sunnuntaina, helmikuuta 02, 2014

Se oli tammikuu

Tammikuu, nautin lämpimästä. 
Tulen palaessa pesässä. 
Villasukat jaloissa näissä,
viltin mutkaan kiertyneissä.

Tammikuu, odotusta kesästä. 
Keskellä pakkasen eläessä. 
Kuuraiset on puut ja puput pienet, 
syöneet ovat pensaat lienet.

Tammikuu, polttaa voi vielä kynttilöitä.
Illat ovat onneksi vielä pimeitä.
Pakkanen kipristää vielä nenänpään, 
tekee mieli palata sisään lämpimään.



Alkoi runotuttamaan kesken kaiken.


Nyt on helppo vaihtaa kuukautta, kun laatimilleni listoille on mahdollista tehdä merkintöjä. Virkkauslistalla oli kirjanmerkki, se valmistui viime päivinä. Neulelistalla oli Maija-paita itselleni ja se ei paljoa olekaan enää kesken. Valmiiksi sain kuitenkin ensin helmikuun kohdalle kirjatun vauvalahjan.







Malli: Junasukat
Lanka: Drops, Fabel
Kulutus: 30 g
Puikot: 2,50 mm, KnitPro sukkapuikot


Malli on tuttu. Omille lapsille aikaisemmin neulotut sukat ovat olleet kovasti käytössä ja yhtään moitteen sanaa en ole mallista löytänyt. Sukat pysyvät hyvin jalassa ja kasvavat mukavasti jalan mukana. 

Kirjalistalla oli Cecilia Samartinin kirja La Peregrina. Se on luettu. Harvinaista kyllä, kirja ei jättänyt niin tyhjää oloa loputtuaan kuin pelkäsin. Jään innoissani odottamaan jatkoa (luin jostakin, että semmoista olisi odotettavissa). Kirja oli kuitenkin hyvä. Ensimmäisen osan luin aikanaan ihan hetkessä, tässäkin kirjassa oli imunsa. Kerrontaa elämän kiemuroista, ennalta arvaamattomasti, syvällisesti ja kuvailevasti erilaisin juonen kääntein. Tämä kirjailija alkaa olemaan lempikirjailijoideni kärkipäässä.





Edessä on helmikuu, odotuksia täynnä.

2 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Junasukat toimii ja Maijaa odotan innilla. Kirjakin vaikutti kiinnostavalta. Itsekin olen yrittänyt aktivoitua lukemaan vähän enemmän.

Johku kirjoitti...

Maija on nappeja vaille valmis ;)

Lukeminen on kyllä kivaa, mutta tässä elämänvaiheessa vaatii tämmöistä järjestelmällistä suunnittelua. Suosittelen kyllä lämpimästi Eve Hietamiehen Yösyöttöä ja Tarhapäivää. Sopivaa luettavaa äideille.