torstaina, huhtikuuta 23, 2009

Kolmas kerta toden sanoo

Tietääkseni lähipiirimme ei ole kasvamassa ainakaan seuraavaan pariin kuukauteen ja minä saan täysipainoisesti keskittyä haluamiini neulomuksiin, ehkä.




Kaksi työkaveriani ovat nyt entistä tiivimmin yhdessä, sillä he saivat pari viikkoa sitten pienen tyttövauvan. Jälleen työkavereiden kesken halusimme ilahduttaa tuoreita vanhempia työyhteisössömme ja olemme koonneet heille pussillisen lahjuksia. Minä halusin osallistua neulomalla hyviksi havaitsemani töppöset, jotka sointuvat väritykseltään täydellisesti lahjaan kuuluviin vaatteisiin.




Nämä olivat nyt kolmannet Saartje´s booteesini ja saavat luvan olla tällä erää viimeiset. Vaikkakin töppöset ovat suloiset ja mukavat neuloa, kolmas pari alkoi jo hieman kyllästyttää.

Muiden neuleiden rintamalle kuuluu hyvää, vaikkakaan mikään ei ole täysin valmista. Sylvi on ollut terälehtiä vaille valmis jo kaksi viikkoa ja bolero, jonka yritin saada valmiiksi viime viikonlopuksi, on valmis myös pian. Kertoilen näistä pikapuoliin enemmän.

5 kommenttia:

Hety kirjoitti...

I-ha-nat!

kristiina kirjoitti...

Nää on kyllä kauniita! Ja tosiaan mukavia tehdä :)

Tiskirätit oli myös mukavia tehdä, mutta niin siinä kävi kuten arvelin että mummi pisti ne myhäillen kaappiin, vaikka sanoin että ovat käyttöön... No katsotaan. Lupasin viedä hänelle pussukan, kun saan valmiiksi, mihin on myös painettu varpaat niin rätit voisi käyttää, hah. ;)

Johku kirjoitti...

Kiitos Hety.

Kristiina, äitienpäiväksi ajattelin tehdä lahjat tytön jaloilla koristeltuna. Aika vain alkaa käymään niin vähiin, että saattaa jäädä ensi vuoteen toteutus todellisuudessa.

Anonyymi kirjoitti...

Kolmas pari alkoi kyllästyttää :) Mitenkäs niiden neljänsien kans kävi? Mie niin toivon, että ne tulis kuiten tehtyä :) On ne niin ihanan näköset!!
Kiitos jo etukäteen! T. Reetta

Johku kirjoitti...

Reetta, neljännet on tehty virran mukana. Kukahan ne vaan päättelis ;)