tiistaina, huhtikuuta 06, 2010

Pääsiäisenä

Tänä vuonna päätimme viettää perheemme kesken pääsiäistä ihan kotioloissa ulkoilun ja hyvän ruuan merkeissä. Säät kuitenkin soivat meille enemmän lepoaikaa sisätiloissa kuin olimme toivoneet. Muutaman kerran puimme kumisaappaat jalkaan ja loiskuttelimme vesisateen keskellä mm. hakemaan pajunkissoja maljakkoon. Kauniiksi maisemia ei ikkunasta katsottuna voi sanoa, ehkä tämäkin on yksi syy miksi en ole kevätihmisiä. Optimistisena ihmisenä näen valon kuitenkin pilkottavan, kevään ja kesän jälkeen tulee aina ihana syksy.

Pidempien vapaiden aikana on aina mahdollista touhuta erilaisia askareita ja on ihana huomata kuinka paljon kaksi ja puolivuotiaan kanssa voi jo toteuttaa erilaisia asioita. Leipomisesta ei ole edelleenkään tullut sen siistimpää touhua kuin aikaisemminkaan, mutta rairuohon kasvattaminen sujui mallikkaasti. Kasvaneessa ruohossa koristeet eivät saaneet kuitenkaan kauaa viihtyä. Tyttäremme ensikosketus suklaisiin pääsiäismuniin oli näkemisen arvoinen.




Siskoni pyysi aiemmin ompelemaan hänelle kesäjuhliin mekon, syntymäpäivälahjaksi. Hänen syntymäpäivänsä ovat vasta lokakuussa, mutta usein hän keksii tarvitsevansa jotakin jo hyvissä ajoin ennen sitä. Hupaisaa, mutta helppoa syntymäpäivien kolkuttaessa ovelle.




Malli: Moda 2/2009, Malli 8
Kangas: Jotakin viskoosipohjaista mummolan vintiltä.


Mekko onnistui mielestäni hyvin. Vyöllä koristeltuna mallista saa istuvan ja juhlallisen tai ilman vyötä mekko oli ihanan ilmava ja kauniisti laskeutuva kesämekoksi. Harmi vain, että emme ennättäneet kuvata mekkoa hänen päällään. Olen edelleen todella tyytyväinen Modan kaavoihin, niihin en ole pettynyt vielä koskaan.

Pitkästä aikaa kaivettuani ompelukoneen esille innostuin ompelemaan muutakin tai sitten tämä työ innosti minut kaivamaan ompelukoneen esille. Kummin päin lie. Tyttäremme on ollut jo pitkään ihastunut muumeihin. Yllättäen pienen tytön lempihahmo on mörkö. Kaupassa olen ihastellut muumilakanoita, mutta jättänyt ne aina ostamatta. Kangaskaupan kautta kulkiessani löysin kaunista mustavalkoista Iltamuumi-kangasta ja näin tyttäremme pääsi nukkumaan muumien keskelle. Taustalle ompelin puhtaanvalkoisen kankaan niin täkkipussiin kuin tyynyliinaankin. Tyttäremme kasvot olivat onnesta soikeat hänen mennessään ensimmäisenä iltana uusiin lakanoihin nukkumaan.




Aikaisemmin kerroin neulovani muutamaa työtä tilauksesta. Molemmat ovat valmiit, mutta neulepaitaa en voi viimeistellä ennen kuin voin tehdä viimeiset mallaukset. Kasvavan mahani vuoksi en voi sovittaa paitaa itselleni neuleen tilaajan ollessa hyvin hoikka ja palan halusta nähdä paidan valmiina. Hieman jännittää kuinka se loppujen lopuksi onnistui. Toinen näistä oli huivi ja ehdotin malliksi Shetland Trianglea. Tähänkään malliin tulen tuskin koskaan pettymään.




Malli: Shetland Triangle kirjasta Wrap Style
Lanka: TeeTee, Kamena
Puikot: 3,5 mm Knit Picks


Kamenan väri sopii huiviin mielestäni hyvin etenkin sen mennessä syntymäpäivälahjaksi syksymmällä. Mikäli tulen tästä langasta vielä neulomaan samaisen huivin voisin puikkojen kokoa kasvattaa vielä hieman.




Lopuksi vielä jotakin viimeisteltyä kasasta, jonka aikaisemmin esittelin. Muutamat näistä ovat menneet jo lahjaksi, nämä jäävät odottelemaan syysmarkkinoita.


Ei kommentteja: