maanantaina, helmikuuta 09, 2015

Puun vuosi

Jo viime vuonna haaveilin oikean islantilaisneuleen toteuttamisesta. Tämä mahdollistui viime vuoden lopulla, kun sain melkoisen kasan oikeita islantilaisia lankoja. Joululomalla loin puikoille oikean määrän silmukoita ja aloin hiljakselleen tikutella.




Tikutellen silloin tällöin vartalo-osa valmistui kohtuullisen vauhdilla. Siitä innostuinkin oikein lisäämään vauhtia. Hihat tein yhtä aikaa pitkällä pyöröpuikolla. Etenkin kirjoneuleen kohdalla koin tämän hyväksi valinnaksi, yhdellä kaavion seuraamisella sain molemmat hihat aikaiseksi. Lisäksi hihan levennykset sattuivat samaan kohtaan ilman suurempia laskelmia.




Malli: Ár trésins, Puun vuosi, kirjasta Islantilaisia neuleita
Lanka: Álafosslopi
Kulutus: 652 g
Puikot: 4,5 ja 6 mm Knit Pro 80 cm kaapelilla


Olen aikaisemminkin neulonut paksusta langasta, mutta ensimmäistä kertaa neuloin aitoa islantilaista lankaa. Álafosslopi on paksua, kohtuullisen kierteistä lankaa. Neulepinta on kivan pehmoinen ja tasainenkin. Neulepinta tasoittui entisestään kastelun jälkeen, mutta kuivua paita sai pari päivää. Langasta ainakin näin uutuuden karheana irtoaa kovasti pikkuisia säikeitä. 




Neuletyö edistyi langan paksuuden ansiosta melkoisen nopeasti. Muutoksia malliin tein ainoastaan vartalo-osan pituudessa neuloen useamman lisäsentin riittävän pituuden saavuttamiseksi. Mutta vaikka kyseessä oli kirjoneulontaa, mikään ei voita saumatonta toteutusta. Viimeistelyt sai tehtyä ihan yhdellä istumalla.

Neule valmistui juuri sopivasti ensimmäisille kevätauringon päiville.

7 kommenttia:

Lotta kirjoitti...

Tämä on ihana malli, otan sen kohta itsekin puikoille kun teen tilaustyönä kaverille. Nopeaa valmistui, kaunis! :)

Tiina kirjoitti...

Kaunis paita! Toimii varmasti suloisena lämmittäjänä kevättalven ulkoiluissa.

Maritta kirjoitti...

Todella kaunis paita ja sopii sinulle hyvin!

Johku kirjoitti...

Kiitos Lotta. Suosittelen. Ja kyllä näistä langoista valmista tulee yllättävän äkkiä =)

Kiitos Tiina. Toivotaan. Vieläkö tuulen saisi taltutettua puhaltamasta neuloksen läpi.

Maritta kiitos. Itsekin olen yllättynyt miten tämä tuntuu niin omalta.

Hepsi kirjoitti...

Upea paita! Joskus nuoruudessa olen neulonut itselleni paljolti samanlaisen mutta ruskeana. =)

TheTallFinn kirjoitti...

Hei, mulla on työn alla samasta langasta Puun vuosi -malli. Koko mietityttää. Minkäkokoinen tuo sinun neulomasi on?

Johku kirjoitti...

Hei TheTallFinn, Olen neulonut koon M muistaakseni. Valitsin koon rinnanympäryksen mukaan.