sunnuntaina, maaliskuuta 13, 2016

Frjáls - Vapaa

Ei siihen mennyt kuin melkein vuosi. Päätin, että en puhu tästä neuleesta ennen kuin viimeinenkin langanpätkä on päätelty. Kävin neuleen kanssa Islannissakin ja siellä kuvatkin otettiin, toki piilotin langanpäät. Mutta nyt se on todella valmis - vapauttavaa. Hupaisaa katsoa kuvia kun hiuksetkin ehtivät lyhentyä merkittävästi tänä aikana.




Malli: Frjáls, kirjasta Islantilaisia neuleita
Lanka:BC Garn Baby Alpaca
Kulutus: 123 g
Puikot: 4,0 mm Knit Picksit



Ihastuin tähän malliin muistaakseni ensimmäisenä kun Islantilaisia neuleita -kirjan hankin. Jonkin aikaa malli antoi odotuttaa itseään kunnes sopiva lankaidea syntyi. Sitten pääsinkin neulomaan. Itse neulehan valmistui kohtuullisen nopeasti, mutta minulla nyt on tämä luontainen lankojen päättelyheikkous mikä viivästytti työn lopullista valmistumista.





Baby Alpaca on ihanan pehmeää ja sitä oli todella miellyttävää neuloa. Muutaman käyttökerran jälkeen lanka nukkaantuu jo hieman, mikä hieman harmittaa. Paita on kuitenkin todella kevyt ja malli on mukava käytettävyyden kannalta. Tykkään erityisesti näistä islantilaisneuleiden malleista siksi, että ne neulotaan ns. yhtenä kappaleena. Näin ei synny saumoja ja neuleet ovat entistäkin mukavampia käyttää ja viimeistelytöitä on vain vähän.




Kamala kaipuu on takaisin Islantiin. 




Aihepiiriin sopivasti luin juuri loppuun islantilaisen kirjailijan Yrsa Sigurdadóttirin kirjan Kolmas Merkki (kirjailijasta haastattelu). Kirjavinkin sain sattumalta tuttavalta ja tartuin siihen oitis, kirjastossa kirjat odottelivat vapaana lukijaansa. Tapahtumat sijoittuvat Reykjavikiin historianopiskelijan ja lakinaisen opastamana. Minä pidin kirjasta todella. Trilleriksi kevyt ja tarinallisesti mukaansatempaava. (Kirjasta enemmän on kertonut Aamunkajo).  Aion tarttua seuraavaan osaan hetimmiten.

Ei kommentteja: