Vauhdilla

Vähintäänkin 100 lasissa. 

Elämästä ei puutu tapahtumia. Arjessa, töissä ja vapaalla tapahtuu niin paljon kaikenlaista, että ei pääse tylsistymään. Vaan onneksi olen aina nauttinut vauhdin hurmasta.

Tähän sopi mainiosti pyyntö neuloa säärystimet vanhan kansan Vauhti-monoihin. Sain mitat ja väritoiveen, joka oli harmaa. Mietin hetken mikä sopisi sekä toiveisiin, että toivojan tyyliin. Sain luvan sisällyttää vähän väriäkin, mikäli valkoinen semmoiseksi lasketaan, ja aloin neuloa.

Malli: Oma, kuvio Védis Jónsdóttirin mallista Ranga (kirjassa Islantilaisia neuleita)

Lanka: Novita, 7-veljestä

Kulutus: 134 g

Puikot: 4,00 mm Knit Picksit, 80 cm kaapelilla, neulottuna samanaikaisesti.

Tykästyin näihin säärystimiin valtavasti. Mielestäni idea onnistui hyvin ja kuvio on kaunis. Vanhalla kunnon 7-veljeksellä nämä onnistuivat varmuudella, kuviokin tulee kauniisti esille. Nurjilla pystyriveillä pinta hieman kuroutuu ja pysyy toivottavasti hyvin jalassa vauhdin pyörteissä.

Vauhti-säärystimien teemaan sopii hyvin, että säärystimet reissasivat mukana monessa paikassa. Kilistelin puikkoja niin kotimaan reissuilla, säärystimet kävivät valmistumassa Keuruulla ja pääsivät ne työreissuillekin mukaan. Kokeilin ensimmäistä kertaa kuljettaa puikot koneeseen matkalla Sveitsiin ja helpostihan ne kulkivat mukana käsimatkatavaroissa.

Matkalla ei ollut paljoa omaa aikaa, kuten työmatkoillani ei yleensä, mutta lentoa odotellessa ehdin hetken pyörähtää Zürichissa. Kaunis kaupunki ja kohtuullisen kallis maa, mutta mahtava kokemus oli kaikkinensa.

Sveitsissä on ihania kahviloita, joissa tiskit notkuvat erilaisia
toinen toistaan näyttävämpiä leivonnaisia.

Ja mitäpä muuta olisin tehnyt, kun neulepuikkoja ei enää jaksanut pitää kädessä, kuin lukenut? 

Ennen lempikirjailihoihini lukeunut Anna Gavalda ei sinne tällä menolla lukeudu kauaa. Parempaa elämää oli helposti luettava, teksti oli isoa. Mutta ajatus sitten harhailikin pomppivan kirjoitustyylin kanssa niin, että monta kertaa meinasin tuskastua. Luin kirjan kuitenkin loppuun ja oli siinä hyvät hetkensä, aika lyhyet sellaiset. (Kirjasta hyvät kuvaukset löytyvät: Kirjakarusellin Anette on kanssani samoilla linjoilla. Tässä kaupungissa tuulee aina-blogin Laura kirjoittaa, kuten voisin itsekin sanoa.) Jäin kaipaamaan sitä vanhaa kunnon Anna Gavaldaa, jonka kirjan pohjalta tehdyn elokuvankin olen katsonut joskus monta kertaa peräkkäin, enkä kyllästy siihen todennäköisesti koskaan.

Anna Gavaldan synnyttämän tyhjyydentunteen jälkeen tartuin ensimmäistä kertaa Mary Higgins Clarkin kirjaan. Kadonneet vuodet veivät minut niin mennessään, että en montaa päivää ehtinyt kuluttaa tämän kirjan parissa. Myönnettäköön, että kirjan kanssa kävi juuri niin miksi joskus jouduin välttelemään lukemista. Taisin yhden yön lukea pitkälle aamutunneille ahmiakseni kirjan loppuun. (Jos haluat tietää enemmän kirjan sisällösstä, esim. Kirjasähkökäyrä-blogin Mai on kuvannut tapahtumia hieman enemmän.).

Uusiin tuuliin, vauhdilla.