sunnuntaina, heinäkuuta 06, 2014

296 metriä

Olenkohan koskaan muistanut sanoa, että rakastan asua omakotitalossa. Kun on oma tupa voi tehdä mitä huvittaa, sitten kun on kaikki talon hoitoon liittyvät työt tehty. Viime viikkojen askartelut ovat pitäneet minut pihalla. Sade ajoittain on hidastanut projektia, mutta vihdoin oli helteinen viikonloppu ja sain urakan vietyä loppuun.

Tähän taloon muutostamme saakka terassi ja autokatoskaiteet ovat olleet sen näköiset, että niille tulisi tehdä jotain. Muuton yhteydessä ja muuton jälkeisenä kesänäkin askareita oli vain niin paljon, että tämä projekti jäi toteuttamatta. Niinpä keväällä hyvissä ajoin hankin maalit kaiteeseen. Pelkäsin inspiraation iskevän juuri sinä ainoa pyhäpäivänä, kun kaupat eivät ole auki.

Eräänä aurinkoisena päivänä tein pohjatyöt ja aloitin maalauksen. Ajattelin, että minäpäs tuosta sutaisen vaikka puolet sinä aurinkoisena päivänä ja puolet vaikka seuraavana. Sain maalattua yhden pätkän. Seuraavana päivänä onnistuin maalaamaan muutaman tolpan välin. Ja sittenpä niitä päiviä on tullut useampiakin. Eilen ajattelin vieväni työn loppuun, vaan kyllä se vaati vielä tämänkin päivän.

Urakan jälkeen istuin syömään (mies on onneksi huolehtinut eväspuolesta minun sutiessa ja omiessa koko maalaustouhun) ja ihmettelin ääneen urakkaan kulunutta aikaa. Siinä päässä laskeskeltuamme metrimääriä ja neliöitä minun oli pakko kaivaa mitta varastosta ja laskea paljonko tuota maalattavaa kaidetta oikeastaan olikaan.

Kaidetta on kaikenkaikkiaan 296 metriä (tähän ei ole laskettu mukaan maalattuja pystytolppia). Maalasin kaiteet järjestelmällisesti ensin alta (vaati melkoisia joogaliikkeitä välillä alimpien lautojen kohdalla, otin tämän juoksun jälkeisenä venyttelynä vastaan ilomielin), sitten takaa, päältä ja lopulta edestä. Näin ajaleltuna maalattavaa tuli yhteensä 1184 metriä. Ympärysmitta yhdelle puulle on 17 cm. Pääasiassa puita on kymmenen päällekkäin, muutamissa paikoissa enemmän. Kaikki kaiteet maalasin puoleentoista kertaan ja paikoin pahimmin kuluneilta kohdin ympäriinsä. Koko maalattava ala oli siis 50,3 neliömetriä, joka puoleentoista kertaan maalattuna on tietysti 75,45 neliömetriä. 

Onneksi lähdin kauppaan tyypilliseen tapaani enempiä ostoksia suunnittelematta, ostin vain isoimman maalipurkin mikä oli tarjolla. Kuluuhan tuota maalia milloin mihinkin. Nämä laskutoimitukset oli hyvä suorittaa näin jälkikäteen ja nautiskella vain näystä samalla. Kyllä kaiteet ovatkin nyt kauniit.




Loman alkuun on vielä viikko. Nyt voi keskittyä enemmän neuloskeluun terassilla. Terassin valttaus tuntuu ihan pikkuhommalta kesäloman alussa tähän urakkaan verrattuna.

Ei kommentteja: