sunnuntaina, heinäkuuta 06, 2014

296 metriä

Olenkohan koskaan muistanut sanoa, että rakastan asua omakotitalossa. Kun on oma tupa voi tehdä mitä huvittaa, sitten kun on kaikki talon hoitoon liittyvät työt tehty. Viime viikkojen askartelut ovat pitäneet minut pihalla. Sade ajoittain on hidastanut projektia, mutta vihdoin oli helteinen viikonloppu ja sain urakan vietyä loppuun.

Tähän taloon muutostamme saakka terassi ja autokatoskaiteet ovat olleet sen näköiset, että niille tulisi tehdä jotain. Muuton yhteydessä ja muuton jälkeisenä kesänäkin askareita oli vain niin paljon, että tämä projekti jäi toteuttamatta. Niinpä keväällä hyvissä ajoin hankin maalit kaiteeseen. Pelkäsin inspiraation iskevän juuri sinä ainoa pyhäpäivänä, kun kaupat eivät ole auki.

Eräänä aurinkoisena päivänä tein pohjatyöt ja aloitin maalauksen. Ajattelin, että minäpäs tuosta sutaisen vaikka puolet sinä aurinkoisena päivänä ja puolet vaikka seuraavana. Sain maalattua yhden pätkän. Seuraavana päivänä onnistuin maalaamaan muutaman tolpan välin. Ja sittenpä niitä päiviä on tullut useampiakin. Eilen ajattelin vieväni työn loppuun, vaan kyllä se vaati vielä tämänkin päivän.

Urakan jälkeen istuin syömään (mies on onneksi huolehtinut eväspuolesta minun sutiessa ja omiessa koko maalaustouhun) ja ihmettelin ääneen urakkaan kulunutta aikaa. Siinä päässä laskeskeltuamme metrimääriä ja neliöitä minun oli pakko kaivaa mitta varastosta ja laskea paljonko tuota maalattavaa kaidetta oikeastaan olikaan.

Kaidetta on kaikenkaikkiaan 296 metriä (tähän ei ole laskettu mukaan maalattuja pystytolppia). Maalasin kaiteet järjestelmällisesti ensin alta (vaati melkoisia joogaliikkeitä välillä alimpien lautojen kohdalla, otin tämän juoksun jälkeisenä venyttelynä vastaan ilomielin), sitten takaa, päältä ja lopulta edestä. Näin ajaleltuna maalattavaa tuli yhteensä 1184 metriä. Ympärysmitta yhdelle puulle on 17 cm. Pääasiassa puita on kymmenen päällekkäin, muutamissa paikoissa enemmän. Kaikki kaiteet maalasin puoleentoista kertaan ja paikoin pahimmin kuluneilta kohdin ympäriinsä. Koko maalattava ala oli siis 50,3 neliömetriä, joka puoleentoista kertaan maalattuna on tietysti 75,45 neliömetriä. 

Onneksi lähdin kauppaan tyypilliseen tapaani enempiä ostoksia suunnittelematta, ostin vain isoimman maalipurkin mikä oli tarjolla. Kuluuhan tuota maalia milloin mihinkin. Nämä laskutoimitukset oli hyvä suorittaa näin jälkikäteen ja nautiskella vain näystä samalla. Kyllä kaiteet ovatkin nyt kauniit.




Loman alkuun on vielä viikko. Nyt voi keskittyä enemmän neuloskeluun terassilla. Terassin valttaus tuntuu ihan pikkuhommalta kesäloman alussa tähän urakkaan verrattuna.

perjantaina, heinäkuuta 04, 2014

Rullailua

Urheilu on mukavaa, mutta siinä on toinenkin puoli. Vastapainoksi tarvittaisiin ravitsevan ruuan lisäksi lepoa ja lihasten huoltoa. Syöminen on helppoa, siitäkin nautin urheilun lomassa. Mutta, hierojalle ei ihan jokaisen kipeän lihaksen kanssa viitsi lähteä. Tässä kohdassa myös myönnän, että venyttelijänä olen luvattoman laiska. Yksi ryhmäliikuntatuntien paras anti onkin mielestäni vaihtelevuuden lisäksi kunnon venytykset. 

