sunnuntaina, elokuuta 11, 2013

Herkullista huomenta

Meidän perheessä ei ole enää yhtään alle 3 vuotiasta. Eilen poika täytti vuosia ja äidin tehtävähän oli toteuttaa jälleen lapsen kaikenlaisia toiveita. Pojan toiveisiin kuului autoaamiainen, vastahan viikko sitten vietettiin prinsessa-aamiaisjuhlaa tyttären kanssa. Leivistä väsäilin auton mallisia yritelmiä. Kuvia näistä menopeleistä en viitsinyt napsia, eivät niin näyttäviä sattuneet olemaan. Pojalle kelpasivat onneksi kuitenkin hyvin. Iltapalaksi toiveena oli pannukakkua.

Jotakin minun täytyi valmistaa kuitenkin myös oman maun mukaan. Viimeaikainen ehdoton välipala-, jälkiruoka-, aamupala- ja iltapalasuosikkini on ollut viime syksynä Yhteishyvästä löytämäni Puolukkapannacotta. Panna cotta on yleensäkin yksi harvoista jälkiruuista, joista pidän. Tämä puolukkainen versio on huomattavasti kevyempi ja raikkaampi. Sitä voi syödä milloin vain.

Pientä muutosta tein tällä kertaa ohjeeseen. Laitoin yhden liivatelehden enemmän ja vastaavasti tuplasin maustamattoman jogurtin määrän. Viime vuotiset puolukkamehut käytän loppuun tämän herkun kanssa. Mehun käyttäminen marjojen sijaan nopeuttaa valmistusvaihetta huomattavasti.




Suosittelen lämpimästi kokeilemaan.

Ei kommentteja: