Neuloessani huivia en voinut olla hymyilemättä ystäväni äidin kommentille ystäväni muuntaessa samaista lankaa kiireessä huiviksi: "Et kuitenkaan ompelulangasta huivia ruvennut neulomaan". Kieltämättä alkumetreillä itsestäni tuntui juuri tältä, mutta huivin edetessä ihastuin lankaan niin, etten olisi malttanut lopettaakaan. Huivin valmistuttua olen entistäkin ihastuneempi.
Vaikka olen Shetland Triangle -huivia neulonut jo useita, yksikään ei ole tullut omaan käyttööni. Esikoisen ristiäispäivänä viimeistelin vielä niin kastemekkoa kuin muitakin valmisteluita ja tämän huivin neuloin itselleni tulevia ristiäisiä silmällä pitäen. Tällä kertaa olen tältä osin ainakin hyvissä ajoin liikkeellä. Kesällä tosin on useita juhlia tiedossa ja pyöristyvä vartaloni ei anna toivoa pukea ihania juhlapukuja, niinpä voin koristaa pukeutumistani huivein.
Malli: Shetland Triangle by Evelyn A. Clark, kirjasta Wrap Style
Lanka: TeeTee, Elengant
Kulutus: 50 g
Puikot: 3,5 mm
Kuten aikaisempienkin huivien kohdalla, pidän mallista todella paljon. Tuntuu kuin työ valmistuisi itsestään. Tällä kertaa lisäsin huivin kokoa useilla mallikerroilla ja näin tulen tekemään jatkossakin mikäli vielä palaan mallin pariin. Huivilankana Elegant on yksinkertaisesti mahtava. Ohuudestaan huolimatta lankaa on helppo neuloa. Valmis huivi on todella kevyt ja lämmin. Kunhan vaan saan tilaisuuden nostaa sen harteilleni.
2 kommenttia:
Todellakin ihana ihanuus!! Tahtoo samanlaisen! Mielessä onkin ollut kyseisen mallin neulominen jo kauan ja ehkäpä nyt vihdoin käyn tuumasta toimeen, kun sain vään apuja englanninkielisen ohjeen kanssa. Kiitos jo etukäteen! Peruisinkohan puheeni ja valitsisinkin langaksi elegantin? Tuolla yksi vyyhti nimittäin odottaa tulevansa neulotuksi...
Suosittelen ehdottomasti eleganttia, olen jo unohtanut mitä siitä olet puhunut ;) Malli on todellakin helppo, vaikka ei ehkä näytä siltä.
Lähetä kommentti