Joku totesi jossakin yhteydessä, että mene naimisiin urheiluhierojan kanssa tai hanki rullailulaite. Tässä elämänvaiheessa, kun on mies ja lapset, koin helpommaksi hankkia tuon rullailulaitteen.




Parin päivän kokemuksella tämä rullailu vaikuttaa paljon enemmän minun jutulta kuin pelkkä venyttely. Tuntuman saa jotenkin paljon paremmin eri lihaksiin ja sitten voi vain rullailla.

Erilaisia ohjeistuksia löytyy netistä pilvin pimein (esim. täältä ja täältä). Joskopa ottaisin itselleni tavoitteeksi tällä harjoituskaudella pitää enemmän huolta itsestäni harjoittelun ohella.

Lenkkeilyni on turvattu ainakin kerran viikossa, tytön harjoitusten aikaan. Hän tuntuu olevan innoissaan uudesta harrastuksestaan, jalkapallosta.




Ja ei, hän ei ole heti vaihtopenkillä. Odottaa harjoitusten alkua. 

Aika suloisia ovat nämä tyttöfutaajat. Kaikki on sävysävyyn. Varusteet voi olla kuinka poikamaisia tahansa, mutta yksi rusetti täytyy ilmeisesti aina löytyä (huomaa panta =) ). Äiti pääseekin ompeluhommiin. Kuulemma tulisi saada shortsit.

sunnuntaina, kesäkuuta 29, 2014

Onnistunut harjoitusviikko

Uusi harjoitusjakso on lyhentynyt viikolla, onnistuneesti. Tavoitteenani on juosta toinen puolimaratoni syksyllä, nyt 11 vkon kuluttua. Harjoittelun onnistumiseksi tarvitaan kuitenkin hyvää evästä ja mikä onkaan parempi aika kokkailulle kuin sateinen sunnuntai.

Päivälliseksi nautiskeltiin kana-pekoni-vuohenjuustopastaa. Lisukkeeksi tekaisin valkosipuli-persiljaleipää ranskanleivästä sekä salaattia. Ruoan kruunasi Milanosta kotiin kannettu punaviini.




Pasta oli todella maukasta. Leipäkään ei pettänyt, tälläkään kertaa.




Iltapalaksi väkersimme kanapiirakkaa. Käytin piirakassa ruisjauhoja, joka sattui olemaan ensimäinen jauhopussi kaapin aukaistuani. Ensimmäinen makupala epäilytti hivenen, mutta sitten rukiinen maku alkoikin miellyttää

Ja päivän kruunasi jälkiruoka, päärynäpehmis. Raikasta ja hyvää (ei erityisen kaunista).




Nyt tuntuukin siltä, että huomenna onkin jo päästävä lenkille. Tänään harrastan vain penkkiurheilua tikutellen.



perjantaina, kesäkuuta 27, 2014

Huppari pienen pojan mieleen

Tytölle kun aloin ompelemaan mekkoa, poika kysyi heti mitä hänelle ompelisin. Ajattelin aloittaa hupparista. Pojan hupparit alkavat laidasta lukien käymään liian pieniksi ja nämä tuntuvat olevan pikku miehen lempivaatteita näin kesällä. Liika lämpö kun ei ole päässyt haittaamaan ja huppari on helppo vain vetaista päälle lämmikkeeksi.

Kaivoin kaapista viime kesänä Ottobresta hamstraamaani ohuehkoa college kangasta. Ostin hieman kangasta sekä resoria toisessa värissä. Pojalle annoin vaihtoehdoksi liskon tai pöllön kuvan aplikointia varten ja lisko miellytti häntä enemmän. Sitten ryhdyin hommiin.




Malli: Dinosaur huppari, Ottobre kesä 3/2014 malli 22 (dinosauruksen kuva vaihdettu liskoon)
Kangas: Ohut college
Koko: 116 cm


Huppari oli helppo ommella. Pidin kaavassa hupun osuudesta, eteen ei tule laisinkaan saumaa. En mittoillut mitään sen enempiä etukäteen ja hupparista tuli sopivan istuva. Voisin ommella toisenkin samalla kaavalla. Edellisestä aplikoinnista on kyllä hurjan pitkä aika, mutta ihan liskoltahan tuo näyttää. Poika on onnellinen ja se on tärkeintä.




