sunnuntaina, heinäkuuta 21, 2013

Kesäkoti

Viimeisinä työpäivinä ennen lomaa ajattelin, että kunhan vaan saan nukkua päästyäni lomalle. Nyt loman alettua minusta tuntuu, että en tarvi unta laisinkaan. Muutaman tunnin yöunilla energiaa riittää touhottaa aamusta iltaan. Mutta onhan se ihanaa kun saa valmista aikaiseksi. (Tässä kohdassa joudun rehellisesti myöntämään, että torkahdin päivitystä tehdessäni ja jatkan hieman virkeämpänä näin aamusta.)

Kasvihuone jäi kesken pari päivää takaperin sateiden vuoksi. Eivätkä lomasäät edelleenkään ole varmasti kaikkia miellyttäneet. Näihin rakenteluhommiin riittää kuitenkin kunhan on vain pääasiassa kuivaa. Aurinko paistoi välillä kovasti lämmittäenkin. Ajoittain oli kuitenkin niin kylmä ja kolea ilma, että olisin helposti veikannut syksyn tulleen, mutta sinnillä päätin tehdä loppuun. Vaikka kuinka paleli.




Tuulessa rima poikineen aiheuttivat hieman hankaluuksia kahdella kädellä touhutessa. Lapset lähti innolla rimojenpitoleikkiin, mutta se loppui kyllä melko lyhyeen. Onneksi muutamat poikkirimat helpottivat tätä tuulessa touhuamista.




Melkein alkutöikseen vaihtui kasvihuoneelta paikka. Ei muuten paina tämä hökötys juuri mitään, joten ehkä täytyy panostaa maahan kiinnitykseen.




Pikku hiljaa se rakennelma haki muotoaan.




Ja valmistui.




Ja pahimmassa paleltumisvaarassa olevat kasvit muuttivat  lopulta sisään.




Kyllä tässä hommassa aikaa tietenkin vierähti, mutta nautin kyllä joka hetkestä. Loppumetreillä aloin jo miettimään, mitä sitä seuraavaksi rakentelisi. Jos meillä käy tänä kesänä, minut löytää mitä todennäköisemmin täältä.

Lapset odotellessa katsoivet elokuvaa, ulkona kun oli kovin kylmä. Kuva tosin ei kerro läheskään totuutta kuluneesta päivästä, huudon määrä kun on tuntunut näin äidin korvaan loputtomalta. Mutta hetki oli niin kaunis, pikkuveljellä oli tullut paha mieli.




Lasten päiväunien aikaan otin päivälenkin kannalta ja lähdin mustikkametsään. Tällä seudulla en tunne parhaita mustikkametsiä, mutta suuntasin samaan metsään missä kävin vuosi takaperinkin. Kyllähän tuollakin joku oli jo ennättänyt käydä, mutta löysin ihan kohtuudella marjoja vielä itsellenikin. Olisin varmasti nauttinut pelkästään metsässä olostakim hiljaisuuden vuoksi, lapsiperheen arjessa kun meteli tuntuu nousevan kattoon harva se hetki. Oikeastaan aivan liian harvoin tulee lähdettyä metsään ihan vain kuljeksimaan.



Mutta päivälenkin kannalta kun tämän metsäretken ajattelin ottaa ja lisäksi mielenkiinnolla tutustun tähän uuteen hankintaani, seurailin toimintaani. Se on minulle ollut aina selvää, että teen joko täysillä tai en ollenkaan, mutta tämä sykemittari on sitten ärsyttävä kapistus ja kertoo tämän olemassa olevan tiedon olevan niin totta kuin sen uskoinkin olevan. 




Mutta ei ole marjareissu eikä mikään, ellei sykkeetkin hetkeksi sekoaisi. Nauttiessani rauhallisesta metsähetkestäni, edessäni oli käärme. Ihan kyykäärme. (Mies tätä tosin epäili heti, sillä en meinaa erottaa harakkaa enkä varista toisistaan. Minulla on siihen muistisääntö, joka ei toimi.) En ehtinyt kyllä paljoa miettiä, säntäsin vain pakoon ja niinhän se näytti tekevän toinenkin osapuoli. Onneksi marjat eivät kaatuneet. Heti pakoon pötkimisen jälkeen minua alkoi vain itseäni naurattamaan. Ongelmani kun on tämä keskisykealue (vai miksi sitä hienosti nimitetään). Sehän saavutetaan helposti, pari käärmettä päivässä ja "voilá" lenkillä tarvi edes käydä.

perjantaina, heinäkuuta 19, 2013

Loma

Aamulla herätessäni ajattelin, että osaako tässä lomailemaan edes ruveta, mutta lopulta se kävikin yllättävän helposti.

