sunnuntaina, tammikuuta 20, 2008

Valmista tuli

Paita tuli valmiiksi eilen illalla. Me vietettiin vapaapäivää katsellen elokuvaa ja siinä samalla sain väkerrettyä paidan valmiiksi. Lopputulokseen olen kutakuinkin tyytyväinen. Vaikka lisäsin kierroksia paita olisi saanut olla pidempi, mutta menee tämä näin lyhyempänäkin. Ihastuin alunperin erityisesti tämän langan väreihin. Hassua sinänsä, että yleensä en pidä paljoakaan raitapaidoista.




Malli: Vihreäkirjavapusero, Moda 6/2007
Lanka: Schoeller & Stahl Elfin Color
Puikot: 5, 5,5, ja 6 mm

Kuten aikaisemminkin taisin mainita lankaa oli ihana neuloa. Työ eteni nopeasti, paitsi kauluksessa tuntui menevän ikuisuus. En ollutkaan aikaisemmin tehnyt kaulusta lyhennetyin kierroksin. Lankaa jäi reilusti yli, joten nyt pitäisi miettiä mihin sen voisi kuluttaa. Värit sopisivat tosi ihanasti pitkävartisiin sukkiin, mutta ei taida tämmöinen lanka kestää hyvin kulutusta.

Erityisen ihana väri kerässä oli mielestäni alla näkyvä vihreä. Sitä vain jos löytäisin jostakin. Pikainen vierailuni lankakaupassa ei ainakaan tuottanut tulosta. Täytyy paneutua asiaan ajan kanssa, kunhan muita hommia on hoidettu pois päiväjärjestyksestä.


Tässä sitä ollaan. Vakaa aikomukseni oli laskea fysiikan laskuja neidin ensimmäisten päiväunien ajan, jotta illalla voisi touhuta jotain ihan muuta. Kuinkas kävikään? Parvekkeelta kuuluu huutoa ja ensimmäistäkään laskua ei ole laskettu, sillä jäin kuvailemaan lankaa :)

Miehellä oli eilen ihmeellinen päivä. Hän keksi monta kohdetta, joihin pitäisi saada jotain neulottua. Yksi oli hauska ja kutkuttava idea, enkä tiedä miten saisin näppini pidettyä erossa puikoista...

3 kommenttia:

Stanna kirjoitti...

Jännä juttu mikä tuossa langassa on. Itse en ole tykännyt tämäntyylisistä langoista, ja silti neuloin itselle sinisävyisestä elfinistä neuleen. Ja lankaa kului todella vähän... Minä kans mietin mitä teen sillä lopulla, olen kallistumassa huiviin...

Nunnupäivä kirjoitti...

Hienolta näyttää tuo sinun paitasi! Minulla oli sama ajatus pidemmästä paidasta ja sain omani hieman venyttämällä enemmän halutun näköiseksi. Menin pöhkö ompelemaan saumat tuolla samaisella langalla ja joudun toisella langalla uudelleen ompelemaan, sillä saumat ei tosiaan kestä kovinkaan kovaa kulutusta. Olen kuitenkin paitaa pitänyt ja se on tosi lämmin päällä! Tällaiselle yksiväristen/selkeiden värien käyttäjälle paita ollut iloinen yllätys.

Johku kirjoitti...

Kiitos kommenteistanne. Paita tosiaan on tosi lämmin ja piristävä ainaisten mustien vaatteiden joukossa. Huivi ei olisi ollenkaan huono vaihtoehto kuluttaa loppu langat.