sunnuntaina, toukokuuta 04, 2014

Lunta sataa ja aurinko paistaa, taitaa tulla kesä.

Leppoisa sunnuntai alkaa kääntymään iltaan. 

Päivän suunnitelmiin tuli pienoisia muutoksia aamulla (tai oikeammin aamupäivällä, kun lapset antoivat nukkua paljon normaalia pidempään) katsoessani ikkunasta ulos. Maa oli valkeana ja taivaan täydeltä tuprutteli edelleen lunta. Vain muistoissa oli kevään ensimmäiset grillaukset perjantailta, vaikka nekin saimme kylmän tuulen vuoksi syödä sisällä.




Grillikausi aloitettiin paellalla.


Käänsimme sään kuitenkin voitoksemme ja nautiskelimme varhaista lounasta kaikessa rauhassa sisällä, katsoimme elokuvan ja minä neuloskelin eilen aloittamaani kesäneuletta.




Neuloskellessani mietin mitä tekisimmekään kesälomalla. Ja siitäkös innostuin. Lomamatkoissa kun mielestäni yksi parhaista puolista on niiden suunnittelu. Siinä vierähtikin sitten loppupäivä. Nyt on suunniteltu pohja matkalle, jossa on erilaisia vaihtoehtoja matkareiteille ja kohteille. On kirjattu erilaisia hotellivaihtoehtoja, pääsylippujen hintoja ja lautta-aikatauluja. Lasten toiveita, ruokapaikkoja ja käsityöliikkeitäkään en ole unohtanut. 




Satakoot lunta siis tämän päivän rauhassa. Jatkan neulomista, katson ehkä toisen elokuvan, laitan hoitolaukut aamuksi valmiiksi ja nautiskelen tämän lupsakan päivän loppuun.

Ei kommentteja: