maanantaina, marraskuuta 15, 2010

Kakkara

Pientä näpertelyä arjen alkuun.

Aiemmin virkkaamani pienet kukat, joihin sain idean Virkkaa, neulo ja kirjo jämälangasta -kirjasta, ovat odottaneet kiinnitystä pinneihin. Hiljainen yhtiökumppanini ts. mieheni aukaisee käsitöihin liittyvissä asioissa suunsa lähinnä lankakaupassa mikäli ostoskorini on täysi, epäillen mahdanko juuri tarvita kaiken hamuamani langan. Kuivatellessani huovuttamiani palleroita mies tuumasi pienimpien pallojen sopivan kakkaroihin. Ja niinhän ne sopivatkin.




Muutamat pinnit pääsevät joululahjakoriin, sinisen pinnin omin itselleni. Taidan kokeilla vielä uusia väriyhdistelmiäkin.

Tänään kuitenkin neulon. Ilta kun on käsitöiden luvattua aikaa. Suuret suunnitelmat jäävät usein kuitenkin keskeneräisiksi, sillä ilta on myös aikaa jolloin ystäviemme kanssa kerkeämme rupatella puhelimessa lastemme mentyä nukkumaan. En siis suinkaan hankkinut handsfreetä helpottamaan autolla ajoa, vaan nyt voin nauttia kuulumisien vaihdosta niin lähellä kuin kaukana asuvien ystävieni kanssa ja neuloa samalla. Toimii, yksi sukka tuli juuri valmiiksi.

5 kommenttia:

Limeadine kirjoitti...

Ihania! Kas kun en ole itse vielä tajunnut tehdä pinni-ihanuuksia!

kristiina kirjoitti...

Nämä on söpöjä! Villapallurat sopivat hyvin kukkiin!
Tein myös joskus sillä jämälankakirjan ohjeella kukkapinnejä. Menivät vain lahjaksi, joten pitäisi varmaan itsellekin tehdä... joskus... ;)

Johku kirjoitti...

Kiitos Lime. Olet tehnyt niin paljon muita ihanuuksia =)

Kiitos Kristiina. Lahjaksi näistäkin suurin osa ja loput joulumyyjäisiin, kuten monet viimeaikaiset puuhasteluni muutenkin. Tämä kukkien tekeminen on vain ihmeen koukuttavaa hommaa.

Esmeralda kirjoitti...

Ihania suloisia kukkapinnejä! <3

Johku kirjoitti...

Kiitos Esmeralda =)