Tavoillemme uskollisena aloitimme loman kokkaamalla. Mitään uusia hienoja ruokalajeja emme alkaneet tällä kertaa kokeilemaan, mentiin hyvällä perusruualla. Salaattia, leipää ja pastaa.




Chorizo-pekoni-pasta on vanha tuttavuus ja todella hyväksi havaittu. Tällä kertaa tein itse myös pastan ja nyt se onnistui vaihteeksi oikein hyvin. Ennen ruuan laittoa kävin lenkillä ja ihan vain varuiksi kävin ostamassa pari pakettia pappardelleja, sillä edellisellä pastan tekokerralla siitä ei tullut yhtään mitään. Nyt taikina olisi saanut olla hieman vielä kiinteämpää, mutta hyvin onnistui tälläkin. Maku korvasi pienen pienet haasteet pastakoneen kanssa. Tässähän sitä kuitenkin harjaantuu.





Leipä sen sijaan ei onnistunut, kuten aikaisemmin. Aikaisempaa reseptiä en muistanut ja nyt otin netistä ensimmäisen vastaan tulleen hyvältä vaikuttavan reseptin. Leipä ei ollut huonoakaan, mutta ei niin hyvää kuin aikaisemmilla kerroilla. Vika voi olla myös maustamisessa, mutta myös pohja oli aikaisemmin parempi sekä maultaan että koostumukseltaan. Hyvin leipä kuitenkin upposi ruuan kanssa.




Aamulla foreca lupaili säästä sateista monelle päivää ja pihalla on ollut odottamassa uusi rakenteluprojekti jo toista viikkoa, töiltä siihen ei vain ole ennättänyt tarttua. Päätin heti aamukahvin jälkeen aloittaa lomapäiväni tarkastamalla kaikkien osien olevan mukana. Muutama osanen tähän pakettiin sitten kuuluikin.







Mutta kylläpä tykkään tämmöisestä näpräämisestä. Pohjathan olisi pitänyt tehdä ensin, mutta minä vain vähäsen testailin. Oikeasti halusin nähdä rakennelman oikeassa koossaan, jotta voin päättää mihin sen  lopulta sijoitan.




Kovin pitkälle en rakenteluhommissa kuitenkaan päässyt kun ennusteet kävivät toteen ja taivas tipautti vettä niskaan ja päätti, että lomalaisen on hyvä välillä touhuta sisätiloissakin, vaikka vähän rentoutuakin.




Kaivoin laatikosta neuleen (kaksi valmista siellä odottaa päivitystäkin) ja siirryin sohvan nurkkaan katsomaan yhtä hyvän mielen lempielokuvaistani. Katsoin sen ehkä kymmenennen kerran, eikä varmasti ollut viimeinen. Elämä Ranskassa viinitilallakin voisi olla varmaan ihan mukavaa.




Rakennushommat jatkuu ja niistä lisää myöhemmin. Lomailu on aika mukavaa.

maanantaina, heinäkuuta 15, 2013

Välineurheiluako?

Mikä kaikki vie äidin aikaa? Jos ei neulominen, niin sitten siivous, ruuanlaitto, rikkaruohojen kitkeminen tai urheilu?

Kupla-blogin Paula on kertoillut omista tavoitteistaan ja saavutuksistaan urheilun saralla, joita olen lähes kateellisena lueskellut. (Kerrontatyyli on muuten niin mukaansa tempaavaa, että uusia päivityksiä odottaa aivan innolla.) Niinpä minäkin päätin ottaa itseäni jälleen kerran niskasta kiinni.

Kuten neulominenkin, urheilu vaatii oikeat välineet. Kävelin siis urheilukauppaan, ihan alennusmyyntien aikaan. Ostin itselleni lenkkarit, enkä mitenkään voi seurata kuntoni kasvamista ellen omista kunnollista sykemittaria.

Ihmettelen vain tätä lenkkikenkien värimaailmaa. Olen niinkin värikäs ihminen, jos se ei vielä ole käynyt ilmi, että lähes kaikki omistamani tavarat ja vaatekappaleetkin ovat mustia. Nyt myyjä kantoi vaaleanpunaisia (väri, jota en voi sietää alkuunkaan vaikka kuinka yritän), turkooseja, monivärisiä ja neonväreillä (tervetuloa 80-luku) tehostettuja lenkkareita. Päätin siis sulkea silmäni ja kuunnella jalkojani. Mukava kenkäpari sieltä sitten löytyikin ja lopulta värikin tuntui ihan hauskalta.



