maanantaina, lokakuuta 08, 2012

Pientä pintaremonttia

Pitkin matkaa muuton jälkeen olemme sisustaneet, järjestelleet ja hieman remointoineetkin. Nyt alkaa hiljalleen muodostumaan vahvempia mielikuvia, mikä voisi sopia mihinkin huoneeseen ja mikä miellyttäisi omaa silmää. Tästä syystä en ole koskaan halunnut kiinnittää seiniin liian äkkiä juuri mitään. Tavarat ja taulut löytävät itsestään paikkansa hetken kuluttua kuitenkin. Toki kiinnitystyöt joutuu itse vielä tekemään.

Muutama seinä talossa vaati ehdotonta ehostusta. Oma makuuhuoneemme remontoitiin kaikkien seinien osalta jo kesälomalla. Maalasimme seinät hangen-valkoisella. Olin kaupassa tippua pyllylleni tajutessani kuinka monta eri valkoisen sävyäkin on olemassa, muista väreistä puhumattakaan. Yksi seinistä tapetoitiin lisäksi "risukko"-tapetilla. Vaikka kuinka yritin katsoa kaikenlaisia tapetteja, tämä halusi seinällemme ja olen ollut tyytyväinen. 




Tytön huoneen seinät olivat aika kamalassa kunnossa ja tapettikaan ei ollut kovin pikkutyttömäinen. Menneenä viikonloppuna hetkellisen päähänpiston seurauksena päädyimme repimään lasten kanssa vanhat tapetit alas ja miehen kanssa laitoimme uudet seinään. 






Huoneeseen on tulossa vielä muuta pientä ehostusta, jotta saisin luotua tytölle hieman satumaailmaa omaan huoneeseen, mutta tämä oli jo hyvä alku. 




Ja lopuksi vielä esittelisin kauan sitten lupaamani sukat. Kuvassa olevat neuloin kesälomamatkalla anopilleni. Toiveissa oli auttaa häntä kiusanneissa jalkavaivoissa. Neuloin itselleni samalla mallilla kesäsukat, mutta en ennättänyt edes kuvata niitä ennen kuin menivät hukkaan. Eivätköhän tule vielä vastaan jostakin ennemmin tai myöhemmin.



Malli: Nilkkasukat
Lanka: Austerman, Step
Puikot: 3,0 mm
Kulutus: 48 g

Nilkkasukkien malli on vanha hyväksi koettu. Mallia on mukava neuloa ja pidän sen istuvuudesta. Näihin palaan varmasti vielä jatkossakin.

4 kommenttia:

Pingviini kirjoitti...

Tosi upea tuo oksa-tapetti!

Johku kirjoitti...

Kiitos Pingviini, niin minustakin.

Anonyymi kirjoitti...

Muistatko vielä mistä hankit tämän tapetin? Itselläni on tällä hetkellä kauhea tapettiongelma eikä millään meinaa löytyä mieluista. Tämä näyttäisi omaan silmään todella rauhalliselta ja kauniilta. Sellaiselta jota jaksaisi katsoa pidempäänkin.

Johku kirjoitti...

Tarkoittanet tuota oksatapettia? Ostin sen Ylivieskan Prismasta viime kesänä. Talvella tuota tapettia oli vielä ainakin myynnissä, nyt en ole hetkeen katsonut.

Me olemme olleet tapettiin todella tyytyväisiä. Hetken mietin, onko se hieman liian rauhaton, mutta ei ole ollut. Sain juuri sellaisen talvi-henkisen huoneen kuin halusinkin. Vuosi ollaan seinää katseltu, eikä kyllästytä yhtään =)

Ymmärrän tapettiongelman, tarjontaa on paljon, mutta toisaalta kuitenkin vähän siihen nähden minkälaisen mielikuvan saa itselleen kehitettyä. Toivottavasti löydät mieleisesi.