sunnuntaina, tammikuuta 04, 2009

Joulunajan tunnelmia

Vuosi on vaihtunut ja olemme palanneet kotiin. Vietimme joulun ja vuodenvaihteen pohjoisessa ulkoillen ja herkutellen. Nautimme oleskelusta perheen kesken ja tässä kohtaan ei oteta huomioon muutamia unettomia öitä, jotka tyttäremme järjesti. Hänkin ilmeisesti kaipasi jo kotiin ja uni on jälleen alkanut maistumaan.

Muutamia kuvia kerkesimme kuitenkin napata kauniista auringonlaskuista, vaikka yleensä kamera ei ollutkaan mukana.




Kotona odotti useita joulukortteja ja kirjekuoria, sillä lähdimme joulunviettoon aikaisessa vaiheessa. Eniten mieltä lämmitti paksuhko kirjekuori, jonka sisältä paljastui tämä kaunis huovutettu sydänmagneetti ja kortti viime syksyn sny-pariltani Nalle ja Possu -blogin Kristiinalta. Kiitos oikein paljon. Me ostetaan aina matkoilta magneetti muistoksi jääkaapin oveen, sydän pääsi niiden seuraan.




Joululahjoja tein pitkin syksyä. Ensimmäistä kertaa kokeilimme sinapin valmistusta ja tällaisia lasipurkkeja pääsi muutamiin lahjapaketteihin.




Mummoloihin ja tyttäremme kummeille maalasin tällaiset Hillankukka -lautaset ja valmistimme itse Hillamarmeladia, jotka paketoimme pieniin sellofaanikääreisiin.






Isälleni neuloin Kyllikki Mitrosen ja Liia Vilkkumaan Sukkasillaan -kirjasta Isän nilkkasukat pienin muokkauksin. Sukat ovat melko perussukat varren yksityiskohtaa lukuun ottamatta. En ole aikaisemmin ajatellutkaan, että resorin voi neuloa hauskasti eri väreillä.



Malli: Isän nilkkasukat, Sukkasillaan - kirjasta
Lanka: Novita, Seitsemän veljestä
Puikot: 3,5 mm bambut


Mieheni sai minulta lahjaksi harmaan slipoverin (joka viimeisteltiin vasta uudenvuodenaattona), jonka kaveriksi kävin langanpätkän kanssa ostamassa sopivan kauluspaidan. Niskaan ompelin oikein nimikointinauhankin, on kuin kaupasta ostettu =)




Malli: Oma
Lanka: Gjestal, Janne
Puikot: 4,5 mm Knit Picksit

Tänäkin vuonna sain miestäni huijattua. Hän luuli koko ajan minun neulovan itselleni mekkoa =) Tämä on jo melkein hauskinta koko jouluvalmisteluissa. Saa nähdä mitä sitä vastaisuudessa keksii...

Minä sain puolestani mieheltäni lahjaksi tällaisen ihanuuden. Ihmettelin, kun hän kiersi kauppoja päivätolkulla. En pistä pahaksi ollenkaan. Tarpeeseen tämä vanhanajan käsityölaatikko tuli ehdottomasti, sillä kaikki tarvikkeet ovat aina hyvässä tallessa. Yleensä en vain tahdo muistaa mikä se paikka on milloinkin.




Näissä merkeissä toivotan kaikille täällä vieraileville hyvää ja onnellista alkanutta vuotta.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hienoja lahjoja olet itse tehnyt. Ja käsityölaatikko on upea! Hyvä ja käytännöllinen lahjaidea mieheltäsi.

Johku kirjoitti...

Kiitos Hety. Mietinkin miten mieheni tiesi, että olen aina hallunnut tuommoisen käsityölaatikon =) En ole ikinä tainnut moisesta puhua.

Limeadine kirjoitti...

Kivoja lahjoja! Erityisesti slipoveri näyttää oikein osuvalta.

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat hilla-lautaset! Tuollaiset kun saisi omaankin kaappiin.

Johku kirjoitti...

Kiitos Limeadine, itsekin olin slipoveriin tyytyväinen. Yritin tehdä siitä mahdollisimman nuorekkaan, jotta mieheni käyttäisi sitä =)

Kiitos valokki, lautasia ei ollut sinänsä hankala maalata. Onnistut varmasti jos kokeilet.