tiistaina, lokakuuta 14, 2008

Syksyn väreissä

Kuten viimeksi taisin mainita, täällä ei ole minkäänlaista pulaa inspiraatiosta. Aika sen sijaan tuntuu vain olevan rajallista.

Lauantaina käsityömessuilta hankkimani matonkuteet ovat saaneet uuden elämän laukun muodossa. Väri on mielestäni niin syksyyn sopiva.




Malli: Oma, syysnyssäkkä
Lanka: Matonkude
Puikko: 8 mm virkkuukoukku, suurin mikä talosta löytyi ja tämäkin ystävältä lainassa


Malli lähti syntymään ihan itsestään onnistumisen/erehdyksen kautta ja erehdyksiä ei sattunut edes kovin montaa. Sen kun vain virkkasin intoa puhkuen ja ranne turrana. Toisinaan nimittäin tuntui, että rautakankikin olisi kätevämpi väline kuteen työstämiseen. Tekeminen oli kuitenkin mukavaa ja lopputulokseen olen jälleen tosi tyytyväinen. Tästä syystä jouduin ottamaan kuvatkin äkkiä sisätiloissa ennen sopivan kiinnitysmekanismin löytymistä, mutta ei anneta sen häiritä.




Tätä kudetta jäi vielä jonkin verran jäljelle ja toista väriä on vielä yli kilon verran, joten katsotaan mitä niistä saan aikaiseksi. Voin palauttaa lainaamani koukunkin ennen sen katkaisemista, sillä olen nykyään onnellinen 10 mm virkkuukoukun omistaja. Saa nähdä minkälaista jälkeä sillä syntyy.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kommentoin juuri edelliseen postaukseesi ja salamana sain vastauksen pohdintaani - laukku on aivan ihana! Näyttää todella hyvältä ja syksyiseltä.

Johku kirjoitti...

Kiitos Hety, niin minustakin =)

Painoa laukulla on vain hieman enemmän kuin tavallisella kangaskassilla, mutta onpahan jämerän tuntuinen.

Stanna kirjoitti...

Tosi kiva laukku, tuollaisen voisinkin tehdä itselleni kun matonkuteita on jemmassa eikä tällä mahalla taida olla asiaa kangaspuihin. Noilla matonkuteilla saa tosiaan aika hyvästi virkkuukoukun poikki, sen verran joutuu vääntämään.

Johku kirjoitti...

Kiitos Stanna. Suosittelen =) Laukku syntyy aika nopsasti, mutta monen päivän kuluttuakin ranne on vielä kipeä... ja kotiväki -lanka tuntuu todella ohuelta.