keskiviikkona, joulukuuta 08, 2010

Tule joulu kultainen

Jouluvalmistelut ovat hyvällä mallilla. Tänä vuonna olen tehnyt valmisteluja nautiskellen ja pyrin vain nauttimaan tunnelmasta. Pienten lasten kanssa kun ei aina tiedä mitä milloinkin ehtii tehdä. Olen jopa ylpeä itsestäni, että olen sivuuttanut ajatuksen saavani yksin tehdessä enemmän aikaiseksi nopeammin ja olemme esikoisen kanssa touhunneet suurimmaksi osaksi yhdessä. Maanantaina pipareiden leipominen ottikin lähes koko päivän, mutta valmista tuli ja tyttö oli silmin nähden onnellinen.

Tunnelman virittämistä en ole koskaan muutenkaan tarvinnut talven tullen. Tämä on joka vuosi sitä parasta aikaa. Heti iltojen pimetessä ja ilmojen kylmetessä herään suorastaan henkiin. Ihmetellen luinkin aamulla Kalevan uutisointia, jonka mukaan talven pimeys ja kylmyys rasittavat.

Joulukortteihin sain tänä vuonna uuden idean ja idea osoittautuikin toimivaksi.




Nyt saan kulutettua ne pienemmätkin lankakerät, jotka jäävät korien pohjille. Muutaman harjoittelukappaleen jälkeen sydämet alkoivat saada kauniita yksilöllisiä muotoja ja eriväriset langat soveltuivat hyvin erilaisille korttipohjille. Yllä oleva harmaa lanka eri sävyisellä harmaalla pohjalla oli minusta kaunein.

2 kommenttia:

Annis kirjoitti...

Joulun odottelu on kyllä ihanaa aikaa vuodesta :) Kiva idea noihin kortteihin, näyttää suloiselta.

Eksyin tänne Ravelryn kautta kun etsin sopivaa projektia yhdelle varastossa olevalle langalleni, tuo Mustikka-bolero varmaan päätyy vuoden alussa puikoille, kiitokset siis ohjeesta!

Johku kirjoitti...

Kiitos Annis, minustakin kortit ovat yksinkertaisuudessaan suloisia.

Toivottavasti Mustikka-bolerosi onnistuu. Olen iloinen jos pidät mallista.