and you have created a very nice design and I got a lot of inspiration from your post and I also want to have nice and beautiful post like you in my life. Real Photos Girl Gurugram
VIP Girl Bhiwadi
Gurugram Girl Number
IMT Manesar Girl low price
Hyderabad Party Girl
College Girl Gurugram
newly married Girls Bhiwadi
VIP girl mahipalpur