perjantaina, helmikuuta 29, 2008

Kuluneen viikon kuulumisia

Takana on harvinaisen monipuolinen ja touhukas viikko. Toisaalta tuntuu, että on tullut tehtyä vaikka mitä ja toisaalta näyttää etten olisi saanut mitään aikaiseksi.

Viime aikoina on tullut selailtua enemmän käsityökirjoja kuin aikoihin. Kävin kurkkaamassa mitä kaikkea kirjastomme hyllyiltä löytyisi ja ei reissu ihan turha ollutkaan. Löysin muutamia neulelelukirjoja, nukkekotikirjan sekä kirjan joka käsitteli paperinukkeja. Tarkoituksenani ei ollut välttämättä löytää mitään varsinaista tekemistä vaan hain mukavaa selattavaa kahvihetkiin ja kirjat ovat toimittaneet tehtävänsä täydellisesti. Saattaapa sieltä yksi elefantti päästä puikoillekin vielä jonain päivänä.




Pam Allenin ja Ann Buddin Wrap Style osoittautui oikein mukavaksi kirjaksi. Sieltä löytyi mm. alla olevat hartiahuivit, jotka taidan jonain päivänä toteuttaa. Ylemmän hartiahuivin kuvioon ihastuin ja sitä ajattelin kokeilla tässä illan mittaan. Nähtäväksi jää pääsenkö englannin kielisen ohjeen kanssa yhteisymmärrykseen.






Lisäksi ostin itselleni Stollerin; Stitch´n bitch Neulojan käsikirjan mikä sinänsä ei olisi ollut tarpeen neulomisen osalta, mutta jutut olivat niin mukaansa tempaavia että lyhyen tutustumisen jälkeen kirja muutti hyllyymme.

Postin mukana saapui alkuviikosta Virpin ihania nappeja. Minulla on olemassa pienoinen nappi-ongelma. Minusta on ihana jemmata kaikenlaisia ihania nappeja, mutta en tahdo raskia käyttää niitä. Onneksi saan näitä nappeja tarpeen tullen lisää ja voin huoletta sujauttaa ne johonkin työhön.



Toivottavasti huomenna on kaunis kevätpäivä ja saamme nauttia aurinkoisesta ulkoilmasta.

5 kommenttia:

stanna kirjoitti...

Ihanan näköisiä huiveja. Pitäisiköhän itsekin kokeilla englanninkielistä ohjetta. Ja napit myös on aivan ihanat. onko ne keraamiset? Täällä ilmoittautuu yksi joka käy kangaskaupassa katsomassa että olisko kivoja nappeja ja sitte rupeaa miettimään minkälainen neule / ompelus sopisi niille napeille. Napista se kaikki lähtee

stanna kirjoitti...

Vastaan vielä tännekin.Ohjeen kärjistä neulottaviin sukkiin löysin Ullan sivuilta. Siellä oli tosi selkeä ohje kuvien kera. Kristelin kirjoittama juttu löytyy siis täältä

http://www.ullaneule.net/0305/neuvot_sukka_varpaista

stanna kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
stanna kirjoitti...

siis tuohon linkin perään pitäs tulla vielä .html niin sitten toimii. jää jostain syystä aina kommentista pois

Johku kirjoitti...

Hyvä, että en ole ainoa lajiaan =) Kyllä nuo napit on keraamisia.

Kiitos kovasti avusta kärjestä neulottavien sukkien kanssa. Olen ajatellut testata moista tyyliä seuraavien sukkien kanssa. Kätevä tapa ainakin silloin kun ei tiedä kuinka pitkiin varsiin lanka riittää.