lauantaina, huhtikuuta 05, 2014

Kaunis sydän

Mitähän kertoisin teille maaliskuusta? Kertoisinko, että meillä on sairasteltu koko vuoden edestä kaikki mahataudista flunssaan? Vai kertoisinko keskeneräisistä käsitöistä? Saavutetuista juoksumetreistä ja lenkkareistakin riittäisi tarinaa.Taikka voisin kertoa myös yhdestä ihastuttavasta kirjasta, jonka luin.

Maaliskuussa poikkesin varsinaisesta laatimastani kirjalistasta ja poimin kirjan kirjalistan ulkopuolisesta "muista lukea nämäkin" -kirjalistasta. Vuorossa oli Cecilia Samartinin kirja Kaunis sydän. Tarina kertoo El Salvadorista sodan keskeltä Amerikkaan muuttaneesta tytöstä, hänen elämästään ja häntä matkan varrella kohdanneista koettelemuksista. Tarina tempaisi todella mukaansa kauniilla kuvauksillaan ja juonenkäänteillään. Toisaalta tarina oli hirvittävän surullinen, kuvaus rakkaudesta, menetyksestä, valinnoista ja elämän rajallisuudesta. Toisaalta kirjan henkilöissä kuvattiin hienosti ihmisen hyvyys, vahvuus, julmuus, pahuus ja heikkous. Jäin miettimään, että minkälainen on hyvä ihminen. Ainakin hänellä on hyvä, kaunis sydän.



Tämän kirjan myötä olen lukenut kaikki Cecilia Samartinin kirjat. Jään innolla odottamaan uusia, onnekseni tiedän semmoisia olevan suunnitteilla. Tämä kirja oli mielestäni ehdottomasti paras näistä kaikista, vaikka Senor Peregrino -sarja ei paljoa vaille jääkään. Nora ja Alicia puolestaan oli mielestäni listan häntäpäässä.

Kerron kuitenkin vielä hieman niistä keskeneräisistä käsitöistä. Voin ilokseni todeta, että kuvassa vilahtava paita on vain hieman kesken. Toivon voivani esitellä sen pian. Vaikka harmittelenkin kovasti tuon ihanan kirjan päättymistä, saan aikaa jälleen neuloa.Uusi kirja huhtikuulle on vielä mietintämyssyssä. Menenköhän listauksen mukaan, vai  keksisinkö jotakin ihan muuta.

Käsitöiden ja lukemisten lomassa täällä on puuhattu kuitenkin muutakin.




Pienet vihreät otukset nostavat päitään. Nämä on jotenkin tosi vastustamattomia. Kyllä se kesä on tulossa.

Poika ja hänen uudet aurinkoiset kumpparinsakin odottavat jo pihalle pääsyä. Oli pakko ottaa kuva, kengät on kuin karamellit.




Ei kommentteja: