sunnuntaina, tammikuuta 27, 2008

Päivänsäde

Tänään on ollut oikein kaunis ja aurinkoinen talvipäivä. Ulkoilu on silti jäänyt vain haaveeksi lukuhommien vuoksi.

Tänä vuonna olen yllättänyt jo itsenikin, sillä olen saanut enemmän käsitöitä valmiiksi kuin mitä olen niitä aloittanut tai jättänyt kesken. Tällä hetkellä yritänkin olla aloittamatta yhtään uutta työtä, sillä silloin en malttaisi lukea tentteihin ja valmistuminen venyisi vain pidemmälle. Ilman minkäänlaista näpertämistä en kuitenkaan pysty olemaan ja näin alkaa valmistumaan kesken jääneet työtkin elikkä tästähän on enemmänkin hyötyä. Alla olevan nallepuvun aloitin jo keväällä ja siitä ei kyllä paljoa puuttunutkaan. Kappaleet piti liittää yhteen, virkata etureuna, ommella vetoketju ja lisätä korvat. Sitten pitikin vain napata yksi päivänsäde ja sujauttaa se pukuun. Hihat ja lahkeet ovat reilun mittaiset, mutta pituudeltaan puku on sopiva juuri nyt.


Malli: Vauvan nallehaalari, Novita kevät 2007
Lanka: Palma kirjava ruskea ja Samos beige
Puikot/koukku: 4,0 ja 4,5 mm /4,0

Palma ei kyllä kuulu lempilankoihini, mutta se sopii tähän työhön mielestäni ihan hyvin. Neuleesta on hankala laskea silmukoita/kierroksia ja jälki on tuommoista froteepyyhkeen näköistä. Lämpimältä puku kuitenkin vaikuttaa.

3 kommenttia:

Stanna kirjoitti...

Kivan näköinen puku. Minäkin olen aina haaveillut että kutoisin pojalle villahaalarin mutta sitten se on jäänyt kun anoppi on erityisen innokas osteleen pojalle vaatteita niin jää käyttämättömiksi suurin osa. Tuo palma ei muuten ole oikein mukava neulottava minun palma-kokeilut on jääneet ufoiksi. Yhtä jo pyörittelin purkamisvimmassani mutta tulin siihen tulokseen että purkaminenkin on varmaan työlästä ja lanka siitä liikaa kärsisi.

Suvi kirjoitti...

Aivan ihana! :)

Johku kirjoitti...

Kiitos. Itsekin tykkään, harmittaa vain kun koko oli niin justiinsa. Täytyy nyt yrittää käyttää urakalla vaan nuo nollan tienoilla olevat kelit eivät helpota asiaa.

Stanna; Palman purkaminen saattaisi tosiaan mikäli mahdollista olla neulomistakin työläämpää...