Todistettavasti kengät myös tuntuivat hyvältä jalassa päästessään heti koeajoon jumppaan. Step -tunti on takana ja naaman värityksen perusteella se vaaleanpunainen kenkäpari olisi pukenut minua huomattavasti paremmin. Ja sykemittari toimi myös. Onneksi perehdyin mittariin etukäteen sen verran, että pötköttelin vaadittavan kuntotestin. Tämä kuulostaa mielestäni todella hyvältä, kaikki urheilu pitäisi toteuttaa tai ainakin aloittaa pötkötellen. Vaan kyllä olisivat tuolla step-tunnilla ihmetelleet mikäli olisin alkanut pötköttelemään toisten hyppiessä laudan reunalta toiselle sykkeet katossa.



Nyt siis toivon vain, että tämä välineurheilu on kannattavaa ja motivoi minut saavuttamaan suuria, tavoitteena ei ole enempää kuin painon pudotus. Itselle tiedoksi: tunti kesti tänään 1 h 2 min, kaloreita kului 628. Maksimisyke taisi olla tunnin päätteeksi katsottuna 181 ja keskisyke 155 luokkaa. Täytyy vähän vielä perehtyä näköjään tähän laitteeseen, nämä tiedot ovat kaivautuneet kai rannekkeen syövereihin, mutta tästä se lähtee ainakin sykkeiden seuranta. Todella positiivista on, että minulla ei ole ollut kelloa vuosikausiin, nyt on.

Ja seuraava tavoite on enää käydä juoksemassa, sitä vartenhan nämä kengät taisin ostaa.

sunnuntaina, heinäkuuta 14, 2013

Työpäivistä parhaimpia

Toisinaan työpäivät ovat hyvinkin erilaisia, ajoittain jopa hyvin mieluisia. Työhöni kuuluu monenlaisia tehtäviä ja tällä kertaa tieni vei Fiskarsin Ruukkiin tutustumiskäynnille. Päivä oli pitkään aikaan vertaansa vailla.

Junamatkani alkaa aina aikaisin etelään saakka mentäessä ja tälläkin kertaa tavoilleni liiankin uskollisena, vaikka haluisin toisin, juoksin junaan ja juuri ehdin sydän tykyttäen. Sykkeiden laskiessa hain junan ravintelivaunusta kupposen kahvia ja naatiskelin mukaani ottamia eväitä, viinirypäleitä ja Elektran purjo-feta-piirasta. Ohje on yksi  kestosuosikeistani ja löytyy kirjasta Kreikkalainen keittiö. (Kirjasssa on muuten todella paljon muitakin kokeilemisen arvoisia reseptejä.) Tätä piirakkaa leivoskelen kiireessä, vappuna, juhannuksena ja milloin vain tekee mieli herkullista, kohtuu kevyttä piirakkaa. Piirakan ainekset vaan sekoitetaan kaikki keskenään, laitetaan vuokaan ja uuniin.




Junamatka Fiskarsin Ruukkiin meni kohtuullisen kivuttomasti ja paikka yllätti kauneudellaan. Pitäjä oli täynnä ihania vanhoja rakennuksia, kahviloita, pikku putiikkeja ja kaiken keskellä kulki joki. Tänne on pakko päästä uudelleen ja ehdottomasti suosittelen maistamaan suklaapuodin suolasuklaata, joka vei kielen mennessään. Lisäksi alueella oli lapsia ajatellen iso leikkikenttä pienimpienkin viihtymisen takaamiseksi.











Matka jatkui Helsinkiin ja sieltä seuraavana päivänä kotiin. Nämä kaikki junamatkat ja hyvä että ei yökin taittuivat tirskahtelun merkeissä. Eve Hietamies on kyllä mitä mainioin kirjailija. Työkaverini suosittelemana tilasin kaksi hänen kirjaansa, Yösyötän ja Tarhapäivän ja pakko on sanoa, että kirjat olivat vertaansa vailla. Ajoittain luin tippa linssissä ja ajoittan tirskuin niin, että lähellä olijat varmaan ajattelivat vierustoverin hulluksi tulleen. Kirjoissa on mahtavasti kuvattu arjen raadollisuutta ja toisaalta myös niitä hyviä hetkiä elämässä sekä lasten kanssa, omasta mielestäni juuri sopivan sarkastisesti. Nämä kuuluivat niihin kirjoihin, joista jää tyhjä aukko elämään hetkellisesti kirjan loputtua. (En muuten koskenutkaan neuleeseen koko matkalla, kirja vei voiton.)