maanantaina, joulukuuta 23, 2013

Tonttujen touhuja joulun alla

Touhua on joulun alla monenlaista. Nyt saa luvan kanssa leipoa, höseltää, siivota, askarrella, lauleskella, paketoida ja innovoida. Ihan kaikesta en ehkä kerro sen enempää, mutta muutamista tonttuilutouhuista voisin jotakin paljastaakin.

Sen lisäksi, että nautimme yökyläilystä ystäväperheen luona viikonloppuna, sain hienoja ideoita jouluaskarteluihin ja vieläpä avun kera yhden koristeen valmiiiksikin saakka. Ystäväni oli askarrellut itselleen tulostuspaperista jouluvalokoristeen, joka oli todella kaunis. Hänen yllyttämänään aloimme kokeilla yhtä kukkaa minullekin ja siinähän ei montaa terälehteä tarvinnut taitella, kun olin jo ihan menossa mukana. Uusi joulukoristeeni on niin kaunis. Yksi ohjeistus kukkiin löytyy esim. täältä. Ostin ystävältä vielä pattereilla toimivan led-valosarjan ja sain koristeen heti käyttöön. Paristokäyttöisen valosarjan ehdoton etu on, että sen voi sijoittaa minne tahansa. Enpä olisi uskonut tekeväni mitään näin kaunista paperista, jota työhuoneessanikin on laatikkotolkulla. Mihinköhän lie keskityn loman jälkeen?






Tänä vuonna en ole lähettänyt ainuttakaan joulukorttia. Työkavereille kehittelin bingon ja bingolaput askartelin samalla joulukorteiksi. Kavereiden kanssa ollaan vaihdeltu erinäisiä joulutervehdyksiä ja joulun aikaan olen leiponut ystäville leipiä. Tänä vuonna listalle pääsivät Fougasse (Maku 6/2013) ja Hedelmäinen joululeipä (Maku 7/2013). Tätä varten kuivatin itse omenatkin. Ensimmäinen hedelmien kuivauskokeilu onnistui hyvin, toinen versio odottaa kokeiluaan. Kerron  näistä kokemuksista hieman tuonnempana. Itse leivät herättivät itsessäni paljon positiivsta mieltä. Lehden mallinen Fougasse on mielestäni hirvittävän kaunis leiväksi. Ikävä kyllä maku jäi vähän valjuksi mielestäni. Hedelmäiseen joululeipään puolestani olin hyvin tyytyväinen. Leipä on sievä ja vieläpä hyvän makuinen. Tämän kaiken lisäksi vielä todella helppo tekaista.






Ja neuleisiin tai tarkemminkin kirjoneuleisiin. Hurahdin tähän Pöllö-ohjeeseen silminnähden sen nähtyäni. En osaa sitä kuvailla sen erikoisemmin, ihana.




Lanka: Novita, 7-veljestä
Kulutus: 78 g
Puikot: 3,5 mm bambut

Lankana käytin edelleen tuhlattavia 7 - veljeksiäni (tässä yhteydessä en ääneen paljasta, että jouduin ostamaan pari kerää lisää, että langat riittivät puikoilla olevien neuleiden loppuun). 7-veljeksellä ja ainakin omalla käsialalla lasten koosta tulee sopiva omille kätösille ja naisten mallista soppeli miehelle, olettanen. Tämä malli on hyvä. Ohje on selkeä ja seurattavissa. Tosin joka rivillä on vaihtelua, joten elokuvat jää todella puolelle katselulle näiden lapasten kanssa. Kauniit niistä tulee joka tapauksessa. 

Ja pidemmittä puheitta viimeiseen villitykseen. Sormeni ovat ihan hellänä, kun kaapeista ei löytynyt soppelia rautalankaa. Sitten kun ohuempaa löytyi, olin jo niin pitkällä etten halunnut vaihtaa. Joulutähtien väkertäminen on ollut tämän illan puuhalistalla. Aika koukuttavaa touhua tämäkin.



3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hieno tuo "rautalanka" tähti mistäs siihen ohje

Johku kirjoitti...

Ohje on ostettu käsityömessuilta Oulusta.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos täytyy katsella jos tulee messuilla käytyä