torstaina, maaliskuuta 02, 2017

Haaveilua keväthangilla

Aika kiva kevät. Vaikka säät ovat vaihdelleet laidasta laitaan, viime viikonlopulle sattui jälleen aivan mahtavat ulkoilukelit. Niin lapset kuin aikuisetkin nauttivat.




Ulkoilun päälle on niin ihana käpertyä viltin väliin kirja kainalossa. Viimeisimpänä lukukokemuksia on kartuttanut Jojo Moyesin Jos olisit tässä. Pettämätöntä Moyesin tuotantoa. Kirja jatkoi tarinaa kirjan Kerro minulle jotain hyvää tapahtumista ja olikin mukava tietää mitä Louisa Clarkin elämä eteni. Kirjassa on monenlaista juonenkäännettä ja tapahtumaa. Moyes onnistuu mielestäni todella hyvin kuljettamaan useampaa tarinaa rinnakkain sekoittamatta lukijaa. Kirjasta on kertonut enemmän mm. Krista




Minä olen viime aikoina kyllästynyt odottelemaan kirjojen suomennoksia. Aina kun löytyy jokin hyvä kirjailija, kirjat loppuvat kesken ennen kuin pääsee vauhtiin. Niinpä kun vanhenin, lahjoin itseäni. Nyt on hetkeksi luettavaa.




Mies ja tytär ilahduttivat minua puolestaan voileipäkakulla. Kakku on tehty Kinuskikissan Kreikkalaisen voileipäkakun ohjeella. Todella hyvää.




Mukava kevät. Mitähän tuleva viikonloppu tuo tullessaan. Edessä on ainakin pitkähkö automatka, että ehtisi vaikka tikutella.

keskiviikkona, helmikuuta 22, 2017

Paluu

Kevättä, neulontaa, ulkoilua... Töitä.

Minä en kertakaikkiaan ole ikinä ollut kevätihminen, mutta mistä kummasta kumpuaa nyt tämä kaihoisa ikkunan katselu ja silmissä kiiltävä kaipuu keväthangille. Sinne olisi päästävä. Mutta ensin on tehtävä työt ja niin mukavia kuin ne tällä hetkellä ovatkin, ei minulla ole ollut aikaa mihinkään muuhun. Tähän on tehtävä parannus.




Neulontaa. Viittaan edelliseen, mutta kaiken henkisen ja fyysisenkin jaksamisen uhalla kaivoin pusseja ja aloitin tikuttelun, hiljalleen vaikka rivi kerrallaan. Islannista ostamani langat ovat huudelleen pusseista ja minä olen kiristellyt solmuja pussien suulla. Tähänkin on tehtävä parannus, tarviihan tytär villapaidan. Poikakin kävi kaihoisasti kysymässä, että mitä hänelle voisin neuloa.




Lukenut sentään olen, siinä rajamailla töiden ja silmien sulkeutumisen välillä. Tämä on ainoa asia missä olen pystynyt uppoutumaan täysin toiseen maailmaan, irrottautumaan kaikista listalla olevista tehtävistä, joihin ei kertakaikkiaan ole aika riittänyt vaikka kuinka olen tehnyt. Välillä ihan rivi illassa, välillä vähän enemmän.

Victoria Hislopin Paluu oli jälleen teos, josta jäi niin ihanat jälkitunnelmat. Tykkään Hislopin tyylistä kirjoittaa romaania oikeista paikoista historiaa mukaillen. Hienoisena romantikkona tässä kirjassa jäi kuitenkin kaihertamaan, että olisin halunnut tietää mitä jatkossa tapahtui tarinan sisällöllisesti. Hislopin aikaisemmissa kirjoissa oli muistaakseni vähän samanlainen töksähtävä loppu, mutta ei se ole vähentänyt kirjojen erinomaisuutta. Jos haluat tutustua kirjaan enemmän esim. Ulla on blogissaan avannut tapahtumia. Havenasta voi myös tarkastella tapahtumia. Tämä kirjaluotsi Havena on minullekin ihan uusi tuttavuus, vaikuttaa lupaavalta uusien kirjojen metsästyksessä.





Uusien kirjojen, joiden ei siis tarvi olla uutuuksia vaan minulle lukemattomia, löytäminen on haastavaa. Vaikka kirjasto on pullollaan toinen toistaan mielenkiintoisemman oloisia kirjoja, kuinka sieltä seasta löytää ne parhaat. Suositukset ovat toki yksi vaihtoehto, mutta suosituskin on aina jonkun henkilökohtainen mielipide teoksesta sillä hetkellä. Paikallinen kirjastomme oli keksinyt oivan menetelmän saattaa kirjat ja lukijat yhteen. Ystävänpäivää ennen oli paketoituna kirjoja ja ne oli määritelty yhdellä sanalla. Nappasin kirjat sekä itselle että miehelle, kaunosieluiselle ja hevarille. Hevariin upposi täysin, omani kanssa vielä pinnistelen. Aika hyvä onnistumisprosentti kuitenkin.

Ja sitten taas tuulta päin, lounas on syöty ja blogiteksti päivitetty. Työt kutsuu. Tarkentaakseni kuitenkin kerron, että teen juuri sitä mitä nyt olen halunnutkin tehdä. Muistutuksena kuitenkin sanottakoon itselle vielä, että nämä muutkin asiat ovat tärkeitä.

