keskiviikkona, heinäkuuta 11, 2012

Tervetuloa meille

Istun iltaa kynttilän valossa ja katselen ulos. Täällä on ihana vesisateinen kesäilta. 

Yksi elämäni suurimmista haaveista on toteutunut. Meillä on nyt oma koti, jossa on pihaa lapsilla temmeltää ja minulla työntää sormeni multaan. Ensimmäinen käsitöitä sisältävä laatikko on vasta kannettu sisälle, mutta sieltä ne kantautuvat varastosta pikku hiljaa. Pihalla vapaa-aika kuluu nyt kuin itsestään ja neuleet saavat odottaa vuoroaan. Blogi saattaa silloin tällöin sisältää jatkossa myös kodin laittoa koskevia aiheita aikaisempaa enemmän, tämä postaus nyt ainakin. 

Pieniä yksityiskohtia:

Poikamme ristiäisissä ollut koriste on päässyt edustustehtävään, toivottamaan vieraat tervetulleeksi.




Saimme ystäviltämme lahjan, jossa Onnea uuteen kotiin -kyltti toimitti kortin tehtävää. En raaskinut sitä laittaa heti minnekkään laatikon syövereihin. Kyltti on päässyt koristamaan WC:tämme.





Mieheni puolestaan täytti vuosia ja sain oivan idean. Hän sai lahjaksi Block-valaisimen muiden lahjusten ohella. Lahjan valintaan saattoi hieman vaikuttaa mieltymykseni kyseiseen valaisimeen. Ilman tätä hienoa veruketta se olisi kyllä jäänyt hankkimatta. Onneksi mieskin tuntui pitävän valaisimesta. Ennen kuin se pääsee arvoiseensa paikkaan joudumme vielä remontoimaan hieman seinäpintoja. Siihen saakka nautimme valosta katsomatta ympärille sen tarkemmin.




Touhut pihalla ovat kuitenkin vieneet kaikelta voiton. Ristiriitaisin tuntein tosin. Ulkona ollessani tunnen tarvetta touhuta sisällä ja päin vastoin. Niinpä meillä on kaikki ollut pitkään oikeastaan iloisesti sekaisin. Olemme purkaneet sitten tavaroita pitkälti lasten mentyä nukkumaan. Ehtiihän tuota vielä nukkua! Vaikka todellisuudessa kesäloman lähentyessä olemme tainneet simahtaa koko porukka ja juhannuksen jälkeen emme ennen viime viikonloppua tainneet laittaa yhtään ainoaa tavaraa enää paikoilleen.



Pihalla olemme kuitenkin touhunneet ja satoa näyttäisi tulevan ihan mukavasti. Jo useampi kurkku on kasvanut hyvän kokoiseksi, tomaatit pyöristelevät poskiaan ja mansikat punertuvat muiden kasvien ja yrttien ohella.




Pikkuinen isäntämmekin kulkee tontilla maanomistajan elkein, kädet taskussa ja kumisaappaat jalassa.




Tämä taisi olla 200:s postaus tämän blogini aikana. Olisikohan tuo ihan ensimmäisen blogiarvonnan aika? 

Josko sovimme näin! Arvontaan osallistuvat kaikki tähän postaukseen nimimerkillä kommentoineet. Sovitaan näin extempore käynnistetyn arvonnan osallistumisajan loppumiseksi heinäkuun viimeinen päivä, silloin kun lomani loppuu. Suoritan arvonna elokuun ensimmäisenä päivänä arjen jo pyörähdettyä käyntiin. 

14 kommenttia:

- Virpi - kirjoitti...

Onnea uuteen kotiin. Blogiasi on mukava seurailla.

Pingviini kirjoitti...

Ihana, onnea tulviva postaus! Mukavaa kesää :)

Tiinu kirjoitti...

Ihanaa, ihanaa :)
Onnea uuteen Kotiin!

Paula kirjoitti...

Ihanaa eloa! Onnea uuteen kotiin! Meillä tomaatit kukkii nyt, ei vielä pallukoita sentään ;)

affen kirjoitti...

Onnea uuteen kotiin! Tuttu on tuo tunne, kun tekisi mieli touhuta sisällä ja ulkona yhtä aikaa, ja loppujen lopuksi joka paikka on vähän aloitettu ja kaikki aivan sekaisin! Mutta ei se mitään, pääasia että on mukavaa!! :)

kristiina kirjoitti...

Kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa :)
Ja onnea uuteen kotiin!

Altocumulus kirjoitti...

Onnea uuteen kotiin, hienosti oli jo tomaattia tulossa.

Johku kirjoitti...

Kiitos kaikille! Tänään lompsin lomille ja vihdoin pääsemme käymään pohjoisessa. Pakkasin kumisaappaiden lisäksi puikotkin mukaan, josko saisin jotakin neulottuakin tälle vuodelle =)

Tomaattiin plumpsahtelee joka päivä uusia pallukoita. Toivottavasti ovat vielä tallella kun tulemme takaisin kotiin.

Hepsi kirjoitti...

Onnea uuteen kotiin!

Lankakeiju kirjoitti...

Hyvää lomaa ja onnea uuteen kotiin!

Hety kirjoitti...

Onnea uuteen ihanaan omaan kotiin!! Valaisin erityisesti oli ihana - sekä tietysti pikkumies :) Onnea ja iloa myös loppukesään!

Sirutin kirjoitti...

Paljon onnea uuteen kotiin! Puutarhatyöt vetää kummasti puoleensa aina alku- ja keskikesän, mutta kummasti pimenevät illat tuovat taas neuleet ajatuksiin.

Emma kirjoitti...

Onnea uuteen kotiin! Tavaroiden järjestely uusille sijoille on muuttamisen paras vaihe :)

sas kirjoitti...

Onnea uuteen kotiin!