tiistaina, tammikuuta 06, 2015

Edestakaisin

Neulevuoden 2014 tulee huipentamaan Veera Välimäen Edestakaisin-takki. Takki on ollut valmiina viimeistelyjä vaille jo hyvän aikaa, mutta sain vuoden vaihtumisen innoittamana vietyä tämänkin projektin vihdoin loppuun.




Tässä takissa kaikki on kohdallaan. Langan ostoreissu Jyväskylässä Titityyssä oli lähes terapeuttinen. Mikä voittaisikaan ostosretkeä lankakaupassa hyvän ystävän kanssa? Langan väri on silmiä hivelevä. Lanka tuntuu käteen niin pehmeältä ja neuloutui niin helposti. Ohjeet olivat helpot ja lopulta itse takki on mukava vetaista päälle. Toivottavasti vuosi 2015 on tämmöisiä elämyksiä pullollaan.




Malli: Edestakaisin, Veera Välimäki kirjasta Lankaleikki
Lanka: Vivacious DK, 100 % Superwash Merino Wool, Blue lagoon
Kulutus: 346 g
Puikot: 5 mm Knit Picksit, 80 mm kaapelilla




Tämä lanka oli puikoillani ensimmäistä kertaa, samoin Veera Välimäen neulemalli. Kumpikaan ei tule jäämään viimeiseksi. Voin lämpimästi suositella tutustumaan tähän Lankaleikki-kirjaan, kirjassa on mielestäni paljon toteuttamista odottavia malleja.

Näin loppiaisena on hyvä vielä hieman vetää kasaan edellistä vuotta. Tavoitteenanihan oli vuonna 2014 neuloa, virkata ja mahdollisesti ommellakin työ per kuukausi. Samoin ajattelin lukevani enemmän ja selviytyväni kirjasta kuukaudessa. Kuinkas tässä kävikään?

Neuloin ja viimeistelin 10 työtä ja virkkasin kolme kirjanmerkkiä valmiiksi saakka. Lukumääräisesti jäin siis tavoitteestani, mutta lankaa näihin kului yhteensä 1899 g. Ja tiedättekö, se on suurinpiirtein yhtä paljon kuin parina viime vuonna yhteensä. Olen tähän varsin tyytyväinen. Ompeluintoa kasvattelin myös vuoden aikana ja sain aikaiseksi viisi vaatekappaletta lapsille. 

Ja mitä kirjoihin tulee, nautin lukemisesta. Luin erilaisia kirjoja vuoden aikana 13 kappaletta. Yhden yli tavoitteiden. Tätä aion ehdottomasti jatkaa. Uutta lukulistaa ei sinänsä tarvitse kehitellä. Viime vuodelle laatimallani listalla on vielä muutamia lukemattomia teoksia ja kirjastosta on tarttunut mukaan jo useita opuksia, jotka odottelevat sivujensa kääntyvän.

Lopuksi vielä tavoitteena vuodelle 2014 oli juosta puolimaratoni sekä muutoinkin kuntoilla enemmän. Elää paremmin. Juoksin kaksi puolikasta, toisen keväällä ja toisen syksyllä. Jumppasin paljon. Haastoin itseäni ja nautin uusista lajeista. Pian jatkuvat jälleen aikuisbaletti ja uimakoulu, joista olin haaveillut jo vuosikaudet.

Mitä sitten olen suunnitellut vuodelle 2015? Olen ajatellut jatkaa samalla linjalla, touhuta nautiskellen. Hyvänä tavoitteena on edelleen tehdä kutakin lajia työ kuukaudessa samoin kuin lukea kirjoja edellisvuoden tahtiin. Urheilusta toivon nauttivani yhtä paljon. Ensimmäinen puolimaratoniosallistuminen on jo maksettu. 

Näissä maisemissa oli hyvä vaihtaa vuosi. Meille suotiin käsittämättömän kauniit säät pohjoisen lomallemme.






Hyvää vuotta 2015!

2 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Olen myös katsellut tuota mallia sillä silmällä ja sen puettavuutta pohtien. Että toimisko vaatteena, ja toimisko mulla. Kaunis tuo sinun versiosi, mukavan värinen!

Johku kirjoitti...

Kiitos Minna, itsekin olen ihastunut väriin.

Tämä on mielestäni aika toimiva. Ainoa mikä itsellä hakee vielä paikkaansa on kiinnityssysteemi. Haluaisin, että takki pysyisi hautessani edestä kiinni, mutta en vain vielä tiedä miten.