perjantaina, heinäkuuta 19, 2013

Loma

Aamulla herätessäni ajattelin, että osaako tässä lomailemaan edes ruveta, mutta lopulta se kävikin yllättävän helposti.

Tavoillemme uskollisena aloitimme loman kokkaamalla. Mitään uusia hienoja ruokalajeja emme alkaneet tällä kertaa kokeilemaan, mentiin hyvällä perusruualla. Salaattia, leipää ja pastaa.




Chorizo-pekoni-pasta on vanha tuttavuus ja todella hyväksi havaittu. Tällä kertaa tein itse myös pastan ja nyt se onnistui vaihteeksi oikein hyvin. Ennen ruuan laittoa kävin lenkillä ja ihan vain varuiksi kävin ostamassa pari pakettia pappardelleja, sillä edellisellä pastan tekokerralla siitä ei tullut yhtään mitään. Nyt taikina olisi saanut olla hieman vielä kiinteämpää, mutta hyvin onnistui tälläkin. Maku korvasi pienen pienet haasteet pastakoneen kanssa. Tässähän sitä kuitenkin harjaantuu.





Leipä sen sijaan ei onnistunut, kuten aikaisemmin. Aikaisempaa reseptiä en muistanut ja nyt otin netistä ensimmäisen vastaan tulleen hyvältä vaikuttavan reseptin. Leipä ei ollut huonoakaan, mutta ei niin hyvää kuin aikaisemmilla kerroilla. Vika voi olla myös maustamisessa, mutta myös pohja oli aikaisemmin parempi sekä maultaan että koostumukseltaan. Hyvin leipä kuitenkin upposi ruuan kanssa.




Aamulla foreca lupaili säästä sateista monelle päivää ja pihalla on ollut odottamassa uusi rakenteluprojekti jo toista viikkoa, töiltä siihen ei vain ole ennättänyt tarttua. Päätin heti aamukahvin jälkeen aloittaa lomapäiväni tarkastamalla kaikkien osien olevan mukana. Muutama osanen tähän pakettiin sitten kuuluikin.







Mutta kylläpä tykkään tämmöisestä näpräämisestä. Pohjathan olisi pitänyt tehdä ensin, mutta minä vain vähäsen testailin. Oikeasti halusin nähdä rakennelman oikeassa koossaan, jotta voin päättää mihin sen  lopulta sijoitan.




Kovin pitkälle en rakenteluhommissa kuitenkaan päässyt kun ennusteet kävivät toteen ja taivas tipautti vettä niskaan ja päätti, että lomalaisen on hyvä välillä touhuta sisätiloissakin, vaikka vähän rentoutuakin.




Kaivoin laatikosta neuleen (kaksi valmista siellä odottaa päivitystäkin) ja siirryin sohvan nurkkaan katsomaan yhtä hyvän mielen lempielokuvaistani. Katsoin sen ehkä kymmenennen kerran, eikä varmasti ollut viimeinen. Elämä Ranskassa viinitilallakin voisi olla varmaan ihan mukavaa.




Rakennushommat jatkuu ja niistä lisää myöhemmin. Lomailu on aika mukavaa.

Ei kommentteja: