Kesäkoti

Viimeisinä työpäivinä ennen lomaa ajattelin, että kunhan vaan saan nukkua päästyäni lomalle. Nyt loman alettua minusta tuntuu, että en tarvi unta laisinkaan. Muutaman tunnin yöunilla energiaa riittää touhottaa aamusta iltaan. Mutta onhan se ihanaa kun saa valmista aikaiseksi. (Tässä kohdassa joudun rehellisesti myöntämään, että torkahdin päivitystä tehdessäni ja jatkan hieman virkeämpänä näin aamusta.)

Kasvihuone jäi kesken pari päivää takaperin sateiden vuoksi. Eivätkä lomasäät edelleenkään ole varmasti kaikkia miellyttäneet. Näihin rakenteluhommiin riittää kuitenkin kunhan on vain pääasiassa kuivaa. Aurinko paistoi välillä kovasti lämmittäenkin. Ajoittain oli kuitenkin niin kylmä ja kolea ilma, että olisin helposti veikannut syksyn tulleen, mutta sinnillä päätin tehdä loppuun. Vaikka kuinka paleli.

Tuulessa rima poikineen aiheuttivat hieman hankaluuksia kahdella kädellä touhutessa. Lapset lähti innolla rimojenpitoleikkiin, mutta se loppui kyllä melko lyhyeen. Onneksi muutamat poikkirimat helpottivat tätä tuulessa touhuamista.

Melkein alkutöikseen vaihtui kasvihuoneelta paikka. Ei muuten paina tämä hökötys juuri mitään, joten ehkä täytyy panostaa maahan kiinnitykseen.

Pikku hiljaa se rakennelma haki muotoaan.

Ja valmistui.

Ja pahimmassa paleltumisvaarassa olevat kasvit muuttivat  lopulta sisään.

Kyllä tässä hommassa aikaa tietenkin vierähti, mutta nautin kyllä joka hetkestä. Loppumetreillä aloin jo miettimään, mitä sitä seuraavaksi rakentelisi. Jos meillä käy tänä kesänä, minut löytää mitä todennäköisemmin täältä.

Lapset odotellessa katsoivet elokuvaa, ulkona kun oli kovin kylmä. Kuva tosin ei kerro läheskään totuutta kuluneesta päivästä, huudon määrä kun on tuntunut näin äidin korvaan loputtomalta. Mutta hetki oli niin kaunis, pikkuveljellä oli tullut paha mieli.

Lasten päiväunien aikaan otin päivälenkin kannalta ja lähdin mustikkametsään. Tällä seudulla en tunne parhaita mustikkametsiä, mutta suuntasin samaan metsään missä kävin vuosi takaperinkin. Kyllähän tuollakin joku oli jo ennättänyt käydä, mutta löysin ihan kohtuudella marjoja vielä itsellenikin. Olisin varmasti nauttinut pelkästään metsässä olostakim hiljaisuuden vuoksi, lapsiperheen arjessa kun meteli tuntuu nousevan kattoon harva se hetki. Oikeastaan aivan liian harvoin tulee lähdettyä metsään ihan vain kuljeksimaan.

Mutta päivälenkin kannalta kun tämän metsäretken ajattelin ottaa ja lisäksi mielenkiinnolla tutustun tähän uuteen hankintaani, seurailin toimintaani. Se on minulle ollut aina selvää, että teen joko täysillä tai en ollenkaan, mutta tämä sykemittari on sitten ärsyttävä kapistus ja kertoo tämän olemassa olevan tiedon olevan niin totta kuin sen uskoinkin olevan. 

Mutta ei ole marjareissu eikä mikään, ellei sykkeetkin hetkeksi sekoaisi. Nauttiessani rauhallisesta metsähetkestäni, edessäni oli käärme. Ihan kyykäärme. (Mies tätä tosin epäili heti, sillä en meinaa erottaa harakkaa enkä varista toisistaan. Minulla on siihen muistisääntö, joka ei toimi.) En ehtinyt kyllä paljoa miettiä, säntäsin vain pakoon ja niinhän se näytti tekevän toinenkin osapuoli. Onneksi marjat eivät kaatuneet. Heti pakoon pötkimisen jälkeen minua alkoi vain itseäni naurattamaan. Ongelmani kun on tämä keskisykealue (vai miksi sitä hienosti nimitetään). Sehän saavutetaan helposti, pari käärmettä päivässä ja "voilá" lenkillä tarvi edes käydä.