Mukavia kevätpäiviä!

keskiviikkona, helmikuuta 15, 2017

Parillisia ja parittomia

Jojo Moyes on yksi mukaansa tempaavimmista kirjailijoista jonka tiedän. Hän onnistuu kirjasta toiseen, kun myös kirjassa Parillisia ja parittomia. Heli Naski on onnistunut myös suomennoksessaan tekemään tekstistä sulavaa (päivä päivältä alan nähdä kääntäjien työn merkityksen kirjallisuuden suosion pysymisessä tai kasvamisessa). Olin onnekas sattuessani kirjastoon juuri, kun uusi kirja nostettiin hyllyyn. Kauaa ei tarvinnut varausten laittajien odotella, luin kirjan kahdessa päivässä. Se vei täysin mennessään.


3/2017


Kirja on elämänmakuinen. Joissakin kohdissa mietin, että onko tämä perinteinen tarina köyhästä naisesta ja rikkaasta miehestä. Kyllä tämä kuitenkin oli enemmänkin kertomus valinnoista, päämääristä ja periksiantamattomuudesta. Tykkäsin todella.

Jos haluat lukea enemmän Gummeruksen sivulta löytyy perustietoa tai Kirsi Ranin kirjoittamana hänen blogissaan.  

maanantaina, helmikuuta 13, 2017

Läpi yön

Stig Saterbakkenin kirja Läpi yön veti minut mukaansa täydellisesti. Kirja jätti myös monia asioita pyörimään mielen päälle pidemmäksi aikaa.

Minua todella harmittaa, että tämä norjalainen kirjailija oli päätynyt tekemään itsemurhan ja emme saa luettavaa enää häneltä tämän enempää. Suommennoksia toki toivon lisää vielä tulevan. Joissakin paikoin mietin lukiessani, onko hän ajatellut ja tiennyt tulevasta jo.


2/2017


Kirjasta ja kirjailijasta voi lukea enemmän Kiiltomadosta Vesa Rantaman kirjoittamana.

Minulle tämä lukukokemus oli tyhjentävä ja toisaalta valaiseva kokemus. Pidin tästä erilaisesta kerrontatyylistä. 

maanantaina, tammikuuta 30, 2017

66 astetta pohjoista leveyttä

Minua hieman häiritsee miksi kirjan nimi on 66 astetta pohjoista leveyttä. Reykjavik kuten myös Snaefellsnes, johon kirjan tapahtumat pitkälti sijoittuvat sijaitsee 64. leveyspiirillä. Pohjoinen napapiiri (66. leveyspiiri) menee tarkalleen islannin pohjoisrannikolla tällä hetkellä siirtyen hiljalleen koko ajan. Ehkä tämä kerrottiin kirjassa, saattoi olla jonkun paikankin nimi, mutta en enää muista. Nimi on voinut tuntua myös myyvemmältä kuin 64 astetta pohjoista leveyttä.


Vuoden vaihteen kohokohtia.

Michael Ridpaht tarina 66 astetta pohjoista leveyttä sijoittuu talouskriisin jälkeiseen Islantiin. Luin juuri ennen tätä kirjaa Ridpathin aikaisemman teoksen Varjojen saartama. Kirjoissa päähenkilöt pysyvät samoina, tapahtumapaikat ja tapahtumiin liittyvät henkilöt vain vaihtuvat. Tyypillistä poliisidekkareissa ja minä pidän tästä tyylistä. Kirja lähtee kulkemaan jotenkin jouhevasti, kun osa päähenkilöistä on tuttuja. Enemmän kirjasta Lukuneuvoja-blogissa.

Osittain kirja 66 astetta pohjoista leveyttä tuntui myös mukavalta luettavalta, kun juuri loka-marraskuun vaihteessa kävimme mieheni kanssa Islannissa ja yhden päivän ohjelmaamme kuului Snaefellsnesin kiertäminen.

Suunnittelimme matkaa jo hyvissä ajoin ja sitten löysin netin syövereistä ZigZag on Earth sivuston ja sieltä kartan. Olimme ajatelleet käydä useammassa näistä paikoista, mutta muutama lisäkohde tarkentui. Liikkuminen on sen verran hitaampaa ja nähtävää niin runsaasti, että jokaisen paikan vuoksi on mahdotonta pysähtyä, mutta kun pysähdyimme nautimme siitä hetkestä.


Map Snaefellsnes Things to see
Lähde: https://www.zigzagonearth.com/snaefellsnes-things-to-see/


Muutamia kuvia matkaltamme. Lähtiessämme Reykjavikista Snasefellsnesiin satoi ja hiljalleen taivas aukesi. Täydellinen päivä. Illalla vielä oikaisimme jäsenemme lämpimään altaaseen taivasalla. Ei näkynyt revontulia, mutta rentouttavaa oli.


Todistettavasti neulomiani islantilaisneuleita
on ulkoilutettu. 

Matkasimme meren ali menevän tunnelin kautta.
Töissä olen alati maan alla ja paljon syvemmällä,
vesi elementtinä pään yläpuolella jännitti kuitenkin.

Satunnaisia pysähdyspaikkoja.








Reykjavik on aina yhtä ihana yksityiskohtineen kaikkineen.



Aina vain tuntuu, että menisin takaisin milloin vain.