sunnuntaina, marraskuuta 09, 2008

Kypärämyssy

Tyttäremme päätä lämmittää jälleen uusi luomus. Tämä on ollut jo hetken valmiina ja käytössäkin, mutta tänään vasta sain tupsun tehtyä ja kiinnitettyä. Kuvaussää oli varmasti kaikkien toiveiden täyttymys isänpäivää ajatellen, sumua ja sadetta. Kävelyllä kävimme kuitenkin. Isänpäivästä jotakin mainitakseni, meidän perheen isä sai aamukahvin kera ihanan itse tehdyn kortin.




Tähän lakkiin ihastuin lueskellessani Hetyn blogia. Kaipasin välillä jotain yksinkertaista ja mukavaa tekemistä, josta voin myös puhua. Tämä työ täytti kaikki nämä toiveet.




Malli: Kypärämyssy, Myssystä sukkiin -kirjasta
Lanka: Novita Nalle
Puikot: 3,5 mm bambu puikot sekä Knit picksit lyhyellä siimalla


Malli oli ihanan yksinkertainen ja jotenkin vanhanaikainen. Lisäksi se istui hyvin tyttären päähän, kun noudatin Hetyn ohjeita ja tein kypäräosasta hieman ohjeessa neuvottua pidemmän. Kauluriosa oli juuri sopivan pituinen ja on varmasti lämmin. Päiväkodissa päähine on herättänyt kuulemma suurta ihastusta, mies kun meillä yleensä vie ja hakee lapsen. Edelleen kuitenkin kamppailen tuon ainaoikeaa neuloksen parissa, en pidä siitä laisinkaan. Kyllä se tähän päähineeseen ihan hyvin sopii, mutta syysta tai toisesta se ei ikinä ole miellyttänyt silmääni. Tällä kertaa ajattelin kuitenkin noudattaa ohjetta, sillä onhan ainaoikeaa neulos huomattavasti paksumpaa kuin sileä oikea ja lämmittää näin ollen päätä paremmin. Nopeaahan sillä saa valmista ja käy täysin rentoutuksesta, kun ei vaadi erityisesti keskittymistä.

4 kommenttia:

Hety kirjoitti...

Hieno myssy - ja tosi söpö kuva myssyn omistajasta! Mulla on vähän sama ongelma ainaoikean kanssa. Vältän sitä aina, kun mahdollista, mutta tähän malliin se sopii hyvin.

Johku kirjoitti...

Kiitos Hety =)

Limeadine kirjoitti...

Tosi mukava myssy. Tykkään tuosta simppelistä vanhanaikaisesta tyylistä, hapsutupsuineen kaikkineen. Ala-asteelta muistan, kun tehtiin noita tupsuja joka työhön! Ainaoikein-neule voi olla hyväkin, mutta se riippuu langasta. Tuohon malliin sopii kyllä.

Johku kirjoitti...

Kiitos Limeadine.
Niinhän se oli, työllä ei ollut niinkään väliä, kunhan siinä oli tupsu tai vielä parempi jos pari =)