maanantaina, tammikuuta 06, 2014

Viime vuoden viimeiset ja paluu arkeen

Huomenna koittaa paluu arkeen. Vielä eilen minua hieman harmitti loman loppuminen, tänään jo arki tuntuu ihan mukavalta alkaessaan. Paljon sain lomalla aikaiseksi asioita, joita olin suunnitellut, mutta jotakin jäi vielä odottamaan seuraavaakin lomaa. Tyylilläni olen rentoutunut; sukset ja lenkkarit ovat saaneet kyytiä, vispilät ja kapustat ovat heiluneet, pelejä olemme pelanneet, lehtiä ja kirjoja olen lukenut, olen katsonut elokuvia ja melkoisesti neulonut, nauttien joka hetkestä.

Joitakin paketteihin käärittyjä on vielä näyttämättä ja arvio menneestä vuodesta tekemättä. 

Mies on saanut monena vuonna joko keskeneräisiä neuleita paketoituna tai lupauksia valmiista neuleista kaiken kiireen keskellä kun en ole niitä valmiita saanut aikaiseksi. Eräänä vuonna sain muutaman kierroksen sukkia neulottua ja paketoin langat puikkoineen päivineen, mitään valmista kun ei ollut. Minulla oli hirvittävän hauskaa, onneksi huumoria riitti lahjan saajallakin. Toiveena oli tuolloin kuitenkin, josko hän joskus saisi jotain valmiinakin.

Tänä vuonna tämän toiveen päätin sitten toteuttaa. Pöllölapaset neuloin ohjeen mukaan päälypuolelta naisen koon mukaisesti, Maatuska-lapasten ohjeen mukaan kämmenpuolelta saadakseni mallista hieman miehekkäämmän. Lankana oli ohjeistusta paksumpaa kulutuksen alla olevaa 7-veljestä varastoista, joten langasta ei mitään erityistä sanottavaa tälläkään kertaa.





Lanka: Novita, 7-veljestä
Kulutus: 91 g
Puikot: 3,5 mm bambut


Malli oli huomattavasti nopeampi neuloa tämän kämmenpuolen muutoksen vuoksi ja ihan kivan näköinen mielestäni näinkin. Kuvassa värit toistuvat kyllä melkoisen heikosti, erisävyiset harmaat langat kävivät mielestäni todella hyvin tähän malliin.

Toiseen pakettiin kääräisin ehdottomasti miestenmalliksi lukeutuvat Merenkulkija-sukat. 




Malli: Merenkulkija
Lanka: Novita, 7-veljestä
Kulutus:  164 g
Puikot: 3,5 mm bambut


Sukkamalli on miellyttävä, aika nopeakin neuloa ja ohje on selkeä. Lahjan saajakin oli näihin tyytyväinen. Vuoden viimeinen projekti oli siis varsin onnistunut.

5 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Yritin juuri uutenavuotens neuloa pöllöjä cascadesta. Purkuun meni, pöllön pylly näytti jo niin isolta etten keksinyt ketään riittävän isokätistä lopputulosta käyttämään ;) Sulle kävi ilmeisesti paremmin. Maatuskalapasetkin on hienot!

Johku kirjoitti...

=) Itselle tein lapsen koolla. Siitä tyli hyvä.

Kiitos Minna.

Pingviini kirjoitti...

Ihania kättentöitä molemmat. Varsinkin nuo sukat on kiva idea, jotain muuta kuin perussukat miehelle :)

Hepsi kirjoitti...

Ihanat nuo pöllölapaset, kun tuo kämmenpuoli on erilainen!

Johku kirjoitti...

Kiitos Pingviini. Ja ei, ne ei ole vaaleanpunaiset vaikka kuva ehkä antaa näin ymmärtää =)

Kiitos Hepsi.