maanantaina, syyskuuta 13, 2010

Markkinatunnelmia

Useamman kerran olen puhunut syksyisistä markkinoista. Aikaisemmin olen ollut nauttimassa tunnelmasta asiakkaana, tänä vuonna siirryin markkinapöydän toiselle puolelle.

Koko viikon seurailin säätä ja lauantai-iltana olin toiveikas sen suhteen. Olimme vuokranneet pöydän yhdessä Virpin kanssa. Sunnuntaina aamutuimaan sääennustukset olivat kuitenkin niin sateen täyttämät, että Virpin ei kannattanut siirtää itseään ja tuotteitaan Rovaniemeltä Ouluun. Näin touhuilimme markkinoilla perheen voimin. Mies kierteli kaunista markkina-aluetta esikoisen kanssa ja vauveli nukkui lähes koko ajan auttaen näin eniten äitiä.

Loppujen lopuksi päivä oli onnistunut. Lähdimme aamulla markkinapaikalle ajatuksena ainakin maksaa pöytä. Siinä lähdön tiimellyksessä kotiin jäi niin kahvit kuin kamerakin. Lopulta poistuimme paikalta kuitenkin vasta tuntia ennen markkinoiden loppumista. Sadekaan ei häirinnyt meitä läheskään siinä määrin kuin aamulla lupailtiin. Muutamaan otteeseen ripsutteli vain pieniä pisaroita. Kävijämäärään sateinen päivä ehkä vaikutti, mutta mukavasti ihmisiä oli kuitenkin liikkeellä. Seurakaan ei olisi paljon paremmaksi voinut muuttua. Viereisten pöytien myyjättäret pitivät siitä huolen. Ihastuttavia ihmisiä.

Jotain mistä en ole teille vielä kertonutkaan.




Erilaiset helmet, huovutetut pallot, vaijerit, lukot sun muut ovat etsineet tietänsä toistensa luo. Olen tehnyt erilaisia kokeiluja, havainnut osan hyviksi ja osan kehityskelpoisiksi. Tässä yksi koruista.

2 kommenttia:

Hety kirjoitti...

Oiii, mitkä korvikset!

Johku kirjoitti...

Kiitos Hety.