keskiviikkona, lokakuuta 07, 2015

Sivujen viemää

Istun junassa ja vietän pitkään odotettua vapaapäivääni. Toki vapaapäivän voisi viettää muutenkin kuin junassa istumalla, mutta hyvän kirjan kanssa matka taittuu lentäen.

Helsinkiin vei lempibändimme juhlakiertue ja kyllä se käymisen arvoinen olikin. Lipun hinnalla sai musiikkia kolmen tunnin edestä. Eikä ihan mitä tahansa rämpytystä, kyllä Opeth vain osaa hommansa. Mikaelin äänen syvää pehmeyttä voi vain ihmetellä, eivätkä muutkaan saa moitteen sanaa.




Mutta niihin kirjoihin. Juuri lopettelin Jojo Moyesin teoksen Kerro minulle jotain hyvää. Jouduin loppuosan nieleskelemään kurkkukivunkin uhalla, että en alkanut kyynelehtimään kovin vuolaasti. Tämän kirjan jälkeen saatan olla asteen ajattelevaisempi jälleen. Kirjahan on ihan rakkausromaani, mutta sillä hyvällä tavalla. Välillä saa nauraa ja välillä ihan itkettää. Tarina pyörii neliraajahalvautuneen nuoren miehen ja hänen avustajansa ympärillä. En kerro enempää, suosittelen lukemaan.




Ennen tätä junamatkaa on tullut luettua muutakin. Juoksutaitoja yritin keväällä viritellä kohdilleen ja hyvin se liikkeelle lähtikin. Kesällä sairastelut vaivasivat ja juoksut olivat viikkokaupalla tauolla, mutta oppiahan voi monella tavalla. Lentoa juoksuun kävi läpi juostuharrastusta melko teoreettisesti. Paljon hyödyllistä tietoa, mutta itse olen harrastusten parissa kepeämmän tyylin kannattaja.




Hiljattain viimeistelin lempikirjailijani viimeisimmän suomennetun teoksen. Cecilia Samartinin Los Peregrinos ei pettänyt ennakko-odotuksiani ja jo kirjaa lainatessa sydän oli raskas tiedosta, että kyseessä on jälleen viimeinen teos. Toivottavasti tulee uusia. Tämän myötä olen vakavasti harkinnut siirtyväni alkuperäisteoksiin, kirjat saisi käsiinsä paljon aikaisemmin. Sitten ne voisi lukea suomennoksen jälkeen uudelleen ja miettiä oliko se onnistunut. Kuin voitto, kaksinkertainen lukunautinto. Los Peregrinos oli trilogian viimeinen osa, edeltäjistään hyvin poikkeava juonellisesti. Mutta kyllä se vei jälleen mennessään ja tätäkin voin lämpimästi suositella.




Jo viime kesänä ostin itselle kesälukemista, säästin niitä kuitenkin tähän kesään. Olen lueskellut kirjan silloin, toisen tällöin muiden kirjojen ja touhujen lomassa. Välillä meinasi jo tylsistyttää, mutta sitten lopulta ei hullumpaa kevyempää kirjallisuutta. Tarinassa on juoni, tosin mielestäni henkilöhahmot ja asetelma on jotenkin kulahtanut, joka on lopulta ihan viihdyttävä. Ensimmäisestä osasta on tehty jo elokuvakin, joka sitten olikin ihan oma lukunsa. Mielestäni erittäin huonosti onnistunut yritys ja tökerösti leikkailtu kirjaa sieltä täältä. Kirjakaupassa näkyi olevan kirja Herra Greyn näkökulmasta, kyllähän sekin täytyy jossakin kohtaa kuitenkin lukea.




Pussillinen kirjoja odottaa laukussa aloitustaan ja Helsingin kirjastokortti polttelee uutuuttaan lompakossa. Eiköhän pysäyttäviä lukukokemuksia ole tiedossa jatkossakin.