sunnuntaina, helmikuuta 21, 2010

Nautinnollista

Olin hiljattain vähällä työllistyä vakinaisemmin, näin ainakin toivoin. Toisin kuitenkin kävi ja jatkan osa-aikaista työtäni maaliskuun loppuun. Äärettömän kiireisen ajanjakson jälkeen olen kuitenkin vain nauttinut näistä muutamasta vapaapäivästä, jotka olen vihdoinkin tälle vuodelle saanut. Olen neulonut sydämeni kyllyydestä kaiken sen ajan, jonka olen hereillä pysynyt. Tarkoituksenani on saada erityisesti eräitä syksyisiä markkinoita silmällä pitäen mahdollisimman paljon valmista neuletta aikaiseksi. Hiljalleen kasvava mahani asettaa rajoituksensa iltaisin väsymyksen muodossa ja syksylle en halua jättää mitään valmisteluita tietäen tuolloin tekemistä riittävän muutenkin.

Me olemme saaneet nauttia vauvan tuoksusta runsaasti tänä vuonna muutoinkin lähipiirimme ansiosta. Ystäväpiiriimme on tämän vuoden aikana syntynyt jo kuusi vauvaa ja emme ole edes helmikuun loppuun vielä päässeet. Olin ällistyä alkaessani laskemaan tätä saldoa. Kuluneen viikon aikana vauvaviestejä on tullut kolme ja tämä pitää minua kiireisenä puikkojen parissa. Onneksi nyt on enemmän aikaa.

Tora Frosethn Little sister´s dress on ollut pitkään neulottavien listalla. Ensimmäinen on neulottu ja näitä tulen neulomaan vielä useita. Jos en tarpeeseen niin ihan huvin vuoksi. Malli on mahtava ja loppu tulos niin suloinen. Tätä varten minun tulee kuitenkin hankkia lyhyempi pyöröpuikko, sillä liian pitkällä pyöröpuikolla neulepinta jäi hieman epätasaiseksi ja pitkä siima hankaloitti muuten niin nautinnollista neulomista.




Malli: Little sister´s dress by Tora Froseth (Ravelry)
Lanka: Novita, Nalle
Puikot: 3,0 mm


Otin työn autoon matkallamme Kuopion seudulle. Kaapista nappasin sopivan väristä Nalle-lankaa ja nämä liian pitkät pyöröt lyhyempien puutteessa. Nalle toimi mekossa hyvin, ainoastaan silmukkamäärät tuli laskea uudelleen, sillä ohjeessa oli käytetty ohuempaa lankaa. Tämä ei tuottanut kuitenkaan ongelmia neulottaessa. Juuri sopivan väriset napit löytyivät omista varastoista helposti, hamstraan aina kaikki kauniit etenkin vihreät napit mitkä vastaan tulevat.




Valmiiksi sain myös huivin itselleni. Jouduin totisesti pakottamaan itseni neulomaan tämän huivin loppuun, mutta valmiiksi sain kuitenkin. Pidän huivista ja väristä, mutta tämän huivin neulominen oli ehkä tylsintä mitä olen koskaan tehnyt.




Malli: Tekstiiliteollisuuden huivimalli
Lanka: Sandnes Mini Palet
Puikot: 8,0 mm
Kulutus: Alle kerä.




Mini Palett on miellyttävän tuntuista lankaa ja huivi on kevyt ja ilmava. Paksuilla puikoilla neulominen ei ole vain koskaan ollut hyväksi käsilleni. Jostakin syystä ranteeni tahtovat kipeytyä ja se saattaa olla myös yksi syy neulomisen tuskaisuuteen tämän huivin kohdalla. Tästä syystä ihmettelenkin, että miksi pöydällä odotteleva seuraava työ on 8 puikoilla neulottava.


9 kommenttia:

Hety kirjoitti...

Ihana vauvaneule jälleen! Käytännölliseltä vaikuttava malli, sopii varmasti hyvin bodyn ja potkareiden päälle.

Huivi on kaunis. Hyvä, että jaksoit "taistella" sen valmiiksi.

Onnea myös odotukseen :)

Anonyymi kirjoitti...

Hienoja neuloksia!! Aivan upeita!! :D :D ..pitäisköhän munki alkaa opetalla moisia ;)

Anonyymi kirjoitti...

Naapurista tuo edellinen kommentti! Olin niin innokas kommentoimaa, niin unohin "signeerauksen" ;)
-M-

Johku kirjoitti...

Kiitos Hety, itsekin pidän huivia kauniina neulomisen tuskasta huolimatta =)

Kiitos M, kannatan kokeilua. Malli on helppo ja apuhan sinulla on tarvittaessa lähellä ;)

Stanna kirjoitti...

Ihana vauvaneule, taitaa lähteä toteutukseen. Ja ehkä vielä ihanampi oli odotus-uutinen. Aina hymy nousee huulille kun kuulee jonkun odottavan. Meidän vauva kun on niin iso että alkaa salakavalasti kaipaamaan vastasyntyneen tuoksua ja tuhinaa.

Sini kirjoitti...

Söpö pikkumekko ja upean harmaa huivi!! Kannatti tehdä valmiiksi, vaikka ranteet sanoo ei.

Onnea odotukseen :-D

kristiina kirjoitti...

Onneksi olkoon!

Mukava muutenkin lukea kuulumisia :)

Johku kirjoitti...

Kiitos Stanna, Sini ja Kristiina. Mukavaa, että olette hengessä mukana =)

Pingviini kirjoitti...

Oiii, ihana tuo vauvanmekko! Tuollaisen voisin tehdä kaverilleni, jonka "Kerttu" syntyy kesällä. Onko sulla ohjetta tuohon? :)