Uusi aikakausi

Pitkään olen miettinyt elämääni, sen käänteitä ja suhdettani tähän omaan blogiini. Olen makustellut eri vaihtoehtoja, mutta blogin lopettaminen ei ole noussut vaihtoehdoksi missään vaiheessa. Alunperin aloitin blogin pitämisen siitä syystä, että minulle jää muisto lähinnä tekemistäni käsitöistä kuvan ja tekstin muodossa. Näin olen monta kertaa löytänytkin tärkeät linkit ja lankavinkit omista muistiinpanoistani sekä seuraamistani blogeista. Toinen aloittamisen kimmoke oli kirjoitustaito. Nuorempana kirjoittamat pitkät sepustukset supistuivat ja supistuivat matemaattisen alan opiskelun ja sen parissa työskentelyn myötä. Suurimpia saavutuksiani tekstimuodossa alkoi olemaan: Vastaus on tosi. Adjektiivien käyttöön en meinannut enää taipua  suurista pinnistelyistäkään huolimatta. Tämä oli aikana jolloin vielä opiskelin ja juuri odotin esikoistani.

Nyt aika on hieman muuttunut. Lapsia ei ole tusinaa, mutta kaksikin vilkasta uhmaikäistä ihmisenalkua ovat asettaneet elämän uuteen uskoon, pääasiassa onneksi vain hyvässä mielessä. Aikaa kuitenkaan käsitöille ei jää siinä määrin kuin vuosia taaksepäin katsottaessa. Mukaan on tullut lisäksi myös omakotitalo, piha, puutarha, työ ja monta muuta ihanaa asiaa, jotka ovat ottaneet sijansa elämässäni enenevässä määrin. Matkoista ja niiden haaveilemisesta puhumattakaan.

Aikaisemmin ajattelin pitäväni eri blogeja eri aihepiireistä ja näin aloitin yhdessä miehen kanssa Hillasoppa-blogin, joka on aiheuttanut enemmän huonoa omaatuntoa kuin suurta onnistumisen iloa. Suurimmaksi ongelmaksi ei ole muodostunut herkkujen väkertäminen vaan niistä nauttiminen. Olemme mieheni kanssa huomanneet niin monet monituiset kerrat, että hupsista mehän söimmekin jo kaiken. Mitäs nyt kuvataan? Makunautinnosta ei riitä kuitenkaan tekstimuodossa jatkuvasti riittävästi annettavaa, vaikka kokkailut olisivat kuinka maittavia tahansa. Näinpä tulen näistä kokkailuista kertomaan enemmän tätä nykyä tässä blogissa. Ehkä kerään Hillasoppaan parhainpia reseptejä, olen sinne jo kerännäitä kuitenkin käyttänyt blogin kautta.

Paljolti haluaisin kuitenkin kerätä muistoja ja napata tunnelmia. Arki on niin hektistä, että pienet ihanat asiat tahtovat lipua sormien lävitse. Mikä lie identiteettikriisi tämä nyt sitten onkin, vaiko vain oireita nk ruuhkavuosista tai keski-ikäistymisestä. Haen paikkaani tästä pienestä pitäjästä.

Näitä pohtiessani nautin lempikesäleipääni, yrttiversiota tällä kertaa. (Fontteja selaillessa en voinut ohittaa vaihtoehtoa, home made apple valinnakseni otsikkoon)

Opin tämän opiskelukavereiden kanssa kokkaillessa aikaa sitten ja samankaltaisia reseptejäkin on tullut vastaan. Oman ranskanleipäni viipaloin sopiviksi palasiksi (ei ihan pohjaan saakka), anna voin sulaa pöydällä notkeaksi ja muserran siihen yrttejä (ja yleensä reilusti valkosipulia, tästä leivästä ne uupuvat) sekä hieman suolaa ja pippuria. Tai mitä milloinkin mieleen juolahtaa. Käärin leivän folioon ja laitan uuniin 175 asteeseen 15 minuutiksi.  Ja nam, se on aina yhtä herkullista.

Oikein mukavia kesäpäiviä ja toivottavasti pidätte vierailuistanne tässä hieman uudistuneessa blogissa.