lauantaina, marraskuuta 17, 2007

Vihdoinkin talvi

On se onni, kun tulee talvi. Me saatiin lumet kuluneella viikolla ja joka paikassa pitäisi kulkea kameran kanssa. Puun oksille kertyy ihanasti lunta ja kulahtaneet pyörätkin saavat todella kauniin ilmeen lumipeitteestä. Minun piti juuri tänä aamuna ottaa kuva yhdestä hylätyn näköisestä lumipeitteen alle jääneestä pyörästä, mutta kuinkas ollakaan se oli juuri viety pois.

Olen vihdoinkin saanut jotain valmiiksi. Kulunut viikko on ollut työntäyteinen. Olen auttanut yhtä abiturienttia matematiikan tehtävien parissa ja äitiysloma ei yhtään paranna aivojen toimintaa. Olen saanut hetken jos toisenkin palautella asioita mieleeni ja neulomiset ovat jääneet kokonaan. Onneksi marraskuuta on vielä jäljellä ja lapastelu ei välttämättä osoittaudu tuhoon tuomituksi yritykseksi. Lupaukseni pystyn nyt kuitenkin lunastamaan ja tässä olisi yhdet valmiit palmikko lapaset. Malli on Novitan syys 2007 ekstrasta, muokkailin kuviointia hieman mieleisekseni. Reikäneuletta on esimerkiksi samaisen ekstra-lehtisen huivin ohjeessa.




Nyt ymmärrän kuinka oleellinen kapistus keittiövaaka olisi. Enhän nyt millään kykene laskemaan kuinka paljon minulla on lankaa ja paljonko kuhunkin työhön sitä on kulunut. Aikaisemmin olisin surutta merkannut kyseisen kapistuksen ehkä maailman turhimpien keksintöjen joukkoon. Onneksi en ole sitä suureen ääneen huudellut ja voin nyt rauhassa etsiskellä josko löytäisin itsellenikin suorastaan välttämättömän keittiövaa'an.

Olen aika onneton neuleiden päättelytehtävässä. Helpotuksekseni olen huomannut blogeja lueskellessani muillakin ilmenevän toisinaan samanlaisia ongelmia. Yleensä saan innoissani jonkun työn valmiiksi, mikäli en sinä aikana innostu aloittamaan kovin montaa muuta työtä. Päättely muodostuukin sitten melkoiseksi haasteeksi. Näin on päässyt käymään myös alla olevien vauvan sukkien kanssa. Lapasia en kuitenkaan kehdannut esitellä päättelemättöminä, joten ajattelin samaan hengenvetoon päätellä neidille neulomani sukat. Sukat on neulottu nalle-langasta.




Ensi viikolla on myyjäiset, jonne yritän saada pipoja ja vauvan tossuja tehtailtua. Sitä ennen yritän unohtaa muut puikoilla odottavat projektini. Tänä viikonloppuna nautimme kuitenkin myös ihanista alkutalven päivistä.


Ei kommentteja: