sunnuntaina, tammikuuta 06, 2013

Lehtisiä

Ei mennyt kauaakaan kun sain pyöräytettyä alkaneen vuoden neulomukset käyntiin. Nyt on vallallaan suoranainen neulevimma. Tuntuu ihanalta kilkutella puikkoja pitkän neulerintamalla olleen hiljaiselon jälkeen. Josko vain kaikessa innostuksessani saisin kevään kalenterin pidettyä hieman väljempänä ja näin säilytettyä aikaa myös neulomiselle ja muutoinkin kotona olemiselle. Niin mukava kuin se on liitää paikasta toiseen, niin mukava se on olla kotonakin. Perheen piti sairastella, jotta taas huomattiin tämäkin onni joulun aikaan.

Vuoden ensimmäinen valmistunut työ on odottanut vuoroaan ehkä noin vuoden päivät. Ostin Coastal Knits -neulekirjan joskus viime vuoden puolella. Ensimmäinen huomion herättänyt työ kirjassa oli Rustling Leaves Beret ja nyt minulla on oma sellainen. Kirjassa on muutama muukin hyvin kaunis malli, jotka mahdollisesti tulen sujauttamaan puikoilleni.




Malli: Rustling Leaves Beres kirjasta Coastal Knits
Lanka: DROPS, Alpaca, omenanvihreä
Puikot: 3,5 mm
Kulutus: 45 g




Baskeria suunnittelin kaveriksi viime vuonna neulomalleni huiville. Lanka onkin sama ja pidän kyllä alpakan neulomisesta. Neulepinta on pehmeää ja mukavan rouheista.

Malli puolestaan oli mukava, mielestäni todella kaunis. Ainoastaan halusin baskerista hieman kirjassa toteutettua tilavamman, jotta se peittää myös otsan paremmin ja samalla suojaa hieman korvia. Tästä syystä valitsin hieman suositeltua suuremmat puikot ja näin ensi kokeilulla luulen saaneeni sopivan kokoisen päähineen. Käytössähän tämä vielä varmasti hieman venähtää, joten luulen lopputuloksen olevan juuri hyvä.

Näissä tunnelmissa vietämme loppiaista. Joulukoristeet keräsimme jo perjantaina ja suuntasimme katseemme kevääseen. Niin jouluihminen kuin olenkin, haluan siitä luopuakin. Kynttilöitä poltamme vielä pitkään kevääseen, muuten mielessä on uudet tuulet.

1 kommentti:

Pirena kirjoitti...

Voi miten kaunis baskeri. Juuri mun tyyliä ja väri myös.