keskiviikkona, elokuuta 31, 2011

Muutto...

...on ihanaa ja kamalaa yhtä aikaa. Jotakin on hieman neulottukin, mutta valmiiksi ei paljoakaan. Kuvia olen puolestani ottanut reilulla kädellä pitkin kesää, mutta nyt kamerakin on hukassa laatikoiden syövereissä. Asiaa puolestaan olisi paljonkin, mutta tähän palaan kun saan istua rauhassa järjestyksen keskellä.

Tein muutamia lankahankintoja vielä ennen osoitteenmuutosta ihan piristysmielessä. Olen juuri sellainen äiti, jolle lapset tulevat todennäköisesti huutamaan "Äiti, älä, mua hävettää!". Minä pillitin pitkin muuttopäivää, etenkin viedessäni ja hakiessani lapsia päiväkodista. Hoitotädit ovat olleet ihania ja vanhempi lapsi on saanut kivoja kavereita. En kuitenkaan pystynyt tarjoamaan lapsilleni sitä pysyvyyttä, jota en itsekään saanut ja jota ehkä olisin toivonut. Avoimin mielin kuitenkin tulevaa katsellaan. Tänään käytiin kirjastossa, jossa oli ihanat pienet lehtimalliset korokeistuimet. Pienin oli innoissaan. Huomenna vierailen potentiaalisessa ehdokkaassa työpaikaksi. Tiedä vaikka pian taas muutetaan, mutta josko nyt kuitenkin ensin purkaisimme nämä laatikot.

Ensi kerralla sitten kuvien kera kätten töitä.

Ei kommentteja: