maanantaina, syyskuuta 15, 2008

Kilpasilla

Markkinat eivät useinkaan tarjoa suuria paineita hankkia mitään, sillä neuleita ja leivonnaisia en yleensä osta valmiina. Turkansaaren syysmarkkinat saivat minut kuitenkin tänäkin vuonna liikkeelle, sillä siellä myydään lankaa. Nyt minulla on pieni määrä Oululaista lampaanvillaa laatikossa odottamassa inspiraatiota. Vihreä vyyhti on nokkosilla käsin värjättyä lankaa ja punaiset langat ovat samaista lankaa värjäytettynä.




Laatikko, jossa langat odottelevat, on uusi käsityölootani. Olen aikeissa rakentaa puisen lootan, mutta rakennustilojen puutteessa päädyin tällaisen kivan väliaikaisratkaisun hankintaan. Eihän siihen toki mahdu lähellekkään kaikki langat, mutta josko saisin järjestettyä puikot ja muut tarvikkeet vihdoinkin niin, että tarpeen tullen löytäisin ne äkkiä. Kyseisen laatikon sisällä oli samanlainen pienempi laatikko ja se päätyi tytön lelulootaksi. Hän kylläkin on sitä mieltä, että laatikkoon ei kuulu laittaa tavaroita vaan siellä kuuluu istua itse.




Nyt palaan kuitenkin näiden pariin:




Neule ei meinaa edistyä, kun vihdoinkin nautin jälleen lukemisesta. Kevään opiskelu-urakka vei koko lukuinnostuksen pitkäksi aikaa, nyt nautiskelen innostuksen palautuessa hiljalleen. Kyseinen sukka ei ole vain otollisin projekti lueskella samaan aikaan ja kirja puolestaan yrittää viedä kaiken huomion ajoittain. Katsotaan kuinka tänään käy ja kumpi voittaa.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa "lähivillalankoja"! Harmittaa, etten itse päässyt markkinoille. Turkansaaressa on aina oma kiva tunnelmansa.

Anonyymi kirjoitti...

Hei, onko tullut postia jo? jos ei, niin maanantaina varmaan ;)

Johku kirjoitti...

Ei ole tullut vielä postia. Maanantaina kumoan sitten varmaan postinkantajan =)