maanantaina, kesäkuuta 08, 2009

Kesää odotellessa

Pellavahuiville ompelemani tunika on ollut valmiina jo lähes viikon, mutta ilmat sen kun kylmenee. Niinpä päädyin ottamaan lupaamani kuvat sisätiloissa välttääkseni palelluttamasta itseäni. Toivon kovasti, että ilmat lämpenisivät ja pääsisin käyttämään tunikaa urakalla. En ole koskaan aikaisemmin omistanut tällaista vaatekappaletta.




Malli: Moda 2/2009
Tarvikkeet: Kangasta noin metri ja ompelulankaa.




Leikkasin sekä etu- että takakappaleet kankaan taitteesta, sillä halusin välttyä takasaumalta. Tunika oli paksuhkon kankaan vuoksi kuitenkin liian tönkkö selästä ja ompelin kuitenkin muotolaskokset selkään. Eteen en laskoksia vielä tehnyt, ajattelin käyttää tunikaa ensin pari päivää ja tunnustella ovatko nämä laskokset välttämättömät.



Etukappaleessa oli mielestäni mukava yksityiskohta, jonka innoittamana päädyin kyseiseen malliin. Ompelin reikien reunoihin vielä hieman koristeellisemman ompeleen piristykseksi. Nyt pellavahuivillani on tunika.



2 kommenttia:

Stanna kirjoitti...

onpas kivan näköinen tunika. Itsekin haaveilen kesäisistä keleistä. Tällä hetkellä saa lapsillekin pukea niin paksusti päälle jos ulos aikoo mennä.
Santerikin kirjoittaa terveisiä:
pö+pö+p+p00p++++++p00000iiiiiii90000000000000000000000000000000

Johku kirjoitti...

Kiitos Stanna. Lämpimämmät ilmat helpottaisivat kyllä lasten kanssa ulkoilua tai ainakin ulos lähtemistä.
Santerillekin terveisiä =)