Kuvattava pysyy kohtuullisen hyvin paikallaan juuri ennen nukkumaanmenoa. Paita on hivenen reilu, mutta kyllä poika sen pian täyttää kasvaessaan.

Ja en voinut vastustaa laittamasta tätä kuvaa...




Ei haittaa vaikka lunta tulisi tälläkin viikolla. Olen valmis vaikka jo talveen. Eilen illalla kannoimme liiterin täyteen puita. Aivan voin jo melkein haistaa juuri paistetut karjalanpiirakat ja muut herkut nenässäni. 

Odotan tulevaa talvea toisaalta jopa innoissani. Olen päässäni kääntänyt tappion voitokseni. En ole tällä hetkellä töissä täysiaikaisesti ns. taloudellisista syistä. Vielä olen onneksi saanut säilyttää kuitenkin työpaikkani. Nyt minulla on silloin tällöin aikaa pysähtyä, tehdä kotihommat sinä aikana kun muu perhe ei ole paikalla ja yhteinen aika voidaan käyttää sitten yhteisiin asioihin. Lisäksi tyttö lähtee syksyllä kouluun ja voin olla enemmän läsnä hänen uudessa elämänvaiheessaan. Ja hänen koulussaoloajallaan, niinä päivinä kun en ole töissä, voin lämmittää leivinuunin ja leipoa. Muistan edelleen päivät jolloin äiti oli ollut kotona koulupäiväni aikana ja kotiin tullessa ovella jo haistoin tuoreen pullan. 

sunnuntaina, kesäkuuta 22, 2014

Mekkotehtailua

Juhannuksen alla innostuin kaivamaan ompelukoneen esiin todella pitkän tauon jälkeen. Löysin kätköistäni erilaisia kankaita (ja viime muuttoja muistellessani voin kertoa, että niitä on kasapäin vielä löytymättä). Piirsin kaavoja ja aloin surruuttaa. Nyt ihmettelen vain kuinka olen kyennyt pitämään näin pitkän ompelutauon. Lasten vaatikaapit huutavat onneksi täytettä. Tämä on kaikessa hyödyllisyydessään niin mukavaa puuhaa.




Etsiskellessäni sopivia malleja omista kirjoista ja lehdistä muistin myös kirjat, jotka olen vielä jättänyt hankkimatta. Pikainen visiitti kirjaston sivuilla paljasti, että suuri osa etsimistäni kirjoista oli lainattavissa. Niinpä kannoin selkä vääränä kaikenlaisia opuksia juhannuksen ratoksi. 

Yksi näistä kirjoista on Kirsi Etulan ja Sunna Valkeapää-Ikolan Mekkotehdas. (Näyttävät pitävän myös blogia.) Tyttö on valikoinut kirjasta mieleisensä, äiti aloitti työt mieleisestään. Kätköissä on odottanut mielestäni ihastuttava Pöllö-kangas ja valikoin tälle parhaaksi sopivaksi malliksi Orelman. Aika nopea ommeltava ja kankaan kuvioille on riittävästi mekossa tilaa.




Ompelin isoimman koon mukaan mekon tytölleni ja laitoin koristukseksi nappeja ohjeen mukaisesti kaula-aukolle. Eräs pienempi tyttö tulee saamaan toisen mekon lahjaksi myöhemmin kesällä. Siihen ajattelin virkkailla mahdollisesti vielä koristeeksi pieniä kukkia. Taskut jätin mekkoihin vielä tekemättä. Saattavat olla liikaa näin kuviollisessa kankaassa. Pilkkukangas kuitenkin edelleen odottaa ompeluaan mikäli tulen muuttamaan mieleni.





Lasten kuvaaminen on vain hupaisaa hommaa. Mikäli yrittää ottaa kuvaa pelkästä mekosta, pää täytyy saada välttämättä mukaan. Mikäli yrität kuvata mekkoa edestä, pyöritään kuin väkkyrä. Ja koko ajan tyttö on liikkeessä. Niinpä kuvia tuli otettua melkoisen monta, muutama on ehkä vähemmän tärähtänyt.

Ompelemisiin!