maanantaina, joulukuuta 08, 2008

Kotityöpäivä


Kumman puolen pöydästä luulette olevan enemmän mielessäni?

Loppuviikkoon mennessä pitäisi töiden osalta olla paljon tehtynä, joten istun sinnikkäästi koneen ääressä. Nyt päätin viettää luovan tauon tälle päivälle mahan kuristessa.

Eilen kävimme ostoksilla ja sain hankittua viimeisen joululahjan. Ostamme joka joulu mieheni kanssa toisillemme kirjat, saa nähdä onnistuinko tänä vuonna valinnassani. Muutama työ vaatii vielä päättelyä ja yksi lahja on vielä pahasti kesken, mutta onneksi vielä on jonkin verran aikaa. Toivottavasti nyt pysymme vain terveinä, jotta ei tulisi jouluressiä tänä vuonnakaan.

En ole pitkään aikaan käynyt kaupungilla ja ilokseni huomasin, että sinne tänne on ilmestynyt uusia pieniä putiikkeja. Juuri niitä olen tähän kaupunkiin kaivannut. Erämiehen sukkalanka löytyi yhdestä näistä. Liikkeessä myytiin neulevaatteita sekä tätä kyseistä sukkalankaa.

Palaan töiden pariin ja odotan iltaa, jotta voin jatkaa jouluvalmisteluja.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos shoppailuvinkistä ja työniloa :)

Johku kirjoitti...

Kiitos =)

Liike on uusi, joten linkin kautta ei löydy osoitetta. Liike sijaitsee Pakkahuoneenkadulla.