tiistaina, tammikuuta 01, 2013

Vuoden 2012 viimeisiä

Minusta tuntuu, että en ole saanut vuonna 2012 aikaiseksi juuri mitään käsityörintamalla. Siltä se myös todennäköisesti näyttää langankulutusta tarkasteltaessa. Josko pientä yhteenvetoa  kuitenkin koostaisin menneestä vuodesta.

Ennen lankojen laskemista esittelen vielä kaksi valmista työtä.

Kesällä tein itselleni kesäsukat, jotka katosivat mystisesti heti valmistuttuaan.  Ihmettelen suuresti, että en löytänyt sukkia etsinnöistä huolimatta. Sukat nimittäin löytyivät nyt joululomalla ihan sieltä missä niiden pitikin olla, neulelaatikostani. 




Lanka: Austerman, Step
Puikot: 3,0 mm
Kulutus: 31 g

Neulekokemuksesta ei ole enää paljoa muistoja, nämä valmistuivat kesälomalla autossa pelkääjänpaikalla ajellessamme ympäsiinsä. Malli on kuitenkin vanha tuttu, samoin lanka. Aikaisempiin samanlaisiin olen ollut ainakin todella tyytyväinen.

Syksyn mittaan ilmojen viilentyessä neuloin pojalle Pienen luotolaisvillapaidan. Viimeistelyt ovat odotelleen tekoaan ja nyt joululomalla otin tämänkin asiakseni. Nyt poika on päiväunilla, joten kuvia paidasta hänen päällään ei vielä ole. Lisään semmoisen tänne hieman myöhemmin.




Lanka: Lampaan villaa
Puikot: 3,5 mm 
Kulutus: 203 g

Malli oli helppo neuloa ja ohje oli selkeä. Toivottavasti valitsemani lampaan villalanka on pojalle mukava käyttää. Paitahan on paksuhko, mutta varmasti myös lämmin. Lankaa on vielä runsaasti jäljellä ja mietin josko neuloisin samaan sarjaan villahousutkin.

Kokonaiskulutus vuonna 2012 oli näin ollen 1246 g. Tämä on vain murto-osa aikaisempiin vuosiin verrattuna. Vuosi on kuitenkin ollut muunlaista touhua täynnä, mikä on hillinnyt puikkojen kilkuttelua. En siis ole huolissani, tällä hetkellä intoa on runsaasti. Muuttojen, tavaran purkamisen ja remontoinnin keskellä on kuitenkin virkkuukoukulta tipahdellut reilusti palasia, joista jossakin vaiheessa kasautuu kolme peittoa kunhan loputkin palaset valmistuvat ja saan peitot kasattua. Lankaa on siis kulunut kuitenkin, vaikka valmiita töitä ei ole syntynytkään.

Uuden langan laskemisen lopetin jo aikaa sitten. Sitä tulee tähän talouteen ilmestymään aina, vähintäänkin silloin kun tarvitsen väriterapiaa. Langanostolakkoon en siis aio kertakokeilun jälkeen ryhtyä juuri vaihtuneenakaan vuonna.

Jos jotakin haasteita asettaisin itselleni vuoteen 2013. Toivon saavani kolme virkattua peittoa valmiiksi. Haluaisin tutustua uuteen lankaan esim. paljon puhuttuun Wollmeiseen. Ensin pitäisi perehtyä vain kuinka pääsisin siihen käsiksi. Ja vielä pyrin kokeilemaan jotain uutta tekniikkaa, vaikka sukkien yhtäaikaa neulomista. Muuten pyrin vain nautiskelemaan käsillä tekemisestä.

Mukavaa alkanutta vuotta kaikille!

4 kommenttia:

Tess kirjoitti...

Söpö luotolainen ja aivan ihanat nuo edellisen postauksen sukat. Cascaden Heritagesta tulee tosi kaunista kirjoneulettakin ;D

Mukavaa alkanutta vuotta!

Altocumulus kirjoitti...

Hyvää Uutta Vuotta! Ihana luotolaispaita. :)

kristiina kirjoitti...

Suomalaisessa oli muuten tarjouksessa varpaista varteen kirja, jossa sukat kudotaan yhtäaikaa. Ostoskoriinhan se kirja hyppäsi, jos vaikka saisin sen opeteltua tänä vuonna :)

Johku kirjoitti...

Kiitos Tess. Yksi sinunkin mallisi on odottanut puikoille pääsyä, liekö Cascadella sen toteuttaisin vielä joku päivä ;)

Kiitos Altocumulus =)

Kristiina, minullakin on tuo kirja odotellut kirjahyllyssä. Olen sitä lueskelllutkin ja muutamaan kertaan jo tosissaan ollut aloittamassakin sukkia sen opein. Vielä on tämä projekti kuitenkin siirtynyt, josko ei enää kauaa. En ole kyllä kuullut tuosta tekniikasta kuin pelkkää hyvää.